Kirves

Kirves ja pölkky.

Gotlannista löydetty Ruotsin rautakauden rautainen kirveenterä.

Vanhoja australialaisia kirveitä.

Kirves on työkalu, jonka kiilanmuotoinen terä on nykykirveissä asennettu suorassa kulmassa varteen.

Kirvestä käytetään puun veistoon, halkaisuun ja kaatamiseen. Puunkaadossa perinteiseen tapaan on ensin veistetty kirveellä kaatolovi ja sitten sahattu puu poikki. Piilukirveitä on käytetty hirsien sivujen veistämiseen. Kirvestä on käytetty myös aseena sekä mestaamalla tapahtuvassa teloituksessa. Nykyaikaisen kirveen terä on terästä ja varsi puuta tai muovikomposiittia. Terässä voi olla liukas ja korroosiolta suojaava pinnoite.

Kirvestyyppejä

Historiallisia kirveitä

• kivikirves, voi olla oikokirves tai poikkikirves, käytössä esihistoriallisina aikoina Jos terä on suorassa kulmassa varteen nähden, kyse on poikkikirveestä, ja vartettu ase muistutti kuokkaa. Jos terä on varren kanssa samansuuntainen, kyseessä on oikokirves.
• varhaisia metallikirveitä olivat laakakirves, reunuskirves ja olkakirves
• putkikirves oli alkeellinen metallikirves, joka kiinnitettiin suoraan varren päähän keihäänkärjen tavoin. Varsi teki kuitenkin 90 asteen mutkan, mikä teki kirveestä käyttökelpoisen. Putkikirveet eivät halkaisseet vartta niin helposti kuin sen edeltäjät ja ne säästivät arvokasta pronssimetallia. Raudan yleistyttyä putkikirveitä valmistettiin myös raudasta, mutta niistä luovuttiin reikäkirveen yleistyttyä. Onsikirves on suomalaisessa nimistössä aikaisemmin ollut rautaisen putkikirveen pronssinen muoto.
• kuokkakirveen terä on varteen nähden poikittain kuten kuokassa. Se on puun kovertamiseen tarkoitettu historiallinen erikoistyökalu, josta käytetään myös nimityksiä talso ja telso.
• hilpari on hyvin pitkävartinen pistokeihään ja taistelukirveen yhdistelmä, jota on käytetty aseena.
• partakirves on kirvestyyppi, jonka terä jatkuu varren myötäisenä parran tavoin.
• tomahawk on Pohjois-Amerikan intiaanien käyttämä sotakirves.
• pertuska on sotakirves, joka on partakirveen tapainen.
• tanskalaiskirves oli alkujaan viikinkien käyttämä sotakirves.

Uudempia kirveitä käyttötarkoituksen mukaan

• Halkaisukirves on pitkävartinen, sen terä on usein painava. Terä on usein jyrkästi kiilamainen.
• Veistokirves on lyhytvartinen ja usein sen terä on teroitettu loivempaan teräkulmaan kuin halkaisukirveen. Myös sen terä on usein pienempi kuin halkaisukirveen.
• Piilukirvestä on käytetty rakennusten tms. hirsien sivujen veistämiseen, murteissa "piiluttamiseen" tai "poskeamiseen". Se on leveä- ja painavateräinen, joskus toispuoliseksi teroitettu. Myös teloituksessa käytettyä kirvestä on kutsuttu piiluksi.
• Leimauskirvestä on käytetty esimerkiksi jo kaadettujen tai kaadettavaksi tarkoitettujen puiden merkitsemiseen.
• Lihakirvestä on nimensä mukaan käytetty ruhon paloitteluun. Yleensä sen terä on muodoltaan nelikulmainen. Nyttemmin sen on kaupallisessa lihankäsittelyssä lähes täysin korvannut vannesaha.
• Telso eli talso on kourukirves, varhaisen kuokkakirveen seuraaja. Sitä käytetään muun muassa kaukaloiden, tynnyreiden ja ruuhien kovertamiseen.
• Retkikirves eli kenttäkirves eli kalsu on pieni ja kevyt lyhytvartinen yleiskirves, joka on tarkoitettu lähinnä nuotiopuiden pilkkomiseen.
• Palokirves on palomiesten käyttämä työkalu, jossa kirveenterän vastapuolella on hakun terä.
• Epäkeskokirves on halkaisukirves, joka perustuu perinteisen kirveen kiilamuodon sijaan epäkeskoon muotoon ja sen aikaansaamaan vipu- ja rotaatiovaikutukseen. Epäkeskokirveitä ovat mm. Johnny R. Branssonin kehittämä versio ja suomalainen Vipukirves. Epäkeskokirves soveltuu vain pystyssä olevien klapien halkaisuun.

Suomalainen kaato- ja karsimakirves

Kirveen ja varren osat nimettynä.

Perinteinen suomalainen kaato- ja karsimakirves on puuvartinen ja yksiteräinen. Terän vastapuoli eli hamara on muotoiltu käytettäväksi tarvittaessa vasaran tai lekan korvikkeena. Varsi on kirveen käyttäjän helposti uusittavissa. Tämä oli kirveen ammattikäytössä välttämätöntä, koska varsi saattoi katketa ohilyöntien seurauksena kun sen terää lähellä oleva osa eli kurkku osui oksaan tai halkaistavaan puuhun. "Kurkkumätää" vastaan terää lähellä oleva osa on joskus suojattu pellillä tai metallilangalla. Varavarren nopea vaihtaminen säästi työaikaa. Uudet kirvesvarret tehtiin ulkotyöajan jälkeen "iltapuhteina".

Varren etupäässä on lievästi laskeutuva ja kaventuva osa eli silmäpuu, joka työntyy terän silmän läpi. Varsi kiinnitetään terän silmään lyömällä etupuolelta silmäpuun päähän tehtyyn halkeamaan puinen kiila eli suude. Aikaa myöten suude löystyy ja terä alkaa heilua varressa. Tällöin suudetta tiukennetaan lyömällä sitä syvemmälle tai se korvataan tarvittaessa uudella. Varren takapää eli ponsi kaartuu lievästi alaspäin ja paksunee päästään ponnen nupiksi, joka tarjoaa takakädelle pitävän otteen. Varren paksuin ja korkein osa on heti terän takana, ohuin puolestaan ennen kahvan mutkaa.

Katso myös

• Saha

Lähteet

• Aulio, Olli: Suuri retkeilykirja. Helsinki: Gummerus, 1990. ISBN 951-20-5862-6

Kirjallisuutta

• Maasola, Juha: Kirves. Helsinki: Maahenki, 2009. ISBN 978-952-5652-74-1

Aiheesta muualla

• Pronssikauden kirveitä (Arkistoitu – Internet Archive)
• Veistämisestä