Merikastikka
| Merikastikka | |
|---|---|
.jpg) |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
| Suomessa: | Erittäin uhanalainen |
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Kladi: | Putkilokasvit Tracheophyta |
| Kladi: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Kladi: | Koppisiemeniset Angiospermae |
| Kladi: | Yksisirkkaiset Monocotyledoneae |
| Kladi: | Commelinids |
| Lahko: | Poales |
| Heimo: | Heinäkasvit Poaceae |
| Alaheimo: | Poöideae |
| Tribus: | Poëae[1] |
| Suku: | Kastikat Calamagrostis |
| Laji: | arenaria |
| Kaksiosainen nimi | |
| Synonyymit | |
|
|
| Katso myös | |
Merikastikka, aiemmin rantakaura, (Calamagrostis arenaria) on tanakka, kastikoiden (Calamagrostis) sukuun kuuluva monivuotinen heinälaji. Suomessa laji on harvinainen ja uhanalainen.[2]
Ulkonäkö ja koko
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Merikastikka kasvaa 50–100 cm korkeaksi ja sillä on pitkä juurakko. Koko kasvi on kalju. Lehti on 2–4 mm leveä, kouruinen tai laidat ovat ylöskiertyneitä. Lehden kieleke on 15–25 mm ja hyvin suippo. Kukinto on 7–12 cm pitkä ja 1,5–2 cm leveä, vihertävä ja tiheä tähkämäinen röyhy. Tähkylät ovat 10 mm:n pituisia, yksikukkaisia ja kapeita. Kaleet ovat tasasoukkia ja tähkylän pituisia. Ulkohelve on vihneellinen ja sen tyvellä on lyhyitä karvoja. Merikastikka kukkii Suomessa heinäkuussa.[3]
Merikastikka voi risteytyä sukunsa muista lajeista metsäkastikan (Calamagrostis arundinacea) ja hietakastikan (Calamagrostis epigejos) kanssa.[4] Jälkimmäistä risteymälajia kutsutaan itämerenkastikaksi (A. arenaria × C. epigejos tai ×Ammocalamagrostis baltica) ja sitä tavataan Suomessa ainoastaan Hankoniemellä.[3][5]
Levinneisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Merikastikkaa tavataan rannikoilla Välimereltä Atlantille ja Itämerelle saakka. Välimeren etelärannikolla sitä tavataan Egyptistä länteen, ja pohjoisrannikolla Kroatiasta länteen. Atlantin rannikolla lajia tavataan Portugalista pohjoiseen aina Tanskaan ja Norjan eteläosiin saakka sekä Breitteinsaarilla. Itämerellä laji on yleinen eteläosissa ja harvinaistuu pohjoiseen päin mentäessä. Pohjoisimmat esiintymät ovat Ruotsin keskiosissa ja Suomen etelärannikolla. Merikastikka on levinnyt ihmisen mukana myös Pohjois-Amerikkaan.[4] Suomessa merikastikka on esiintymisalueensa äärirajalla. Sitä on tavattu vakituisena lajina vain muutamalta paikakunnalta: Hankoniemeltä, Korppoosta, Dragsfjärdistä ja Kemiöstä. Satunnaistulokkaana tai istutusperäisenä laji on tavattu Ahvenanmaan Sundista ja Loviisasta.[6]
Elinympäristö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Merikastikka kasvaa merenrantojen hiekkadyyneillä.[3] Suomessa rantakauran esiintymiä uhkaa lähinnä rantojen rakentaminen ja kuluttava virkistyskäyttö.[6] Lajin uhanalaisuusluokka Suomessa on erittäin uhanalainen, aiemmin se on ollut vaarantunut.[7]
Käyttö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Merikastikka on erittäin tehokas hiekansitojakasvi pitkän juurakkonsa ansiosta. Lajia on paikoitellen istutettu rannoille eroosion estämiseksi, Itämerellä muun muassa Venäjälle kuuluviin Lavansaareen ja Seiskariin.[6]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Laine, Unto: Rantakaura. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Ryttäri, Terhi & Kettunen, Taina. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 55.
- Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
- Suuri Pohjolan kasvio. Toim. Mossberg, Bo & Stenberg, Lennart. Suomentaneet Vuokko, Seppo & Väre, Henry. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki 2005 (2003).
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Stevens, P. F.: Poaceae Angiosperm Phylogeny Website. Viitattu 30.3.2021.
- ↑ Ympäristöministeriö: Uhanalaiset putkilokasvit luonnonsuojeluasetuksessa Viitattu 29.8.2010.
- ↑ a b c Retkeilykasvio 1998, s. 609.
- ↑ a b Den virtuella floran: Sandrör (ruotsiksi) Viitattu 29.8.2010.
- ↑ Suuri Pohjolan kasvio 2005, s. 686.
- ↑ a b c Laine 1997, s. 55.
- ↑ Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim.): Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2010, s. 189. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, 2010. ISBN 978-952-11-3806-5 Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2010 sivut 181–685 (pdf).