Politiikan tutkimus

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Politologia)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hakusana ”valtio-oppi” ohjaa tänne. Valtio-oppi on myös J. V. Snellmanin teos.

Politiikan tutkimus eli politologia on poliittisia ilmiöitä tutkiva tieteenhaara. Se kuuluu yhteiskuntatieteisiin.[1] Politiikan tutkimus esiintyy edelleen suomalaisissa yliopistoissa usein (yleisen) valtio-opin nimellä. Niin Suomessa kuin muualla on ollut pitkään vallalla käsitys siitä, ettei politiikan tutkimuksen tule millään tavoin rajoittua tarkastelemaan poliittisista ilmiöistä pelkästään valtiollisia. Tutkimusala keskittyy kuitenkin edelleen huomattavasti virallisiin instituutioihin, kuten poliittisiin puolueisiin ja tiettyihin intressiryhmiin. Näiden lisäksi politologisesti tutkitaan esimerkiksi poliittisia järjestöjä, aktivismia, kielen käyttöä, mediajulkisuutta sekä sellaisia maailmanpolitiikan ilmiöitä, joka eivät rajoitu valtioiden välisiin suhteisiin.

Niccolò Machiavellia ja Thomas Hobbesia pidetään nykyaikaisen politiikan tutkimuksen perustajina.[2]

Politiikan tutkimuksen asema tieteiden joukossa ja tiedepolitiikassa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Politiikan tutkimus ymmärretään Suomessa muun muassa tiedepoliittisissa yhteyksissä yleisluonteisimman sosiaalitieteen eli sosiologian ja keskeisimmän taloustieteen eli kansantaloustieteen rinnalla yhdeksi perusyhteiskuntatieteistä. Edellä mainituissa yhteyksissä politiikan tutkimuksen usein mainittuihin tarkoituksiin kuuluu syventää ymmärrystä poliittisen toiminnan mekanismeista, luonteesta ja merkityksestä sekä tarjota teoreettisia, metodisia ja tutkimusteknisiä välineitä poliittisesti merkittävien ilmiöiden erittelyyn. Politiikan tutkimukselta saatetaan odottaa vastauksia myös kysymyksiin, jotka koskevat joidenkin noista ilmiöistä jonkinasteista hallintaa.

Suomen politiikan tutkimuksen arkea rajaavat myös tiedepoliittiset seikat. Suomen keskeisin tieteellisen tutkimuksen rahoittaja, Suomen Akatemia, otti vuonna 2009 käyttöön tutkimusalueluokan 611, Valtiotieteet/Statsvetenskaperna. Akatemia jakaa tutkimusalueluokan 611 edelleen kolmeen osaan: 6111, Hallintotiede/Förvaltningsvetenskap, 6112, Kansainvälinen politiikka/Internationell politik, ja 6113, Politologia/Politologi. Edellä mainituista kolmesta osasta kaksi jälkimmäistä sijoittuvat kiistatta politiikan tutkimuksen alaan, joskin nimitys 'politologia' on ilman eri selvitystä yleisölle vaikeahkosti aukeava. Tarkoittaahan sana tietyissä sen käytöissä vain käyttäytymistieteellisesti tulkittua politiikan tutkimusta eikä sen sijaan tuon tutkimuksen niitä lajeja, jotka etenevät esimerkiksi tulkitsevin ottein. Kansainvälistä politiikkaa ajatellen Akatemian soveltama jaottelu jättää avoimeksi laaja-alaisen maailmanpolitiikan tutkimuksen aseman sekä hallinnon tutkimuksen suhteen politiikan tutkimukseen. Jaottelu näyttää käsittävän Suomen kymmenestä hallintotieteellisistä oppiaineista vain yhden, nimittäin juuri hallintotieteen. Alaan lukeutuu kuitenkin periaatteessa jokseenkin kaikki Suomessa harjoitettava hallinnon tutkimus.

Politiikan tutkimuksen kohdealueita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Poliikan tutkimuksen aihepiirejä ovat muun muassa poliittinen osallistuminen ja vaalit, yhteiskunnalliset kriisit ja konfliktit sekä erilaiset hallintomuodot, kuten demokratia. Valta ja siihen kytkeytyvät ilmiöt, päätöksenteko sekä valtion, kuntien ja järjestöjen hallinto ovat kaikki keskeisiä politiikan tutkimuksen kysymyksiä. Monessa yliopistossa politiikan tutkimus ymmärretäänkin yksinkertaisesti julkisen vallankäytön tutkimukseksi.[3] Politiikan tutkimus ei ole enää pitkään aikaan keskittynyt yksinomaan eduskunnan ja hallituksen kaltaisiin virallisiin valtiollisiin laitoksiin. Sen sijaan se erittelee periaatteessa minkä tahansa ilmiöiden poliittisia ulottuvuuksia ja piirteitä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että politiikan tutkimus tutkisi ainoastaan niitä ilmiöitä, joiden poliittisuudesta vallitsee yksimielisyys tutkijoiden saati kansalaisten keskuudessa. Tietyiltä osin kysymys myös siitä, mitä politiikka ylipäätään on näyttelee keskeistä roolia joissakin politiikan tutkimuksen suuntauksissa. Kysymykseen on vastannut suomen kielellä esimerkiksi valtio-opin professori Kari Palonen. Kansainvälisesti tunnetuimpia poliittisen filosofian edustajia tältä kannalta ovat Hannah Arendt, Max Weber ja Carl Schmitt.

Jotkut osat politiikan tutkimusta ovat tavallaan vääjäämättömämmin tutkimusalan elementtejä kuin eräät toiset. Peräti köyhäksi jäisi politiikan tutkimus esimerkiksi siinä tapauksessa, ettei se tutkisi huomattavia, toistuvia kollektiivisen poliittisen valinnan episodeja kuten vaaleja eli parlamenttivaaleja, valtionpäämiehen vaaleja, alueellisia vaaleja, paikallisia vaaleja ja EU-vaaleja, kansanäänestyksiä, äänestyskäyttäytymistä parlamenteissa ja hallituselimissä, erilaisten vaalien institutionalisointia ja niissä sovellettuja laskentasääntöjä etenemiseksi poliittisista mielipiteistä henkilövalintoihin tai valintoihin ratkaisuvaihtoehtojen kesken.

Politiikan tutkimuksessa aikanaan vallinnut jako kansalliseen ja kansainväliseen politiikan tutkimukseen on haastettu ja paljolti ylitetty. Globalisoituvassa maailmassa poliittisesti merkittävät ilmiöt ja niistä käytävät kiistat eivät noudata kansallisvaltioiden välisiä rajoja. Politiikan tutkimuksen sisäisiä perinteisiä tutkimuskohdejaotteluja on asettanut kyseenalaiseksi myös Euroopan unioni, joka on Suomen kannalta sekä kansainvälinen että suomalainen poliittinen ilmiökenttä.

Alan yliopistolliset oppiaineet ja niiden osat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eri maissa politiikan tutkimuksen aihepiiri on jäsentynyt yliopistollisiksi oppiaineiksi jossakin määrin eri tavoin. Suomessakaan ei ole käytössä vain yhtä ainoaa tapaa järjestää asia. Helsingin yliopistossa, Turun yliopistossa, Jyväskylän yliopistossa sekä Åbo Akademissa oppiainenimekkeenä on edelleen perinteinen alkujaan saksankieliseltä alueelta juontunut yleinen valtio-oppi, jonka taustalla on nimeke Allgemeine Staatslehre. Toisinaan nimeke 'yleinen' jätetään Suomessa käytännössä pois sillä perusteella, ettei mitään 'erityisiä valtio-oppeja' nykyään tunneta. On huomattava, että aikanaan 'erityisiä valtio-oppeja' (Besondere Staatslehren) esiintyikin jossain määrin. Kattavasti tarkastellen yleinen valtio-oppi -tutkimusalueen ja samaa nimeä tai nimeä valtio-oppi kantavan oppiaineen piirissä tutkitaan niin suomalaisia, Euroopan unionin tasoisia kuin kansainvälisiä poliittisia ilmiöitä. Myös julkista hallintoa ja järjestöhallintoa voidaan tutkia.

Oppiaine antaa tutkimuksen kaikkia aihepiirejä koskevaa yliopisto-opetusta. Tampereen yliopistossa opetetaan valtio-oppia ja kansainvälistä politiikkaa politiikan tutkimuksen tutkinto-ohjelmassa. Lapin yliopistossa esiintyy samoin ainoana Suomen yliopistona valtio-opin rinnalla kansainväliset suhteet -oppiaine. Kahdessa jälkimmäisessä yliopistossa politiikan tutkimuksen alasta rajautuu pois nimenomaan hallinnon tutkimus erityisesti sillä perusteella, että kumpaankin niistä sijoittuu hallintotieteellisiä oppiaineita.

Siinäkin tapauksessa, että valtio-oppi on yliopistollisena oppiaineena säilyttänyt yhtenäisyytensä, sen piirissä on tehty linjajakoja tutkimus- ja opetuskohteiden mukaan. Samalla professorit ja muut tutkijat ovat erikoistuneet siten, ettei pätevyys jollakin tietyllä linjalla ainakaan automaattisesti pätevöitä toisen linjan tehtäviin. Helsingin yliopistossa valtio-oppia tutkitaan ja opetetaan maailmanpolitiikan linjalla, yleisellä politiikan tutkimuksen linjalla sekä hallinnon ja organisaatioiden tutkimuksen linjalla. Turun yliopistossa valtio-opin oppiaineeseen sijoittuvat poliittisten järjestelmien linja ja kansainvälisen politiikan linja. Turun yliopiston Politiikan tutkimuksen klubi ry on Turussa politiikan opiskelijoiden ainejärjestö[4].[5] P-klubissa poliittisen historian sekä valtio-opin linjat saavat yhteiset perusopinnot. Politiikan tutkimuksen tunnettuja turkulaisia tekijöitä ovat esimerkiksi Vesa Vares, Markku Jokisipilä, Timo Soikkanen ja Matti Wiberg. Vastaavantyyppistä esiintyy myös Åbo Akademin valtio-oppi-oppiaineessa mutta ilman nimenomaista linjajakoa. Åbo Akademin SF-klubben on vastaava ainejärjestö.

Oma sanomansa on sillä, miten Suomen valtakunnallinen valtio-opin tutkija- eli tohtorikoulu POLITU jäsentää politiikan tutkimuksen alueen. Koulu soveltaa nelijakoa: (1) poliittinen ajattelu ja käsitteet, (2) hallinta (governance) ja poliittiset instituutiot, (3) kansalaisten poliittinen osallistuminen, (4) maailmanpolitiikka sekä (5) konfliktinratkaisu. Nimenomaan julkista politiikkaa (policy) ja erilaisia julkisia poliitikkoja (policies) tutkijakoulu ei korosta. Samoin se rajaa ulkopuolelle suoranaisesti julkiseen tai muuhun hallintoon liittyvät eli hallinnon tutkimuksen aiheet sekä poliittisen historian aiheet.

Kohti kansainvälisiä vertailuja ja valtio-opin ulkorajojen vetoa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun asiaa tarkastellaan kansainvälisesti, havaitaan, että muissa maissa esiintyy huomattavastikin Suomessa sovelletuista poikkeavia ratkaisuja politiikan tutkimuksen ja sen lähialueiden organisoinnissa tutkimusalueiksi ja yliopistollisiksi oppiaineiksi. Paitsi että valtio-opista saattaa eriytyä omaksi oppiaineekseen kansainvälinen politiikka tai sitä vastaava oppiaine kuten Suomessa on tapahtunut kahdessa yliopistossa, omia oppiaineitaan ovat eräissä maissa ja eräissä yliopistoissa lisäksi esimerkiksi 'julkinen politiikka' (public policy), 'hallitustoiminta' (government, joka esiintyy toisinaan myös kattokäsitteenä politiikan tutkimukselle ylipäätään), rauhan- ja konfliktintutkimus, poliittinen filosofia, joka Suomessa käytännössä jakaantuu valtio-opin ja filosofia-oppiaineen tai valtio-opin ja käytännöllinen filosofia -oppiaineen kesken, poliittinen taloustiede (political economy), poliittinen sosiologia, diplomatian tutkimus sekä järjestötutkimus.

Omat erityiskysymyksensä muodostuvat poliittisen historian ja hallinnon tutkimuksen suhteesta politiikan tutkimukseen. Suomessa ne on pääasiassa erotettu politiikan tutkimuksesta, johon ne toisaalta eräissä maissa ja eräissä yliopistoissa kuuluvat olennaisina osina. Nimenomaan Suomessa poliittinen historia on vankasti oma oppiaineensa, joskin eräät politiikan tutkijat ovat tutkimustoiminnassaan lähentyneet sitä ja jopa sijoittuneet aluksi tai sittemminkin nimenomaan sen piiriin. Toisaalta eräät poliittisen historian tutkijat ovat onnistuneet harjoittamaan myös politiikan tutkimuksen kannalta hyvinkin nasevaa erittelyä. Suomen hallintotieteellisten oppiaineiden ja laajemmin hallinnon tutkimuksen historia osoittaa, että vuosien varrella Suomessa syntyi tuossa aihepiirissä omaperäinen hybridiratkaisu. Politiikan tutkimus ja hallinnon tutkimus tosin eriytyivät toisistaan hyvinkin voimakkaasti mutta eivät silti tyystin.

Suomen yliopistojen organisaatiot ovat 2010-luvulla valinkauhassa. Silläkin perusteella osaltaan ratkeaa, kuinka läheisiksi muodostuvat vastaisuudessa politiikan tutkimuksen ja sen lähialojen suhteet, syntyykö uudenlaisia tutkimus- ja opetusalueita ja -kokonaisuuksia ja hellittääkö perinteisten oppiaineiden valta.

Valtio-opin eli politiikan tutkimuksen yliopisto-opiskelu Suomessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa politiikan tutkimusta nimenomaan valtio-oppina voi opiskella yliopistotutkinnon pää- ja luonnollisesti myös tutkinnon sivuaineena kuudessa Suomen kaikkiaan kuudestatoista yliopistokorkeakoulusta. Nuo kuusi yliopistoa ovat Helsingin yliopisto, Turun yliopisto, Tampereen yliopisto, Jyväskylän yliopisto, Lapin yliopisto sekä Åbo Akademi. Suomen monialaista yliopistokorkeakouluista Oulun yliopistossa ja Itä-Suomen yliopistossa ei politiikan tutkimusta harjoiteta eikä alaa opeteta. Suomen erityiskorkeakouluissakaan politiikan tutkimus ei ole edustettuna pääaineena. Tuolta osin poikkeuksen muodostanut Hanken Svenska handelshögskolan on nyttemmin lakkauttanut erityisen valtio-opillisen oppiaineensa nimeltä 'talouspolitologia' (ekonomisk politologi) pääaineena, joskin sitä voi edelleen opiskella sivuaineena. Valtio-oppia opiskelleet voivat työskennellä useissa ammateissa ja tehtävissä, esimerkiksi tutkijoina, tarkastajina, konsultteina, projektipäällikköinä, toimittajina tai tiedottajina[6].

Politiikan tutkimuksen tabut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yksi tieteellisen tutkimuksen tabuista on liittyvätkö tietyt poliittiset kannat niitä kannattavien mielenterveyteen. Tutkimusaiheen tabuluonne tarkoittaa sitä, että politiikan tutkijat välttävät aihetta. Toinen politiikan tutkimuksen tabu on johtaako naisten äänioikeus korkeampaan veroasteeseen.[7]

  1. Kielitoimiston sanakirja. (Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0) Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5
  2. Lemetti, Juhana: Politiikan tutkimus Logos-ensyklopedia. Filosofia.fi.
  3. Department of Government: What is Government? Cornell University.
  4. Walpo Lehti Issuu. Viitattu 14.11.2018. (englanniksi)
  5. P-klubi – Turun yliopiston Politiikan tutkimuksen klubi ry p-klubi.fi. Viitattu 14.11.2018. (englanti)
  6. Valtio-oppi: Mihin valmistuneet ovat sijoittuneet? töissä.fi. Viitattu 13.8.2013.
  7. https://openpsych.net/paper/77/

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Berndtson, Erkki: Politiikka tieteenä: Johdatus valtio-opilliseen ajatteluun. (11. painos (1. painos 1992)) Helsinki: Edita, 2008. ISBN 978-951-37-5252-1
  • Hyvärinen, Matti ym. (toim.): Käsitteet liikkeessä: Suomen poliittisen kulttuurin käsitehistoria. Tampere: Vastapaino, 2003. ISBN 951-768-130-5
  • Jansson, Jan-Magnus: Politiikan teoria. (Politikens teori, 1969.) Suomennos: Esa Adrian, Aira Kalela ja Ilkka Ryömä. 5. uudistettu painos. Lisäykset suomentanut Kari Happonen. Forum-kirjasto (1. painos 1970) Helsinki: Tammi, 1985 (6. painos 1993). ISBN 951-30-6329-1
  • Kanerva, Jukka (toim.): Platonista Bakuniniin: Politiikan teorian klassikoita. Helsinki: Yliopistopaino, 1992. ISBN 951-570-103-1
  • Kanerva, Jukka (toim.): Politiikan teorian moderneja klassikkoja. Helsinki: Gaudeamus, 1989. ISBN 951-662-474-X
  • Paloheimo, Heikki & Wiberg, Matti: Politiikan perusteet. Helsinki Porvoo: WSOY, 1997 (2. painos 2004). ISBN 951-0-21353-5
  • Palonen, Kari: Tekstistä politiikkaan: Johdatusta tulkintataitoon. Tampere: Vastapaino, 1988. ISBN 951-9066-30-6
  • Wiberg, Matti: Politiikka Suomessa. Porvoo Helsinki: WSOY, 2006. ISBN 951-0-26700-7

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]