Serbiankuusi
| Serbiankuusi | |
|---|---|
 Ryhmä serbiankuusia Mustilan arboretumissa. |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Havupuut Pinophytina |
| Luokka: | Havupuut Pinopsida |
| Lahko: | Pinales |
| Heimo: | Mäntykasvit Pinaceae |
| Suku: | Kuuset Picea |
| Laji: | omorika |
| Kaksiosainen nimi | |
 Serbiankuusen luontainen levinneisyys |
|
| Katso myös | |
Serbiankuusi (Picea omorika, serbiaksi: Панчићева оморика, Pančićeva omorika) kuuluu kuusiin ja mäntykasveihin. Serbiankuusi on Serbiasta kotoisin oleva, harvinainen Drina-joen varrella Länsi-Serbiassa kasvava puu. Luontaisella kasvualueellaan se kasvaa 1000–1500 metrin korkeudessa.
Alun perin serbiankuusen löysi serbialainen kasvitieteilijä Josif Pančić vuonna 1875 Tara-vuorelta läheltä Zaovinen kylää. Puu nimettiin löytäjänsä mukaan (kts. serbialainen nimi). Emanuel von Purkyne viimeisteli työn vuosia myöhemmin.
Kuvaus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Serbiankuusi on keskikokoinen puu, kasvaen 20–35 metriä korkeaksi. Suomen olosuhteissa pituus on noin 10-29 metriä.[2] Latvus on paljon kapeampi ja tiheämpi kuin metsäkuusella. Paksuja neulasia on runsaasti ja ne kasvavat tiiviisti. Pituutta neulasilla on 10–20 mm, ulkonäöltään ne ovat litteähköjä ja tylppäkärkisiä. Neulaset siirottavat sivuille ja yläviistoon. Väriltään ne ovat tummanvihreitä yläpinnalta. Alapinnalla on vaaleat raidat, jonka vuoksi lehvästö näyttää usein hieman sinertävältä tai hopeanväriseltä. Kävyt ovat 4–7 senttimetrin pituisia, nuorena lähes tummia, mutta ne vaalenevat vanhetessaan. Serbiankuuselle erittäin koristeelliset kävyt ilmestyvät jo nuorena. Niiden käpysuomut ovat pyöreä- ja leveäkärkiset. Puu kasvaa luontaisella levinneisyysalueellaan jyrkillä, kallioisilla ja louhikkoisilla rinteillä.[2]
Levinneisyys ja käyttö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Serbiankuusi tai sen lähisukulaiset ovat kasvanut laajalla alueella tertiäärikaudella Keski-Euroopassa, sekä osissa Aasiaa ja Pohjois-Amerikkaa. Itämeren rannalta löytyvä meripihka voi olla laajalti peräisin serbiankuusista.[3]
Serbiankuusi on yleinen myös luontaisen esiintymisalueensa ulkopuolella. Komean säännöllisen ja maahan asti ulottuvan tasa-laatuisen latvuksensa ja runsaiden neulastensa ansiosta serbiankuusi on yleinen puutarhoissa sekä julkisissa puistoissa.[4] Kapea kasvutapa vie myös vähän tilaa. Pohjois-Euroopassa ja Yhdysvalloissa sitä kasvatetaan paljon, koska se menestyy suuressa maalaatujen kirjossa, happamasta savesta hiekkaiseen ja kuivaan maaperään. Serbiankuusi kestää myös hyvin kaupunkien ilmansaasteita ja säilyy kauniina yli sadan vuoden ikäisenäkin.[4]
Serbiankuusta on kasvanut myös nyky-Suomen alueella Holstein-interglasiaalin aikana 400 000 vuotta sitten. Kittilän Naakenanvaaralta kairatusta turpeesta on löytynyt serbiankuusen siitepölyä.[5]
Okakuusen (Picea pungens) ohella serbiankuusi on Suomessa käytetyimpiä koristekuusia, jotka menestyvät aina Oulun korkeudella asti. Ensimmäiset siemenet saatiin Suomeen vuonna 1907 Arboretum Mustilaan.[6] Serbiankuusta kasvatetaan joulukuusiksi ja varsinkin Pohjois-Euroopassa paperin tuotantoon. Se menestyy Suomessa kasvuvyöhykkeillä I-VI.[2]
Lajikkeita
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 'Karel' mätässerbiankuusi,
- 'Nana' kääpiöserbiankuusi, 3-5 m korkea ja tiheä muoto
- 'Pendula' käärmeserbiankuusi
- 'Pendula Bruns' riippaserbiankuusi [2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Aleksić, J.M., Ballian, D., Isajev, D., Mataruga, M., Christian, T. & Gardner, M.: {{{taksoni}}} IUCN Red List of Threatened Species. Version 3.1. 2017. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 15.07.2024. (englanniksi)
- ↑ a b c d Toim. Henry Väre, Jaakko Saarinen, Arto Kurtto, Leena Hämet-Ahti ; kasvipiirrokset: Marja Koistinen, Stan Shingler ; kirjoittajat: Antti Autio et al.: Suomen puu- ja pensaskasvio : Finlands vedartade flora = Woody flora of Finland, s. 74. (3., täysin uudistettu painos) Helsinki: Dendrologian seura - Dendrologiska sällskapet - Finnish Dendrological Society, 2021. ISBN 978-951-96557-4-1
- ↑ Risto Sarvas: ”Heimo Pinaceae”, Havupuut, s. 245-247. (2. p.) Helsinki: Metsäkustannus, 2002 (1964). ISBN 952-5118-33-9
- ↑ a b Elina Saarikoski: Perusta oma arboretum, s. 85. Helsinki: Tapio, 2022. ISBN 978-952-338-103-2
- ↑ Tom Björklund (kuvat) ; Seppo Vuokko (teksti): Mammutin aika: elämää jääkaudella, s. 27-28. Helsinki: Tammi, 2009. ISBN 978-951-31-4113-4
- ↑ http://www.mtt.fi/mtts/pdf/mtts165.pdf (pdf)