Polyvinyylipyrrolidoni
Polyvinyylipyrrolidoni eli povidoni tai PVP on polymeeri, jonka monomeeri on N-vinyylipyrrolidoni. Sillä on useita käyttökohteita.
Ominaisuudet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Polyvinyylipyrrolidoni on termoplastinen polymeeri. Sen molekyylimassa on tavanomaisesti 2 500–2 200 000 g/mol. Polymeerin sulamispiste on 100–140 °C. Monet polyvinyylipyrrolidonin ominaisuudet riippuvat sen molekyylimassasta ja polymeerin absorboiman kosteuden määrästä. Esimerkiksi lasisiirtymälämpötila on 100–180 °C ja on sitä korkeampi mitä suurempi molekyylimassa on. Absorboitunut kosteus alentaa lasisiirtymälämpötilaa. Aine liukenee veteen, alkoholeihin ja kloorattuihin hiilivetyihin, mutta ei esimerkiksi ketoneihin tai estereihin. Yhdisteen pyrrolidonirengas hydrolysoituu väkevien happojen vaikutuksesta. Polyvinyylipyrrolidoni muodostaa komplekseja jodin ja useiden orgaanisten yhdisteiden kanssa.[1][2][3][4][5][6]
Valmistus ja käyttö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Polyvinyylipyrrolidonia valmistetaan radikaalipolymeroinnilla N-vinyylipyrrolidonista vesiliuoksessa. Valmistettaessa molekyylimassaltaan pieniä polymeerejä käytetään radikaali-initiaattorina vetyperoksidin ja ammoniakin seosta, ja suurempien polymeerien valmistuksessa käytetään orgaanisia peroksideja tai atsoyhdisteitä.[2][3][5][6]
Polyvinyylipyrrolidonia käytetään muun muassa lääkeaine- ja kosmetiikkavalmisteiden stabilisoijana, tekstiilien värjäytymistä auttavana aineena, painomusteiden valmistamiseen, liimojen valmistamiseen, pesuaineissa ja elintarvikkeiden lisäaineena E-koodilla E1201. Polyvinyylipyrrolidonin ja jodin kompleksia käytetään desinfiointiin. Yhdistettä on käytetty myös veriplasmankorvikkeena.[2][3][4][5][6][7]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Alén, Raimo: Kokoelma orgaanisia yhdisteitä: Ominaisuudet ja käyttökohteet, s. 901. Helsinki: Consalen Consulting, 2009. ISBN 978-952-92-5627-3
- ↑ a b c Manfred L. Hallensleben, Robert Fuss & Florian Mummy: "Polyvinyl Compounds, Others", teoksessa Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2015.
- ↑ a b c Robert B. Login: "N-Vinylamide Polymers", teoksessa Van Nostrand's Encyclopedia of Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2005.
- ↑ a b Whelan, Tony: Polymer Technology Dictionary, s. 340. Chapman & Hall, 1994. ISBN 0-412-58180-9 (englanniksi)
- ↑ a b c Wypych, George: Handbook of Polymers, s. 683–685. ChemTech Publishing, 2022. ISBN 978-1-927885-96-3 (englanniksi)
- ↑ a b c Teodorescu, Mirela & Bercea, Maria: Poly(vinylpyrrolidone) – A Versatile Polymer for Biomedical and Beyond Medical Applications. Polymer-Plastics Technology and Engineering, 2015, 54. vsk, nro 9, s. 923–943. doi:10.1080/03602559.2014.979506 ISSN 2574-089X Artikkelin verkkoversio. Viitattu 18.3.2024. (englanniksi)
- ↑ E1201 - Polyvinyylipyrrolidoni www.ruokavirasto.fi. Ruokavirasto. Viitattu 18.3.2024.