Bárány syntyi, kasvoi ja opiskeli Wienissä, mutta vietti muutamia vuosia Saksassa suoritettuaan lääketieteen tutkintonsa vuonna 1900. Saadessaan tiedon Nobelista hän oli venäläisellä sotavankileirillä; hän oli toiminut Itävallan armeijan siviililääkärinä. Punaisen ristin ja Ruotsin prinssin pyynnöstä hänet vapautettiin. Elämänsä loppupuolella hän asui Ruotsissa ja työskenteli Uppsalan yliopistossa.[2]
Bárány oli korvatautien dosentti Wienin yliopistossa. Hän tutki etupäässä sisäkorvassa olevan tasa-painoelimen (vestibulaarielin) fysiologiaa ja patologiaa sekä pikkuaivojen tauteja, ja teki alallaan siksi huomattavia ja käänteentekeviä havaintoja, että hän sai ansioidensa tunnustukseksi jo 38-vuotiaana vuoden 1914 Nobel-palkinnon. Hän oli tällöin itse venäläisten sotavankina Kaspianmeren takaisella alueella sijaitsevassa Mervin kaupungissa. Hän oli tutkijankiinnotuksesta-mennyt vapaaehtoisena lääkärinä Itävalta-Unkarin armeijaan ja joutunut sotavangiksi Przemyslin linnoituksessa.[3]
↑The Nobel Prize in Medicine 1914 (elämäkerta, julkaisuluettelo ja palkinnon myöntämispuhe) The Official Web Site of the Nobel Foundation. Viitattu 8.10.2009. (englanniksi)
↑Nobel lectures; Physiology or Medicine 1901–1921. Elsevier, 1967. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
↑Bárány, Robert, Tietosanakirja. Osa 11, palsta 134. Tietosanakirja-osakeyhtiö 1922
Itävalta-Unkari
Nobelin lääketieteen palkinto (1914)
