Idänruttojuuri
| Idänruttojuuri[1] | |
|---|---|
_04.JPG) |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Kladi: | Siemenkasvit Spermatophytina |
| Kladi: | Koppisiemeniset Angiospermae |
| Kladi: | Aitokaksisirkkaiset Eudicots |
| Kladi: | Asteridit |
| Lahko: | Asterales |
| Heimo: | Asterikasvit Asteraceae |
| Alaheimo: | Asteroideae |
| Tribus: | Senecioneae |
| Suku: | Ruttojuuret Petasites |
| Laji: | japonicus |
| Kaksiosainen nimi | |
| Katso myös | |
Idänruttojuuri (Petasites japonicus) on monivuotinen ruttojuurten sukuun kuuluva asterikasvilaji. Sitä viljellään koristekasvina. Laji on muiden ruttojuurten tapaan kaksikotinen. Pohjoismaissa esiintyy vain hedeyksilöitä, joten se ei voi siementää, vaan leviää kasvullisesti vankasta juurakosta.
Ulkonäkö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Idänruttojuuren kukintoverso kasvaa 15–40 senttimetriä korkeaksi. Sen alaosassa on runsaasti lehtiä, varsilehtiä/suomulehtiä, jotka ovat puikeita, pyöreäkärkisiä ja vaaleanvihreitä. Kukintoverson päässä kasvava mykeröstö on kukinta-aikana tiheä ja koostuu 25–35 mykeröstä. Mykeröiden kaikki kukat ovat samanlaisia: pieniä, torvimaisia, viisiliuskaisia, kellertävän värisiä. Idänruttojuuri kukkii maalis-toukokuussa. Kesäksi kasvavat ruusukelehdet ovat hyvin suurilapaisia, jopa 80 senttimetriä leveitä, munuaismaisen muotoisia, sahalaitaisia.[2][3]
Levinneisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Idänruttojuuri esiintyy alkuperäisenä Itä-Aasiassa: Japanissa, Etelä-Koreassa, Kiinassa, Venäjällä Sahalinin ja Kuriilien saarilla. Se kasvaa lisäksi viljelykarkulaisena monin paikoin Pohjoismaissa sekä joissain Keski-Euroopan maissa.[4][2] Suomessa tavataan koristekasvina, viljelykarkulaisena ja -jäänteenä idänruttojuuren alalajia japaninruttojuurta (Petasites japonicus subsp. giganteus).[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Kurtto, A., Lampinen, R., Piirainen, M. & Uotila, P. 2019: Checklist of the vascular plants of Finland. Suomen putkilokasvien luettelo. — Norrlinia 34: 1–206. (s. 111.)
- ↑ a b Mossberg, Bo & Stenberg, Lennart: Suuri Pohjolan kasvio, 2. painos, s. 634. Suomentanut Vuokko, S. & Väre, H. Helsinki: Tammi, 2005. ISBN 951-31-2924-1
- ↑ a b Hämet-Ahti, Leena, Suominen, Juha, Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti (toim.): Retkeilykasvio, 4. uudistettu painos. Helsinki: Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, 1998. ISBN 951-45-8167-9
- ↑ United States Department of Agriculture (USDA), National Plant Germplasm System: Petasites japonicus (Siebold & Zucc.) Maxim. (englanniksi) Viitattu 8.9.2017.