Phú Quốc

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Phu Quoc)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Phú Quốc
Muut nimet
Koh Tral
Sijainti
Korkein kohta
68 mView and modify data on Wikidata
Pinta-ala
597 km²
Väestö
Asukasluku
75 000
Kartta

Phú Quốc on Vietnamille kuuluva saari, joka sijaitsee Siaminlahdella aivan Kambodžan rannikon edustalla. Saaren pääkaupunki on nimeltään Dương Đông. Saaren eteläosassa sijaitsee An Thoin satamakaupunki. Phú Quốcin väkiluku on nykyään noin 75 000, yli kymmenkertainen verrattuna vuoteen 1975, jolloin saarella asui vain 5 000 henkilöä. Kolmionmuotoinen saari on 50 km pitkä ja leveimmältä kohdaltaan vain 25 km, pinta-alaa sillä on 597 neliökilometriä. Hallinnollisesti Phú Quốc kuuluu Kiên Giangin maakuntaan.

Koko eteläinen Vietnam kuului vielä 1600-luvulla Khmerien valtakuntaan, kunnes vietnamilaiset valloittivat alueen itselleen. Kiista saaren (khmerinkieliseltä nimeltään Koh Tral) omistuksesta jatkuu kuitenkin edelleen.

Vielä 1990-luvun puolivälissä saarella toimi vain kaksi melko alkeellista hotellia, ja vain toisella niistä oli lupa ottaa vastaan ulkomaisia vieraita. Armeija valvoi tiukasti aluetta ja liikkuminen oli rajoitettua. Phú Quốcin pohjoisrannalla sijaitsee edelleen peräti kuusi Vietnamin armeijan tukikohtaa. Saaren eteläkärjessä sijaitsee merivoimien tukikohta. Matkailu on kuitenkin noussut saaren yhdeksi pääelinkeinoksi.

Kalastajaveneitä Dương Đôngin satamassa
Äiti ja tytär puhdistavat verkkoa Ham Ninhin kalastajakylän laiturilla, Phú Quốcin saarella

Muita tärkeitä elinkeinoja ovat kalastus ja pippurinviljely. Kalastuksesta saa elantonsa valtaosa Phú Quốcin asukkaista. Saalis myydään saaren lukuisille tehtaille, jotka valmistavat vietnamilaisen keittiön perusmaustetta, hapatettua kalakastiketta (nước mắm). Saarella on yhteensä vajaa sata kalakastiketehdasta, joiden tuotto on yhteensä 8–10 miljoonaa litraa vuodessa. Suurin osa tehtaista on vaatimattomia, kotitarpeiksi ja lähikylän torille myyntiin tehtailevia nyrkkipajoja. Pääosasta tuotantoa vastaa viisi suurinta Phú Quốcin kalakastiketehdasta. Phú Quốcin kalakastike on Vietnamissa erityisen arvostettua.

Phú Quốcin erottaa manner-Vietnamista meren lisäksi myös maaperän laatu. Useista yrityksistä huolimatta riisinviljely ei ole koskaan onnistunut mäkisellä saarella. Phú Quốc voikin nykyään ylpeillä tiheällä aarniometsällä, joka peittää yli 70 % saaren pinta-alasta. Metsässä elää lukuisia harvinaisia eläinlajeja, joita ei vielä ole kunnolla edes kartoitettu. Metsäpeite kätkee suojiinsa myös jokia, pieniä vesiputouksia ja kirkasvetisiä lähteitä.

Phú Quốcin saari tunnetaan myös siitä, että siellä on kehittynyt aivan oma koirarotunsa. Aidon phu quocinkoiran erottaa selässä olevasta läikästä, jossa karva kasvaa kierteisinä kaarteina. Uskollinen ja nokkela koirarotu palvelee isäntäänsä erityisesti metsästys- ja vahtikoirana.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Matkaopas aiheesta Phú Quốc Wikivoyagessa (englanniksi)