Raskasta joulua
Raskasta joulua on tuottaja ja kitaristi Erkka Korhosen vuonna 2004 perustama musiikkiprojekti, joka esittää joululauluja raskaammin sovitettuina versioina. Solisteinaan projektilla on tunnettuja suomalaisia metalli- ja rocklaulajia kuten Marco Hietala, Tony Kakko, Ari Koivunen, Tommi Salmela, Ville Tuomi, Kimmo Blom, Antti Railio, JP Leppäluoto, Pasi Rantanen, Antony Parviainen ja Jarkko Ahola.[1][2][3]
Trans-Siberian Orchestralta vaikutteita saaneen projektin ensimmäinen albumi Raskasta joulua ilmestyi vuonna 2004 T2 Productionsin julkaisemana.[4] Joulukuussa 2005 projekti teki kolmen konsertin kiertueen,[1][5] jonka herättämän kiinnostuksen myötä se sai levytyssopimuksen Warnerin kanssa.[1] Jatkoalbumi Raskaampaa joulua ilmestyi vuonna 2006.[1] Kiertueesta on sittemmin muodostunut jokavuotinen perinne, ja vuonna 2014 se järjestettiin kymmenennen kerran.[5][6]
Spinefarmin julkaisema vuoden 2013 Raskasta joulua -albumi on saavuttanut myynnillään platinalevyrajan.[7] ja on näin projektin menestynein levy. Täten vuosi 2013 oli projektille merkittävää nousun aikaa kohti suurempaa maan kattavaa suosiota. Samasta vuodesta alkaen Raskasta joulua on tehnyt yhteistyötä Kauneimmat joululaulut -tapahtuman kanssa.[8][9] Vuonna 2014 julkaistiin kaksi uutta albumia, Ragnarok Juletide ja Raskasta joulua 2, joista edellinen on englanninkielinen.[6] Vuonna 2015 julkaistiin Tulkoon joulu – akustisesti, joka oli nimensä mukaisesti akustinen levy.[10]
Raskasta joulua -yhtyeessä soittavat Korhosen lisäksi kosketinsoittaja Vili Ollila (2005–), basisti Erkki Silvennoinen (2006–), rumpali Mirka Rantanen (2008–) ja kitaristi Tuomas Wäinölä (2008–).[11][12]
Projekti sai vuonna 2018 ”kesäversion”, kun Raskasta iskelmää solisteinaan Kakko, Leppäluoto ja Railio esiintyi 29. kesäkuuta Iskelmä-festivaalilla.[13][14] Samana päivänä julkaistiin single Kakon tulkitsemasta Freemanin ”Ajetaan tandemilla” -kappaleesta.[13] 14. kesäkuuta 2019 julkaistiin Raskasta iskelmää -albumi, jolla solisteina ovat Blom, Kakko, Hietala, Leppäluoto, Parviainen, Railio, Salmela ja Tuomi.[15] Kesällä 2019 Raskasta iskelmää esiintyi Iskelmä-festivaalin lisäksi IskelmäKesä-kaupunkifestivaalikiertueella ja muilla festivaaleilla.[16] Suomipop-festivaalilla kokoonpano esiintyi nimellä Raskasta suomipoppia.[17]
Raskasta Joulua julkaisi 18. marraskuuta 2022 kahdeksannen albuminsa Viides Adventti.[18] Albumi ja sen kappale "Kehtolaulu" on omistettu yhtyeen edesmenneelle jäsenelle Kimmo Blomille.
Albumit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Raskasta joulua (T2 Productions, 2004)
- Raskaampaa joulua (Warner, 2006)
- Raskasta joulua (Spinefarm, 2013)
- Ragnarok Juletide (Spinefarm, 2014)
- Raskasta joulua 2 (Spinefarm, 2014)
- Tulkoon joulu – akustisesti (Spinefarm, 2015)
- Raskasta joulua IV (Spinefarm, 2017)[19]
- Viides adventti (Gramophone Records, 2022)
Raskasta iskelmää
- Raskasta iskelmää (Tale Music, 2019)
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Jääskeläinen, Ossi: Raskasta joulua 20.12.2006. Imperiumi.net. Viitattu 12.12.2014.
- ↑ Solistitähdet Raskasta joulua -kiertueesta: Vääräleukojen jokavuotinen kokoontuminen 30.11.2014. Radio Nova. Viitattu 12.12.2014.
- ↑ Raskasta Joulua - kotisivut Raskasta Joulua. Viitattu 27.8.2016.
- ↑ Koskialho, Meeri: Raskasta Joulua 5.12.2004. Imperiumi.net. Viitattu 12.12.2014.
- ↑ a b Keikkalista Imperiumi.net. Viitattu 12.12.2014.
- ↑ a b Raskasta joulua 2 marraskuun 14. päivä 15.10.2014. Universal Music. Arkistoitu 13.12.2014. Viitattu 12.12.2014.
- ↑ Raskasta joulua -levy myynyt jo platinaa! 12.12.2013. Universal Music. Arkistoitu 13.12.2014. Viitattu 12.12.2014.
- ↑ Kauneimmat Joululaulut ja Raskasta joulua yhteistyöhön 1.11.2013. Suomen Lähetysseura. Arkistoitu 15.12.2014. Viitattu 12.12.2014.
- ↑ Kauneimpien Joululaulujen ja Raskaan Joulun yhteistyö jatkuu 7.11.2014. Suomen Lähetysseura. Arkistoitu 15.12.2014. Viitattu 12.12.2014.
- ↑ Raskasta joulua: "Tulkoon joulu - Akustisesti" julkaistaan marraskuussa 7.10.2015. Metalliluola. Viitattu 23.12.2016.
- ↑ Ms Cesar Little: Raskasta Joulua – the band (pt 3) Obscuro.cz. 27.10.2017. Arkistoitu 10.12.2017. Viitattu 9.12.2017. (englanniksi)
- ↑ Mäenpää, Arto: Raskasta Joulua -kiertue keräsi kaiken kaikkiaan 35 000 katsojaa KaaosZine. 22.12.2016. Viitattu 9.12.2017.
- ↑ a b Mäenpää, Arto: Ensin oli Raskasta Joulua, nyt tulee Raskasta Iskelmää KaaosZine. 29.6.2018. Viitattu 2.7.2018.
- ↑ Ohjelma Iskelmä-festivaali. Arkistoitu 2.7.2018. Viitattu 2.7.2018.
- ↑ Mäenpää, Arto: Raskasta Iskelmää -albumi kuunneltavissa kokonaisuudessaan KaaosZine. 14.6.2019. Viitattu 15.6.2019.
- ↑ Loikala, Senni: Raskasta Iskelmää keikkailee ahkerasti kesällä – esiintymispaikat ja artistit julki, katso! Iskelmä. 15.5.2019. Bauer Media. Viitattu 15.6.2019.
- ↑ Suomipop festivaalien ohjelmisto julkistettu ja kaikki lipputyypit myynnissä Tiketti. 30.1.2019. Viitattu 1.5.2019.
- ↑ Raskasta joulua -konserttikiertue jakaa mielipiteitä - kansa kuitenkin rakastaa, kahdeksas levy ilmestyy pian rumba.fi. Viitattu 20.8.2024.
- ↑ Raskasta Joulua IV 3.10.2017. www.levykauppax.fi. Viitattu 3.10.2017.