Puunilaissodat

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Puunilaissota)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Puunilaissodat olivat kolmen sodan sarja, jotka käytiin Rooman ja Karthagon välillä vuosina 264–146 eaa. Sotien nimet tulevat siitä, että roomalaiset kutsuivat Karthagon asukkaita puunilaisiksi. Sana viittaa karthagolaisten foinikialaiseen alkuperään.[1] Tärkein syy oli eturistiriita Karthagon ja Rooman tasavallan välillä. Roomalaiset olivat aluksi kiinnostuneita laajentamisesta Sisilian suuntaan. Osa Sisiliasta oli Karthagon valvonnassa.

Rooma voitti sodan kaikilla kolmella kerralla. Ensimmäisessä puunilaissodassa Karthago menetti Roomalle Sisilian, toisessa Iberian. Kolmannessa puunilaissodassa Karthago tuhottiin täysin, ja sen alueet liitettiin kokonaisuudessaan Rooman valtakuntaan.

Vuonna 264 eaa., Karthago oli suuri satamakaupunki, joka sijaitsi nykyisen Tunisian rannikolla. Foinikialaiset olivat perustaneet kaupungin 800-luvun puolivälissä eaa. Se oli voimakas kaupunkivaltio, suuri ja tuottoisa kaupan keskus. Karthagon maa-armeija koostui pääosin vierasmaalaisista palkkasotureista, mutta sen laivasto oli Välimeren voimakkaimpia ja koostui pelkästään syntyperäisistä karthagolaisista.[2]

Ensimmäinen puunilaissota

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen puunilaissota alkoi paikallisena yhteenottona Sisiliassa. Taisteluja käytiin Afrikassa ja merellä.

Ensimmäistä puunilaissotaa seurasi Karthagon sisällä palkkasoturien sotana tunnettu kapina 240 eaa.238 eaa.

Toinen puunilaissota

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karthagolainen sotapäällikkö Hannibal teki sotaretken Alppien yli Italian niemimaalle. Sota päättyi Rooman voittoon, mutta tuli valtakunnalle kalliiksi. Asevelvollisten miesten määrä väheni neljänneksellä seitsemäntoista sotavuoden aikana. On laskettu, että Italian kansojen miehistä 300 000 kaatui sodan aikana. Lisäksi Hannibalin joukot hävittivät siviiliväestön koteja, ja viljantuotanto kärsi siitä, että peltoja ei voitu viljellä vuosikausiin.[3]

Kolmas puunilaissota

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rooma saartoi, valloitti ja tuhosi Karthagon kaupungin. Karthagon valtakunta lakkasi olemasta.

  1. Carthage – a lost empire Channel4
  2. Niels-Peter Granzow Busch: Karthago ajoi roomalaiset merille. Tieteen kuvalehti: Historia, 2009, nro 11, s. 47. Bonnier Publications International AS.
  3. Grimberg, Carl: Kansojen historia. Osa 5. Rooma, s. 109-110. WSOY, 1980. ISBN 951-0-09733-0

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä antiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.