Permikauden joukkotuho

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

 

Tunnettujen merieläinsukujen lukumäärä prosenteissa, jotka eivät esiinny seuraavalla mittausjaksolla. Suurin tunnettu pudotus on permikauden (P) lopussa siirryttäessä triaskaudelle (Tr).

Permikauden joukkotuho oli Maan historian suurin tunnettu joukkosukupuutto[1]. Se tapahtui permikauden lopussa noin 251,4 miljoonaa vuotta sitten[2], paleotsooisen ja mesotsooisen maailmankauden taitteessa.

Taiteilijan näkemys Kingoriasta, eräästä permikauden lopun dikynodontista, jollaiset olivat nisäkäsmäisiä matelijoita.

Permikausi oli paleotsooisen maailmankauden viimeinen kausi. Permikaudella Maan ilmakehä sisälsi huomattavasti nykyistä enemmän happea. Lähes kaikki maapallon maa liittyi kaudella yhteen valtavaksi jättimantereeksi Pangeaksi[3][4]. Permikauden lopun tapahtumista ei saa tarkkaa maailmanlaajuista kuvaa, koska vain muutamia tuon ajan kerrostumasarjoja on säilynyt. Maan ilmakehä, ilmasto ja meret muuttuivat[5]. 60 % tunnetuista eläinsuvuista kuoli[6].

Permikauden lopun katastrofi hävitti erityisesti merieläimiä, ja mesotsooisen kauden merieläimistö olikin hyvin erilainen kuin paleotsooisen ajan eläimistö. Meristä hävisivät trilobiitit, meriskorpionit ja monet korallilajit. Simpukoiden ja kotiloidenkin määrä putosi[6]. Aikaisemmat korallit tuhoutuivat[7].

Ajoitus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Permikauden joukkotuhon kestosta ja ajoituksesta on kiistelty. Permikaudella näyttää lajien tuhoutuminen tapahtuneen monessa vaiheessa. Hiilen isotooppikäyrässä näkyy kaksi suurta nousua noin 10 miljoonan vuoden välein, mitkä tulkitaan eloperäisen aineksen pienemisiksi[8].

Edeltävä joukkotuho

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muutamat tutkijat kannattavat ajatusta, jonka mukaan pienempi, mutta hyvin suuri tuho tapahtui keskipermin lopussa[9]. Keskipermin Guadalupe-vaiheessa muodostuvan Pangean ilmasto alkoi kuivua[10]. Keskipermi päättyi jonkinasteiseen joukkotuhoon, joka ei ollut niin vakava kuin aivan kauden lopussa tapahtunut. Niinpä noin 8 miljoonaa vuotta ennen permikauden loppua Guadalupe-vaiheen lopussa monia lajeja hävisi. Noin 50  % merieläinsuvuista kuoli[9]. Tuho kosketti muun muassa merien brakiopodeja ja koralleja. Tällöin hävinneisiin kuuluivat yhtä lukuun ottamatta Dinocephalia-matelijoiden suvut ja Verbeekinidae-fusuliinihuokoseläimet[11][12][13][14]. Keskipermin tuhon aiheutti asteroidin törmäys ehkä syvämeren pohjaan tai Emeishan suuret laavapurkaukset[9].

Suuri tuho

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Eliölajien monimuotoisuus eli lajidiversiteetti oli alimmillaan suurten eliöiden historiassa permikauden lopun ja triaskauden alun aikoihin.

Asteittainen lämpeneminen alkoi noin 0.95 - 0.6 miljoonaa vuotta sitten ennen suurta tuhoa.[15]

Maalla Chahessa ja Sydneyn altaassa hiiltä tuottavat metsät kuolivat ilmeisesti jo 200 000 - 400 000 vuotta ennen suurta tuhoa.[16] Tällöin suuret Emeishan purkaukset alkoivat. Karoon altaassa kuoli maaeläimiä 300 000 vuoden ajalla ennen suurta tuhoa.[17]

Merieläinten pahin tuho tapahtui Meishanissa noin 251.9 miljoonaa vuotta sitten.[16] Syynä oli ilmaston kuumenemisesta johtunut meren happamoituminen ja happimäärän köyhtyminen.[18][19] Pahin joukkotuho näkyy suurena hiili-isotooppipiikkinä maalla ja meressä. Silloin ilmakehän hiilidioksidipitoisuus kasvoi huomattavasti, Maa kuumeni nopeasti[20]. Tämä lisäsi rapautumista.[21] [22]Kun kiertokulut nopeutuivat, mereen virtasi aiempaa nopeammin eliöille haitallisia aineita.[23][24]

Suuren hiilipiikin aikoihin tapahtui noin 100 000 vuoden sisään kaksi suurta merieläinten tuhoa.[25][26] Ensimmäinen, pahin tuho kesti noin 60 000 vuotta. Sen alussa oli nikkelipiikki.[27]. Ainakin kolme suurta purkausta oli näihin aikoihin.[28]

Permikauden tuhosta toipuminen alkoi noin puoli miljoonaa vuotta tuhon jälkeen, jolloin suuret purkaukset päättyivät toistaiseksi[29]

Smith-vaiheen lopussa ennen Spath-vaihetta oli taas joukkotuho.[30]

Ilmaston muutos

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Permikauden ilmasto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Edeltävällä kivihiilikaudella vallitsi maapallolla suuri jääkausi. Nykyisen Texasin seuduilla jääkausi päättyi permikauden alussa, ja ilmasto lämpeni siellä noin 10 °C kivihiilikauden loppuun nähden[31]. Lämpötila jatkoi nousuaan tämän jälkeen. Erään lämpötilakäyrän mukaan maapallo olisi alkanut lämmetä permikauden puolivälin 12 °C:sta permi- ja triaskausien rajan noin 23 °C:een, jossa oli jonkinasteinen lämpöpiikki. Maan nykyinen keskilämpötila on noin 15 °C. Toisten lähteiden mukaan lämpötila nousi ja ilmasto kuivui permikauden aikana, muttei yhtä rajusti kuin kauden alussa jääkauden päätyttyä.[32] Löytöjen ja tietokonesimulaatioiden mukaan Pangaiassa olisi ollut laaja aavikko, joka ulottui 30. leveysasteelle asti.[33] Permikauden lopussa tapahtui nopeita ilmastonmuutoksia, joissa välillä oli kuivaa ja kylmää.[34] Jäätiköitä syntyi 253,8–251 miljoonaa vuotta sitten Changhsingian-kaudella molemmille navoille, mutta tämä loppui permikauden lopussa. Merenpinta laski aivan permikauden lopussa.

Lämpeneminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lämpötila nousi alussa hitaasti, sitten nopeasti noin 300 000 vuoden aikana 12 °C ennen merieläinten suurta sukupuuttoa.[15]

Korkeilla leveyksillä lienee lämmennyt 10–40 °C nykyiseen verrattuna.[35] Lämpimin vuoden keskilämpötila oli subtrooppisella aavikolla Pangean sisäosissa, noin 40 °C[36], ja kylmin paikka navoilla hieman alle 4 °C. Pysyvät jäätiköt sulivat kokonaan.[35][37] Subtropiikissa aavikoilla ylin päivälämpötila nousi 15 °C nykyiseen verrattuna, ollen jopa 51 °C päivällä, ja nykyisessä Karoon altaassa 9–10 °C.[35] Maalla viittaa lämpenemiseen viileän ilmanalan Glossopteris-kasvillisuuden häviäminen ja alempien leveysasteiden kasvillisuuden saapuminen.

Sademäärän muutokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilmasto myös kuivui ainakin paikoin. [38] [39]Toisilla alueila sateet lisääntyivät. [40]Tasaisten sateiden tilalle tulivat vuodenaikojen mukaan vaihtelevat sateet.[40] Metsäpalot yleistyivät. Sademäärä saattoi jopa kasvaa, mutta vuodenaikavaihtelujen takia maa ei ollut enää ympäri vuoden märkää.[41]

Tämäkin vei kosteikossa eläneen Glossopteris-kasvillisuuden. Tilalle tuli vuosimiljoonien kuluessa, lämpötilan laskiessa ylämaan siemenkasveja, jotka kestivät kuivuutta paremmin. [42][43]

Wordian- ja Capitanian-kausilla syntyi kuivuudesta kieliviä evaporiitteja.[35]

Aineiden määrän muutokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Happi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilmakehän happipitoisuus romahti permikauden lopussa[44] ja triaskauden alussa noin 10 miljoonan vuoden sisään.[45][46][47][48]. Hieman ennen permikauden loppua, noin 255 miljoonaa vuotta sitten Maan ilmakehässä oli happea 35 %, mutta kymmenen miljoonan vuoden päästä vain 12 %[49][50].

Hiilidioksidi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joukkotuhoa selittää myös havaittu ilmakehän hiilidioksidimäärän kasvu. Permikauden loppupuoliskolla hiilidioksidimäärä nousi jyrkästi hieman nykyistä suuremmasta noin 2 000 ppm:ään[51]. Hiilidioksidimäärä kasvoi 5–10 kertaa nykyistä suuremmaksi[52][53]. Samoihin aikoihin lämpötila nousi kauden keskivaiheen lopulla 12 °C:stä noin 20 °C:hen, ja kauden lopuilla vielä 3 °C[51].

Eloperäinen hiili

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pahin hiilen niukkuus kesti joidenkin tietojen mukaan noin 30 000 vuotta[54]. Suuri 12C-pitoisuus liittyy eloperäiseen ainekseen, ja suuri 13C:n määrä elottomaan[55]. Hiili-isotooppikäyrässä näkyy nopea eloperäisen 13C:n määrän pieneneminen melko nopein hyppäyksin aivan permikauden lopussa[56][57] yhteensä noin 6 promillea.

Joukkotuhon mahdollisia syitä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suuret tulivuorenpurkaukset ja "klatraattipommi"?

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Siperian laakiobasalttipurkaukset

Ikiroudassa ja syvällä viileässä meren pohjassa on kerrostunutta metaaniklatraattia, joka on metaanihydraattia sitovaa klatraattikiveä. Hydraatissa mukana oleva metaani nousisi ilmakehään, jos Maan keskilämpötila nousisi. Metaani on erittäin voimakas kasvihuonekaasu, kymmeniä kertoja hiilidioksidia voimakkaampi.

Tulivuoret purkavat muun muassa hiilidioksidia, joka on kasvihuonekaasu. Se lämmittää kasvihuone-ilmiöllä Maan ilmakehää. Voimakkaat, kauan kestävät tulivuorenpurkaukset voivat nostaa kasvihuonekaasuillaan Maan keskilämpötilan sille rajalle, jossa klatraatti alkaa luovuttaa metaania. Metaani on itsessään voimakas kasvihuonekaasu, ja se muuttuu ilmakehässä hapettuessaan hiilidioksidiksi. Kasvihuoneilmiö kuumentaa Maata, mikä taas lämmittää klatraattikerrostumia yhä syvemmältä. Yhä enemmän metaania vapautuu maan ilmakehään, mikä kuumentaa maata, mikä vapauttaa yhä enemmän metaania ja niin edelleen. Näin syntyy noidankehämäinen ketjureaktio, joka päättyy klatraattivarojen ehtymiseen.

Noin 251 miljoonaa vuotta sitten Maan vaipassa noussut laavapylväs, pluumi tunkeutui Keski-Siperiassa Maan kuoren läpi. Ensin tapahtui tuhkaa ja ryoliittista laavaa purkaneita räjähdyspurkauksia, jotka muuttuivat aikaa myöten rauhallisemmiksi rakopurkauksiksi. Purkaus saattoi ensin viilentää maata ja pimentää Auringon, mutta tämän jälkeen kasvihuoneilmiö alkoi vaikuttaa[58]. Joidenkin tutkijoiden mukaan Siperiasta purkautui 40 biljoonaa tonnia hiilidioksidia ilmakehään. Tämä nosti Maan keskilämpötilaa 5 astetta ja laukaisi "klatraattipommin", missä lämmenneen syvämeren pohjan klatraatit purkivat metaaninsa Maan ilmakehään kuumentaen Maata rajusti. Maa lämpeni edelleen noin 5 astetta, purkausten alusta laskien 10 astetta[58]. Metaanin hapettuminen söi Maan ilmakehän happea runsaasti[59].

Rikkivety on monille happea hengittäville eliöille myrkyllistä. Rikkibakteerit tuottivat suuria määriä rikkivetyä muutamassa sadassa vuodessa, mikä myrkytti entisestään ohentunutta ilmaa. Lisäksi rikkivety tuhosi ehkä otsonikerroksen, joka suojaa Maata auringon syöpää aiheuttavalta ultraviolettisäteilyltä. Näin maan päällä olisi ollut kuumaa ja vaikea hengittää, ja monet eläimet eivät kestäneet hapen niukkuutta ja kuolivat.

Siperiasta löytyneiden laavakenttien perusteella on päätelty, että permikauden lopulla oli poikkeuksellisen pitkäaikaista tulivuoritoimintaa. Hiiltä ja palaneita kasvinosia tarkastelemalla tutkijat Chris Mays ja Stephen McLoughlin havaitsivat, että palaneen aineksen osuus lisääntyi voimakkaasti 252 miljoonaa vuotta sitten. He päättelivät, että metsäpalot yleistyivät tuolloin. Jatkuvat tulivuorenpurkaukset syytivät ilmakehään hiilidioksidia satojen tuhansien vuosien ajan, mikä voimisti kasvihuoneilmiötä. Kasvihuoneilmiö johti lämpötilan nousuun, kuivuuteen ja metsäpaloihin kaikkialla maailmassa, ja metsäpalojen yleistyminen sinetöi maaeläinten sukupuuton. Ilman lisääntynyt hiilidioksidi edisti myös merten happamoitumista, minkä seurauksena monet kuorelliset eläimet liukenivat veteen.[60]

Asteroiditörmäysteoria

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Permikauden joukkotuhon arveltiin tapahtuneen erittäin nopeasti. Odotettua nopeampaa tuhoa selittämään keksittiin teoria, jonka mukaan permikauden tuhon syynä oli suuren asteroidin törmäys maahan. Asteroidien tiedetään törmäävän maahan silloin tällöin, ja läpimitaltaan yli 10 km:n asteroidin törmäys on maailmanlaajuinen katastrofi. On kuitenkin osoittautunut, että joukkotuho kesti paljon pidempään, noin 80 000 vuotta, ja tapahtui kolmessa eri vaiheessalähde?. Törmäysteoria onkin tutkijoiden keskuudessa varsin kiistanalainen[1].

Permikauden loppuun liittyy myös iridiumpiikki, joka on pienempi kuin liitukauden lopusta löytynyt[61]. Silloin permikauden lopussa maahan törmäsi ristiriitaisesti joko pienempi kappale kuin liitukauden lopulla, tai vähän iridiumia sisältävä kivikappale tai komeetta.

Toinen samoihin aikoihin syntynyt törmäyskraatteri on löydetty Etelämantereelta. American Geophysical Union Joint Assembly:ssa 23.–26. toukokuuta 2006 yhdysvaltalaistutkijat esittelivät tutkimustuloksensa, jonka mukaan Etelämantereeseen oli iskeytynyt jättiläismäinen meteoriitti 250 miljoonaa vuotta sitten. Meteoriitin jättämä kraatteri on halkaisijaltaan 483 kilometriä. Se sijaitsee 1,6 kilometrin syvyydessä jään alla Etelämantereen itäosissa Wilkesinmaan alla. Kraatterin koko antaa myös tiedemiesten mukaan olettaa, että meteoriitin seurauksena Gondwanamanner saattoi hajota, koska syntynyt rakennehalkeama työnsi Australiaa kauemmaksi pohjoiseen.[62][63]. Asteroidin törmäys saattoi täydentää tulivuorenpurkausten tuhovaikutusta tai itsessään laukaista "klatraattipommin". Asteroiditörmäys ohueen meren pohjaan saattoi myös vapauttaa ilmakehään rikkiä[9].

Muita syitä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Permikauden joukkotuhon syyksi on ehdotettu avaruussäteilyn lisääntymistä, joka on saattanut aiheutua supernovaräjähdyksestä tai vastaavan tyyppisestä kosmisesta katastrofista.lähde?

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Permian extinction Encyclopædia Britannica. Viitattu 12.01.2018. (englanniksi)
  2. ↑ An Introduction to Zoology: Investigating the Animal World, s. 556. Jones & Bartlett Publishers, 2011. ISBN 9780763752866 (englanniksi)
  3. ↑ THE PERMIAN-TRIASSIC BOUNDARY
  4. ↑ Permian Radiolaria of the Fantasque Fm., Ursula Creek, Canada.
  5. ↑ OXYGEN AS A CONTROL ON THE PERMIAN-TRIASSIC EVOLUTION OF THE MARINE BIOSPHERE
  6. ↑ a b Karttakeskus, Maapallo, sivut 32–33
  7. ↑ Matti Eronen: Jääkausien jäljillä, ISBN 951-9269-59-2, s. 72.
  8. ↑ John Stojanowski THE PERMIAN-TRIASSIC EXTINCTION - THE GRAVITY THEORY (20.3.2007)
  9. ↑ a b c d The double mass extinctions at the ends of the Guadalupian (Middle Permian) and Permian ugr.es. (englanniksi)
  10. ↑ The Guadalupian Epoch, The Guadalupian Epoch of the Permian Period: 271 to 260 million years ago[vanhentunut linkki]
  11. ↑ Retallack, G.J., Metzger, C.A., Jahren, A.H., Greaver, T., Smith, R.M.H. & Sheldon, N.D: Middle-Late Permian mass extinction on land. GSA Bulletin, marraskuu/joulukuu 2006, 118. vsk, nro 11/12, s. 1398–1411. doi:10.1130/B26011.1 ISSN 0016-7606
  12. ↑ Ota, A. & Isozaki, Y.: Fusuline biotic turnover across the Guadalupian–Lopingian (Middle–Upper Permian) boundary in mid-oceanic carbonate buildups: Biostratigraphy of accreted limestone in Japan. Journal of Asian Earth Sciences, 2006, 26. vsk, nro 3–4, s. 353–368.
  13. ↑ Shen, S. & Shi, G.R.: Paleobiogeographical extinction patterns of Permian brachiopods in the Asian-western Pacific region. Paleobiology, 2002, 28. vsk, s. 449–463. doi:10.1666/0094-8373(2002)028<0449:PEPOPB>2.0.CO;2
  14. ↑ Wang, X.-D. & Sugiyama, T.: Diversity and extinction patterns of Permian coral faunas of China. Lethaia, Määritä ajankohta! doi:10.1080/002411600750053853 Artikkelin verkkoversio.
  15. ↑ a b Jana Gliwa, Michael Wiedenbeck, Martin Schobben, Clemenz V. Ullmann, Wolfgang Kiessling, Abbas Ghaderi, Ulrich Struck, Dieter Korn: Gradual warming prior to the end‐Permian mass extinction. Palaeontology, 2022-09, 65. vsk, nro 5. doi:10.1111/pala.12621 ISSN 0031-0239 Artikkelin verkkoversio. (englanti)
  16. ↑ a b GSA Bulletin (2020) 132 (7-8): 1489–1513. https://doi.org/10.1130/B35355.1 November 14, 2019 Refined Permian–Triassic floristic timeline reveals early collapse and delayed recovery of south polar terrestrial ecosystems Chris Mays; Vivi Vajda; Tracy D. Frank; Christopher R. Fielding; Robert S. Nicoll; Allen P. Tevyaw; Stephen McLoughlin
  17. ↑ Geology (2015) 43 (10): 939–942. https://doi.org/10.1130/G37040.1 Is the vertebrate-defined Permian-Triassic boundary in the Karoo Basin, South Africa, the terrestrial expression of the end-Permian marine event? Robert A. Gastaldo; Sandra L. Kamo; Johann Neveling; John W. Geissman; Marion Bamford; Cindy V. Looy https://pubs.geoscienceworld.org/gsa/geology/article/43/10/939/131768/Is-the-vertebrate-defined-Permian-Triassic
  18. ↑ Tetsuji Onoue, Katsuhito Soda, Yukio Isozaki: Development of Deep-Sea Anoxia in Panthalassa During the Lopingian (Late Permian): Insights From Redox-Sensitive Elements and Multivariate Analysis. Frontiers in Earth Science, 2021, 8. vsk. doi:10.3389/feart.2020.613126/full ISSN 2296-6463 Artikkelin verkkoversio.
  19. ↑ Ruoyu Sun, Yi Liu, Jeroen E. Sonke, Zhang Feifei, Yaqiu Zhao, Yonggen Zhang, Jiubin Chen, Cong-Qiang Liu, Shuzhong Shen, Ariel D. Anbar, Wang Zheng: Mercury isotope evidence for marine photic zone euxinia across the end-Permian mass extinction. Communications Earth & Environment, 8.5.2023, 4. vsk, nro 1, s. 1–11. doi:10.1038/s43247-023-00821-6 ISSN 2662-4435 Artikkelin verkkoversio. (englanti)
  20. ↑ Yuyang Wu, Daoliang Chu, Jinnan Tong, Haijun Song, Jacopo Dal Corso, Paul B. Wignall, Huyue Song, Yong Du, Ying Cui: Six-fold increase of atmospheric pCO2 during the Permian–Triassic mass extinction. Nature Communications, 9.4.2021, 12. vsk, nro 1, s. 2137. doi:10.1038/s41467-021-22298-7 ISSN 2041-1723 Artikkelin verkkoversio. (englanti)
  21. ↑ Jochen Knies, Jasmin Schönenberger, Horst Zwingmann, Roelant van der Lelij, Morten Smelror, Per Erik Vullum, Marco Brönner, Christoph Vogt, Ola Fredin, Axel Müller, Stephen E. Grasby, Benoit Beauchamp, Giulio Viola: Continental weathering and recovery from ocean nutrient stress during the Early Triassic Biotic Crisis. Communications Earth & Environment, 15.7.2022, 3. vsk, nro 1, s. 1–12. doi:10.1038/s43247-022-00480-z ISSN 2662-4435 Artikkelin verkkoversio. (englanti)
  22. ↑ Intensified chemical weathering during the Permian-Triassic transition recorded in terrestrial and marine successions June 2018 Palaeogeography Palaeoclimatology Palaeoecology 519(10) DOI:10.1016/j.palaeo.2018.06.012 Authors: Ying Cao China University of Geosciences (Beijing) Huyue Song China University of Geosciences Thomas J. Algeo
  23. ↑ Dominik Hülse, Kimberly V. Lau, Sebastiaan J. van de Velde, Sandra Arndt, Katja M. Meyer, Andy Ridgwell: End-Permian marine extinction due to temperature-driven nutrient recycling and euxinia. Nature Geoscience, 2021-11, 14. vsk, nro 11, s. 862–867. doi:10.1038/s41561-021-00829-7 ISSN 1752-0908 Artikkelin verkkoversio. (englanti)
  24. ↑ Martin Schobben, Alan Stebbins, Abbas Ghaderi, Harald Strauss, Dieter Korn, Christoph Korte: Flourishing ocean drives the end-Permian marine mass extinction. Proceedings of the National Academy of Sciences, 18.8.2015, 112. vsk, nro 33, s. 10298–10303. PubMed:26240323 doi:10.1073/pnas.1503755112 ISSN 0027-8424 Artikkelin verkkoversio. (englanti)
  25. ↑ Feifei Zhang, Shu-zhong Shen, Ying Cui, Timothy M. Lenton, Tais W. Dahl, Hua Zhang, Quan-feng Zheng, Wenqian Wang, Karl Krainer, Ariel D. Anbar: Two distinct episodes of marine anoxia during the Permian-Triassic crisis evidenced by uranium isotopes in marine dolostones. Geochimica et Cosmochimica Acta, 15.10.2020, 287. vsk, s. 165–179. doi:10.1016/j.gca.2020.01.032 ISSN 0016-7037 Artikkelin verkkoversio.
  26. ↑ Earth and Planetary Science Letters, Volume 443, p. 139-152. DOI: 10.1016/j.epsl.2016.03.030 Two pulses of oceanic environmental disturbance during the Permian-Triassic boundary crisis Shen, Jun Feng, Qinglai Algeo, Thomas J. Li, Chao Planavsky, Noah J. Zhou, Lian Zhang, Mingliang
  27. ↑ The end-Permian mass extinction: a still unexplained catastrophe National Science Review, Volume 1, Issue 4, December 2014, Pages 492–495, https://doi.org/10.1093/nsr/nwu047 https://academic.oup.com/nsr/article/1/4/492/1508213
  28. ↑ Alcides Nóbrega Sial, Jiubin Chen, Christoph Korte, Manoj Kumar Pandit, Jorge E. Spangenberg, Juan Carlos Silva-Tamayo, Luiz Drude de Lacerda, Valderez Pinto Ferreira, José Antônio Barbosa, Claudio Gaucher, Natan Silva Pereira, Paulo Ricardo Riedel: Hg Isotopes and Enhanced Hg Concentration in the Meishan and Guryul Ravine Successions: Proxies for Volcanism Across the Permian-Triassic Boundary. Frontiers in Earth Science, 2021, 9. vsk. doi:10.3389/feart.2021.651224/full ISSN 2296-6463 Artikkelin verkkoversio.
  29. ↑ Wipeout New Scientist vol 178 issue 2392 - 26 April 2003, page 38
  30. ↑ Yong Du, Huyue Song, Thomas J. Algeo, Haijun Song, Li Tian, Daoliang Chu, Wei Shi, Chao Li, Jinnan Tong: A massive magmatic degassing event drove the Late Smithian Thermal Maximum and Smithian–Spathian boundary mass extinction. Global and Planetary Change, 1.8.2022, 215. vsk, s. 103878. doi:10.1016/j.gloplacha.2022.103878 ISSN 0921-8181 Artikkelin verkkoversio.
  31. ↑ Tabor, Neil J.: "Stable isotope temperature reconstructions from Permo-Pennsylvanian pedogenic minerals: Insight into terrestrial climate during meltdown of the late paleozoic icehouse" (esitelmäyhteenveto) 19.10.2005. Southern Methodist University, Dedman College. Viitattu 30.6.2007. (englanniksi)
  32. ↑ Mager, S. & Fitzsimons, S.: Geography 283/389: "Temperature record" (kuva kurssimateriaalista) 7.6.2002. University of Otago. Viitattu 30.6.2007. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  33. ↑ "Permian evaporites" (kuva) The National Center for Atmospheric Research. Viitattu 30.6.2007. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  34. ↑ Extinctions: Cycles of Life and Death Through Time: "Speculated Causes of the Permian Extinction" 19.12.1996. Hooper Virtual Paleontological Museum. Viitattu 30.6.2007. (englanniksi)
  35. ↑ a b c d Kiehl, Jeffrey T., Shields, Christine A.: "Climate simulation of the latest Permian: Implications for mass extinction" (pdf) syyskuu 2005. Geology (lehti). Viitattu 30.6.2007. (englanniksi)
  36. ↑ Climate Model Links Higher Temperatures to Prehistoric Extinction
  37. ↑ "Climate Model Links Higher Temperatures to Prehistoric Extinction". 24.8.2005. The National Center for Atmospheric Research. Viitattu 30.6.2007. (englanniksi)
  38. ↑ Zhicai Zhu, Hongwei Kuang, Yongqing Liu, Michael J. Benton, Andrew J. Newell, Huan Xu, Wei An, Shu'an Ji, Shichao Xu, Nan Peng, Qingguo Zhai: Intensifying aeolian activity following the end‐Permian mass extinction: Evidence from the Late Permian–Early Triassic terrestrial sedimentary record of the Ordos Basin, North China. Sedimentology, 2020-08, 67. vsk, nro 5, s. 2691–2720. doi:10.1111/sed.12716 ISSN 0037-0746 Artikkelin verkkoversio. (englanti)
  39. ↑ Can Cui, Changqun Cao: Increased aridity across the Permian–Triassic transition in the mid‐latitude NE Pangea. Geological Journal, 2021-12, 56. vsk, nro 12, s. 6162–6175. doi:10.1002/gj.4123 ISSN 0072-1050 Artikkelin verkkoversio. (englanti)
  40. ↑ a b Karol Jewuła, Wiesław Trela, Anna Fijałkowska-Mader: Sedimentary and pedogenic record of seasonal humidity during the Permian-Triassic transition on the SE margin of Central European Basin (Holy Cross Mountains, Poland). Palaeogeography, Palaeoclimatology, Palaeoecology, 15.2.2021, 564. vsk, s. 110154. doi:10.1016/j.palaeo.2020.110154 ISSN 0031-0182 Artikkelin verkkoversio.
  41. ↑ Geological Society of America: The 'great dying': the abrupt collapse of forest-mire (Glossopteris) ecosystems in high southern latitudes phys.org. Viitattu 20.11.2023. (englanniksi)
  42. ↑ Chris Mays, Stephen McLoughlin, Tracy D. Frank, Christopher R. Fielding, Sam M. Slater, Vivi Vajda: Lethal microbial blooms delayed freshwater ecosystem recovery following the end-Permian extinction. Nature Communications, 17.9.2021, 12. vsk, nro 1, s. 5511. doi:10.1038/s41467-021-25711-3 ISSN 2041-1723 Artikkelin verkkoversio. (englanti)
  43. ↑ Longyi Shao, Fanghui Hua, Juan Wang, Xingkai Ji, Zhiming Yan, Tianchang Zhang, Xuetian Wang, Shimin Ma, Tim Jones, Huinan Lu: Palynological dynamics in the late Permian and the Permian–Triassic transition in southwestern China. Palaeogeography, Palaeoclimatology, Palaeoecology, 1.6.2023, 619. vsk, s. 111540. doi:10.1016/j.palaeo.2023.111540 ISSN 0031-0182 Artikkelin verkkoversio.
  44. ↑ Mass extinctions/Global oxygen level
  45. ↑ Tieteen kuvalehti, 2009 numero 3, sivu 51
  46. ↑ OXYGEN AS A CONTROL ON THE PERMIAN-TRIASSIC EVOLUTION OF THE MARINE BIOSPHERE, TWITCHETT, Richard J., School of Earth, Ocean and Environmental Science, University of Plymouth, Drake Circus, Plymouth PL4 8AA United Kingdom
  47. ↑ Paleophysiology and end-Permian mass extinction, Science Direct
  48. ↑ Paleophysiology and end-Permian mass extinction, Knoll, A.H., Bambach, R.K., Payne, J.L., Pruss, S., and Fischer, W.W. 2007
  49. ↑ Changes in the air: variations in atmospheric oxygen have affected evolution in big ways., alkup pähde Stanford University, Peter D. Ward
  50. ↑ Low oxygen likely made 'Great Dying' worse, greatly delayed recovery, Vince Stricherz[vanhentunut linkki]
  51. ↑ a b [1]
  52. ↑ EARLY TRIASSIC AFTERMATH, SECTION 2
  53. ↑ Lecture 7 Earth's First 3.7 Billion Years
  54. ↑ 5. METHANE CATASTROPHE (Continental Margin Methane Release)
  55. ↑ Bice, Dave: "Modeling Carbon Isotopes" Carleton College. Viitattu 30.6.2007. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  56. ↑ Clowes, Chris: "Hiili-13 -pitoisuuskäyrä" (kuva) Peripatus.gen.nz. Viitattu 30.6.2007.
  57. ↑ The Permian-Triassic Mass Extinction [vanhentunut linkki]
  58. ↑ a b Jorma Keskitalo: Maapallon muuttuva ilmasto, s. 52. Jyväskylä 2003: Tammi. ISBN 951-31-3425-3
  59. ↑ Tiede.fi [vanhentunut linkki]
  60. ↑ Metsäpalot sinetöivät suurtuhon. Tiede, 2022.
  61. ↑ Karen Wright: Day Everything Died (28.4.2005)
  62. ↑ "Big crater seen beneath ice sheet" 3.6.2006. BBC. Viitattu 30.6.2007. (englanniksi)
  63. ↑ "2006 Joint Assembly" 2006. American Geophysical Union. Viitattu 30.6.2007. (englanniksi)[vanhentunut linkki]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Permikauden_joukkotuho&oldid=22802725”