Tappajan jäljet

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Point Blank)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tappajan jäljet
Point Blank
Ohjaaja John Boorman
Käsikirjoittaja George S. Kaufman
Alexander Jacobs
Perustuu Richard Starkin romaaniin Pankaa Parker lautoihin
Tuottaja
Säveltäjä Johnny Mandel
Kuvaaja Philip H. Lathrop
Leikkaaja Henry Berman
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Metro-Goldwyn-Mayer
Levittäjä Metro-Goldwyn-Mayer
Netflix
Ensi-ilta 1967
Kesto 93 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Tappajan jäljet (Point Blank) on yhdysvaltalainen rikoselokuva, jonka on ohjannut John Boorman. Sen ensi-ilta oli vuonna 1967.

Elokuva oli Boormanin toinen pitkä ohjaus. Boorman toteutti Marvinin pyynnön ohjatessaan elokuvan,[1] ja tuotantovaiheessa Marvin oli merkittävä vaikuttaja. Kaupallinen menestys se ei ollut ensi-iltansa aikaan, mutta myöhemmin siitä on tullut kulttiklassikko.

The New York Timesin kriitikot valitsivat Tappajan jäljet vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta maailmassa.[2]

Marvin esittää vähäpuheista roistoa Walkeria, joka on joutunut petetyksi. Elokuvan alussa häntä ammutaan. Hän etsii ryöstörahoja ja joutuu siinä yhteydessä raivaamaan tieltä salaperäisen rikollisjärjestön jäseniä.

Näyttelijät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Lee Marvin  Walker  
 Angie Dickinson  Chris  
 Keenan Wynn  Yost  
 Carroll O'Connor  Brewster  
 Lloyd Bochner  Frederick Carter  
 Michael Strong  Stegman  
 John Vernon  Mal Reese  
 Sharon Acker  Lynne  
 James B. Sikking  palkkamurhaaja  

Elokuva on Tv-maailman kirjoittajan Arto Pajukallion mukaan ajan ja lajityypin omaleimaisimpia teoksia. Sitä on pidetty haavoittuneen miehen houreena, mihin viittaavat muun muassa suoraviivaiset ratkaisut, jotka rikkovat perinteistä kerrontaa.[1]

  1. a b Arto Pajukallio: Tappajan jäljet, Tv-Maailma 34/2014 s. 10
  2. The Best 1,000 Movies Ever Made. (Perustuu teokseen The New York Times Guide to the Best 1,000 Movies Ever Made, St. Martin's Griffin 2004.) The New York Times. Arkistoitu 11.7.2016. Viitattu 13.7.2016. (englanniksi)