Kuningastukaani
| Kuningastukaani | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Linnut Aves |
| Lahko: | Tikkalinnut Piciformes |
| Heimo: | Tukaanit Ramphastidae |
| Suku: | Tukaanit Ramphastos |
| Laji: | toco |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Ramphastos toco |
|
| Alalajit | |
|
|
| Katso myös | |
Kuningastukaani, aikaisemmalta nimeltään jättiläistukaani[2] eli toko[2] (Ramphastos toco) on suurin ja tunnetuin Ramphastos-suvun tukaaneista. Se viettää suurimman osan ajastaan puiden ylimmillä oksilla, joista se etsii ruokaa ja laulaa "konserttinsa". Kuningastukaani on huono lentäjä, mutta oksistossa se kiipeilee ketterästi.
Koko ja ulkonäkö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kuningastukaani on kookkain tukaanilaji. Täysikasvuisen yksilön ruumis voi olla 66 cm pitkä ja painaa 700 grammaa. Kuningastukaanilla on suuri nokka, joka on pääosin väriltään keltainen. Siinä on tyvessä musta rajaviiva sekä kärjessä mustat laikut nokan kummallakin puolella. Nokan pituus voi olla jopa kolmannes linnun koko pituudesta. Nokka näyttää painavalta, mutta itse asiassa se on hyvin kevyt, sillä kovan kuoren sisällä oleva luuaines on höttöistä ja pehmeää. Kuningastukaanin höyhenpeite on väriltään ruskeanhohtoisen musta lukuun ottamatta pyrstön yläpeitinhöyheniä, poskia ja kurkun aluetta, jotka ovat valkoisia. Värityksen takia kuningastukaani näyttää siltä, kuin sillä olisi yllään smokki. Silmiä ympäröi paljas keltaisenoranssi iho.
Levinneisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kuningastukaania tavataan Etelä-Amerikan itäosissa Boliviassa, Perussa, Argentiinassa, Paraguayssa, Brasiliassa, Surinamessa ja Guyanassa. Jonkun verran lajia pidetään lemmikkinä, ja sen tulevaisuus voi olla uhattuna, jos laiton lemmikkieläinkauppa laajenee, sillä monet yksilöt kuolevat kuljetusten aikana, ja niiden tilalle hankitaan uusia.
Elinympäristö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kuningastukaani elää useimmiten avoimilla metsämailla, joenvarsi- ja palmumetsiköissä, metsänreunoissa ja viljelyksillä, eikä karta ihmisasutustakaan. Laji välttelee laajoja, yhtenäisiä sademetsäalueita, mutta saattaa toisinaan elää sielläkin. Kuningastukaani on yleinen koko elinalueellaan.
Ravinto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kuningastukaani käyttää ravinnokseen lähinnä hedelmiä, joita se poimii pitkällä nokallaan. Se voi myös syödä hyönteisiä, muita pikkueläimiä (lähinnä pieniä jyrsijöitä) ja muiden lintujen munia.
Lisääntyminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kuningastukaani saa yhden poikueen vuodessa. Korkealla puunkolossa sijaitsevassa pesässä on 2–4 puhtaan valkoista munaa, joita koiras ja naaras hautovat vuorotellen yhteensä 16-20 vuorokautta. Poikaset syntyvät alastomina ja sokeina, ja niiden kehitys on sangen hidasta, sillä niiden silmät avautuvat vasta kolmen viikon iässä. Ne saavat täyden höyhenpuvun ja oppivat lentämään 6–7 viikon iässä. Kuningastukaanit elävät keskimäärin kymmenvuotiaiksi.
Käyttäytyminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kuningastukaanit lentävät pienissä muutaman yksilön parvissa, ja elävät muutaman parin yhdyskuntina.
Ääntely
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kuningastukaani on hyvin äänekäs lintu. Puiden ylimmillä oksilla neljän tai viiden tukaanin voi kuulla esittävän eräänlaista "konserttia". "Konsertissa" ylimmällä istuva lintu on eräänlainen "kapellimestari", jonka laulun päälle muut laulavat. Alkuasukkaiden mukaan kuningastukaani ennustaa sadetta, jos se laulaa hyvin kovalla äänellä. Sen tavallisin ääni voi kantautua lähes kilometrin päähän.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Cristopher M. Perrins, Otavan lintutieto, Otava
- Uusi Zoo-kirjasarja, WSOY
- Animal Diversity Web (englanniksi)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ BirdLife International: Ramphastos toco IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 7.6.2014. (englanniksi)
- ↑ a b Palmén, Ernst & Nurminen, Matti (toim.): Eläinten maailma, Otavan iso eläintietosanakirja. 5. Sydän–Öljykala, s. 1889. Helsinki: Otava, 1975. ISBN 951-1-02059-5