Puolan miesten lentopallomaajoukkue
Puola | |
---|---|
Liitto | Puolan lentopalloliitto |
Maanosaliitto | Euroopan lentopalloliitto |
Kenttä | Spodek Hall, Katowice |
Valmentaja | Vital Heynen |
Kapteeni | Michał Kubiak |
FIVB-sijoitus | 4. sija (lokakuu 2018) |
MM-kilpailut | |
Esiintymiset | 18 (ensimmäiset 1949) |
Paras sijoitus | kultaa (1974, 2014, 2018) |
Puolan miesten lentopallomaajoukkue edustaa Puolaa miesten lentopallon arvokisoissa. Se on tällä hetkellä maailmanrankingissa neljännellä sijalla.[1] Joukkue on saavuttanut MM-kilpailuissa kolme kultaa ja kaksi hopeaa sekä EM-kilpailuissa kaksi kultaa, viisi hopeaa ja neljä pronssia. Viimeisimmät arvokisamitalit ovat kulta vuosien 2014 ja 2018 MM-kilpailuissa ja hopea vuoden 2022 MM-kilpailuissa sekä kulta vuoden 2009 ja 2023 EM-kilpailuissa sekä pronssi vuosien 2011, 2019 ja 2021 EM-kilpailuissa.
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Menestyksen alku
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Puola saavutti ensimmäisen miesten lentopallon arvokisamitalinsa, pronssia, Istanbulin EM-kisoissa 1967. Maailmancupissa se oli hopealla 1965. Keskivaiheilla 1970-luvun joukkue otti itsellensä useiksi vuosiksi maailman lentopallovaltikan, kun se alkoi saavuttaa arvokisavoittoja. Méxicon MM-kisoissa 1974 se voitti kultaa. Belgradin EM-kisoissa 1975 joukkue jäi hopealle, mutta Montrealin 1976 olympialaisissa se voitti kultaa kukistettuaan niin jatkolohkossa pronssijoukkue Kuuban, välieräottelussa neljänneksi sijoittuneen Japanin kuin finaalissa hopeajoukkue Neuvostoliitonkin eräluvuin 3–2. Seuraavina vuosina joukkue saavutti EM-hopeaa 1983.
Heikompi menestys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Puolan lentopallomaajoukkue esiintyi ensimmäisen kerran maailmanliigassa kaudella 1998 sijoittuen kymmenennelle sijalle. Kaudella 1999 maailmanliigassa joukkue paransi sijoitustaan kahdeksanneksi, joka toistui myös seuraavalta kaudelta. Vuonna 2001 Puola isännöi maailmanliigan lopputurnausta Katowicessa, mutta jäi yleisön pettymykseksi vasta seitsemänneksi. Vuosi tästä myöhemmin maajoukkue otti askeleen eteenpäin valmentaja Waldemar Wspanialyn kanssa, ja saavutti lopputurnauspaikan jossa sijoittui lopulta viidenneksi.
Paluu huipulle
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Muutamien hieman huonompien vuosien jälkeen Puola palasi huipulle. Kauden 2005 maailmanliigassa joukkue sijoittui viidenneksi kuten myös EM-kisoissa. Maajoukkue koki menetyksen maan lahjakkaimpiin lentopalloilijoihin kuuluneen Arkadiusz Gołaśin kuollessa 24-vuotiaana Itävallassa tapahtuneessa auto-onnettomuudessa.
Argentiinalainen Raúl Lozano seurasi Stanisław Gościniakia päävalmentajana joulukuussa 2005. Joukkueen aloituskuusikko koostui pitkälti vuoden 1997 juniorien MM-kisojen pelaajista, kun Dawid Murek, Paweł Zagumny, Piotr Gruszka ja Łukasz Kadziewicz pelasivat aloituksessa.
Puolan maajoukkue saavutti vuonna 2006 hopeaa maailmanmestaruuskilpailuissa Japanissa. Lentopallohuuma valtasi Puolan ja kaikki lentopallot myytiin loppuun urheilukaupoista samana päivänä, kun maa oli edennyt finaaliin. Kaudella 2007 Puola isännöi jälleen maailmanliigan lopputurnausta Katowicessa, jossa se saavutti neljännen tilan hävittyään pronssiottelussa Yhdysvalloille. Ennen tätä Puola oli hävinnyt voittoon edenneelle Brasilialle erittäin niukasti välierissä. EM-kisoissa joukkue sijoittui vasta 11:nneksi.
Puola eteni kesäolympialaisiin 2008 voittamalla Portugalin maailmankarsinnat. Olympialaisissa joukkue oli alkulohkonsa kolmas ja kohtasi puolivälierissä Italian, jolle se hävisi tiukan ottelun eräluvuin 3–2. Puola sijoittui olympialaisissa jaetulle viidennelle sijalle.
Vuonna 2009 Puola voitti historiansa ensimmäisen Euroopan-mestaruuden. Se voitti alkulohkossaan Ranskan, Saksan ja Turkin, jatkolohkossaan Espanjan, Slovakian ja Kreikan sekä välierässään eräluvuin 3–0 Bulgarian. Loppuottelussa Puola kohtasi uudelleen Ranskan ja voitti toistamiseen eräluvuin 3–1. Joukkueessa pelasivat Paweł Zagumny, Paweł Woicki, Piotr Gruszka, Marcel Gromadowski, Jakub Jarosz, Daniel Pliński, Marcin Możdżonek, Piotr Nowakowski, Zbigniew Bartman, Michał Bąkiewicz, Bartosz Kurek, Michał Ruciak, Piotr Gacek ja Krzysztof Ignaczak[2].
Maailmanmestaruuskilpailuissa 2010 Puola putosi toisella kierroksella ja sijoittui jaetulle 13. sijalle.
Vuoden 2011 EM-kilpailuissa joukkue voitti pronssia hävittyään välierissä Italialle, minkä jälkeen kaatui Venäjä pronssiottelussa. Maailmancupissa 2011 joukkue sijoittui toiseksi Venäjän jälkeen ja selviytyi tämän perusteella Lontoon olympiaturnaukseen, jossa se sijoittui viidenneksi hävittyään puolivälierässä Venäjälle. Maailmanliigassa 2011 Puola oli pronssilla.
Vuonna 2012 Puola voitti Maailmanliigan. Bulgariassa pelatussa loppuottelussa kaatui Yhdysvallat 3–0.
Vuoden 2013 EM-kotikisoissaan joukkue sijoittui alkulohkossaan Ranskan jälkeen toiseksi ja joutui neljännesvälierässä Bulgariaa vastaan. Puola voitti aluksi kaksi erää mutta sitten oli Bulgarian vuoro ja ottelu venyi viidenteen erään, jonka Puola hävisi lopulta 16–18. Joukkueen sijoitukseksi jäi näin ollen vaatimattomasti yhdeksäs.
Puola isännöi vuoden 2014 MM-kilpailuja, joten joukkue oli itseoikeutettuna mukana turnauksessa. Puola voitti kisoissa maailmanmestaruuden. Se hävisi turnauksen aikana vain toisen kierroksen ottelun Yhdysvalloille. Välierissä Puola voitti Saksan 3–1 ja loppuottelussa Brasilian samoin lukemin.
Vuoden 2015 EM-kisoissa Puola hävisi puolivälierissä Slovenialle ja sijoittui viidenneksi. Rion olympialaisissa 2016 Puola hävisi puolivälierissä Yhdysvalloille. Vuoden 2017 EM-kisoissa Puola hävisi neljännesvälierissä jälleen Slovenialle ja sijoittui kymmenenneksi. Vuoden 2018 MM-kilpailuissa Puola hävisi toisella kierroksella Argentiinalle ja Ranskalle sekä kolmannella kierroksella Italialle mutta voitti välierissä Yhdysvallat 3–2 ja loppuottelussa Brasilian 3–0 ja vei toisen peräkkäisen kerran mestaruuden[3].
Vuoden 2023 EM-kisoissa Puola saavutti historiansa toisen Euroopan-mestaruuden voittaen kotikisajoukkeen Italian suoraan kolmessa erässä.[4]
Puolan kultamitalijoukkue Montrealin 1976 olympialaisissa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähde: [5]
- Włodzimierz Stefański
- Bronisław Bebel
- Lech Łasko
- Edward Skorek
- Tomasz Wójtowicz
- Wiesław Gawłowski
- Mieczysław Rybaczewski
- Zbigniew Lubiejewski
- Ryszard Bosek
- Włodzimierz Sadalski
- Zbigniew Zarzycki
- Marek Karbarz
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ http://www.fivb.org/en/volleyball/VB_Ranking_M_2018-10.asp
- ↑ http://www.sports.pl/Siatkowka/Polska-Francja-na-zywo-w-finale-mistrzostw-Euopy-Czy-Polska-siegnie-po-tytul-,artykul,57725,1,892.html (Arkistoitu – Internet Archive) (puolaksi)
- ↑ Team Profile: Poland Men's World Championship Italy-Bulgaria 2018. FIVB. Viitattu 1.10.2018. (englanniksi)
- ↑ Puola on lentopallon Euroopan mestari 2023 Lentopallo.info. Viitattu 18.09.2023.
- ↑ Kamper, Erich: Lexikon der 14 000 Olympioniken, s. 615. Leykam-Verlag, 1983. ISBN 3-7011-7144-0