Radeon 8000 -sarja

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Radeon 8000 sarja)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Radeon R200 on ATI Technologiesin toisen sukupolven Radeon-näytönohjainpiiri.

R200 oli suunniteltu tukemaan Microsoftin DirectX 8.0 ja OpenGL 1.3 -rajapintoja.

Ensimmäinen piiriin perustuva näytönohjain oli Radeon 8500, ja se tuotiin markkinoille lokakuussa 2001. Alkuvuonna 2002 tuli markkinoille Radeon 8500 LE (jonka nimi muutettiin myöhemmin Radeon 9100 -malliksi). Kun 8500 oli "täysi näytönohjain", sen LE-version coren ja muistin kellotaajuudet olivat alhaisemmat.

Arkkitehtuuria

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Radeon 8500:ssa on 4 pikseliliukuhihnaa, jotka sisälsivät pikselivarjostinsuodattimen sekä kaksi tekstuuriyksikköä.

Pikselivarjostin kykeni ajamaan Microsoftin pikselivarjosinmäärittely versio 1.4n mukaista koodia, eli se oli kehittyneempi kuin kilpailevien Nvidian piirin vain versioon 1.3 kykenevä suodatin. Oleellinen ero näiden välillä oli se, että R200n kehittyneempi pikselivarjostin kykeni kierrättämään saman datan kolme kertaa piirin läpi, mikä mahdollisti esimerkiksi tekstuurihaut siten että toisen tekstuurin osoite saatiin ensimmäisen tekstuurin sisältämästä datasta.

Lisäksi piirillä oli kaksi verteksivarjostinsuoritinta, sekä yksikkö joka kykeni pilkkomaan kolmioita pienemmiksi kolmioiksi ja täten pyöristämään liian vähäisen kolmiomäärän takia liian kulmikkaita muotoja. Tätä ominaisuutta ei kuitenkaan kovin moni peli käyttänyt.

Piiri ei tukenut monisamplaus-reunanpehmennystä minkä takia sen suorituskyky reunanpehmennys päällä oli selvästi huonompi kuin kilpailevilla Nvidian piireillä.

Samalla kun seuraavan sukupolven Radeon R300-piiriin perustuva Radeon 9700 tuli markkinoille, ATI julkaisi R200:sta kehitettyyn RV250:een perustuvan Radeon 9000 -näytönohjaimen, joka korvasi halpamallina edellisen sukupolven Radeon 7500:n (R100). Tästä versiosta puuttuu toinen tekstuuriyksikkö sekä toinen verteksivarjostin. Myöhemmin 9000 päivitettiin Radeon 9200 -malliksi (piirisarja rv280), jonka ainoa ero on AGP 8× tuki. Tästä on vielä olemassa halvempi Radeon 9200SE -malli, jossa on vain 64-bittinen muistiväylä ja 200 MHz:n kellotaajuus (vs. 250 MHz)