Peliriippuvuus

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Pelihimo)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee uhkapeliriippuvuutta. Videopeliriippuvuudesta on oma artikkeli.
 Tämän artikkelin tai sen osan viitteitä on pyydetty muotoiltavaksi.
Voit auttaa Wikipediaa muotoilemalla viitteet ohjeen mukaisiksi, esimerkiksi siirtämällä linkit viitemallineille.
Peliautomaatin pelaaja pelaamassa Veikkauksen Pikapokeria.

Rahapeliriippuvuus (ludomania) on toiminnallinen riippuvuus, jossa ihminen on riippuvainen rahapeleistä (eli uhkapeleistä).

Rahapeliriippuvuuden olennainen piirre on toistuva ja pakonomainen rahapelaaminen, joka jatkuu ja lisääntyy, vaikka ihminen haluaisi päästä pelaamisestaan eroon. Ongelma johtaa lähes aina taloudellisiin ja ajankäytöllisiin ongelmiin, joista seuraa usein myös muita sosiaalisia ja psyykkisiä oireita.

Tarkkoja rajoja ongelmattoman rahapelaamisen, riskipelaamisen, ongelmapelaamisen ja peliriippuvuuden välille on vaikeaa vetää, sillä pelaamisen määrä rahallisesti ja ajallisesti sekä tästä aiheutuneet muut seuraukset on aina suhteutettava yksilön tilanteeseen.

Toiminnallisten riippuvuuksien yhteisinä piirteinä ovat häiriöt motivaatiossa, tunteiden säätelyssä ja käyttäytymisen hillinnässä.[1]

Esiintyvyys Suomessa ja muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2015 julkistetun laajan väestökyselyn perusteella rahapeliongelmasta kärsii noin 3 prosenttia (124 000 henkilöä) suomalaisesta aikuisväestöstä.[2] Rahapeliriippuvuus, joka on rahapeliongelman äärimmäinen muoto, koskettaa suurin piirtein joka kolmatta ongelmapelaajaa (noin 1 % väestöstä).[1]

Muissa Pohjoismaissa rahapeliriippuvuuden esiintyvyys vaihtelee Tanskan 0,3 %:sta Ruotsin 1,2 %:iin [3]. Euroopassa peliongelmasta kärsivien määrä vaihtelee maittain 0,5:n ja 3,0:n % välillä, USA:ssa ongelmapelaajien määrä oli vuonna 2008 2,3 %.

Rahapeliriippuvuuden kehittyminen, riskitekijät ja muut oireet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rahapeliongelman ja peliriippuvuuden syntymekanismi on yksilöllinen: osalle ongelma alkaa viattomasta viihdepelaamisesta ja aiheuttaa näin myös muita ongelmia, osalle taas elämyksellinen uhkapelaaminen tarjoaa pakokeinon jo olemassa olevista ongelmista ja on täten yksi lisä ongelmien kirjoon. Yhtä ainoaa yleisesti hyväksyttyä kokoavaa teoriaa pelaamishäiriön etiologiasta ei ole olemassa. [4]

Kansainväliset ja kotimaiset tutkimukset kuitenkin viittaavat siihen, että peliriippuvuuden syntyyn vaikuttaa ympäristötekijöiden ohella perinnöllinen alttius ja häiriöt aivojen välittäjäainetoiminnoissa.[1]

Rahapeliongelman kehittymiseen vaikuttavat tekijät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ongelman kehittymiseen vaikuttavat tekijät voidaan eritellä viiteen luokkaan: sosiokulttuurisiin tekijöihin, neurobiologisiin tekijöihin, psykologisiin tekijöihin, oppimistekijöihin ja kognitiivisiin tekijöihin. [4]

Sosiokulttuurisiin tekijöihin kuuluu pelaamisen yhteiskunnallinen hyväksyttävyys, joka on yhteydessä rahapelien tarjontaan ja sitä kautta myös rahapelaamisen määrään. Mitä enemmän yhteiskunnassa pelataan, sitä enemmän esiintyy myös ongelmallista pelaamista.

Neurobiologisilla tekijöillä on osoitettu olevan vaikutusta rahapeliongelman kehittymiseen: dopamiinin aineenvaihdunta aivojen mielihyväkeskuksessa on havaittu keskeiseksi altistajaksi toiminnallisissa riippuvuushäiriöissä.[5]

Myös psykologisilla tekijöillä on tärkeä vaikutus rahapeliongelman synnyssä. Suurin osa peliriippuvaisten hoitomuodoista perustuu psykologien kehittämiin menetelmiin, kuten psykodynaamisiin terapioihin, kognitiivis-behavioraalisiin menetelmiin ja motivoivaan haastatteluun.

Oppimisteorioiden mukaan pelaamisessa on kyse mallioppimisesta, positiivisesta ja negatiivisesta vahvistamisesta, tunteista ja tunnesäätelystä sekä jännityksestä.

Kognitiivisiin tekijöihin kuuluvat muun muassa rahapelaamiseen liittyvät kognitiiviset vääristymät (kts. diagnoosi) sekä impulsiivinen persoonallisuus. Myös perinnöllisillä alttiuksilla on tutkimusten mukaan nähty olevan vaikutusta.

Näiden lisäksi peliongelmalle altistavat monenlaiset yksilölliset riskitekijät[6], kuten esim. elämänhistoria, pelihistoriaan liittyvä suuri yksittäinen voittokerta, taloudelliset ongelmat, oman rahapelikulutuksen seuraamattomuus, elämänkriisit tai menetykset, yksinäisyys, elämän kokeminen merkityksettömäksi, mielekkään tekemisen puute ja traumaattiset kokemukset elämässä. Varhain aloitettu rahapelaaminen on eräs suurin yksittäinen riskitekijä myöhemmälle ongelmapelaamiselle.

Tutkimusten mukaan nopeatempoiset pelit, voiton suuri todennäköisyys ja mahdollisuus käyttää voitetut rahat heti uudelleen lisäävät riskiä ajautua peliongelmiin. Esimerkiksi lotto on hidastempoinen peli ja aiheuttaa pelaajille harvoin ongelmia, mutta nopeatempoiset rahapeliautomaatit on havaittu varsin koukuttaviksi peleiksi. Myös rahapelien näyttävä ulkonäkö, erilaiset ääni- ja valotehosteet sekä läheltä piti -tilanteet (jossa pelaaja ”melkein” voittaa) houkuttelevat usein pelaamaan lisää.[7][8]

Ongelmapelaajan samanaikaisoireet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ongelmalliseen rahapelaamiseen liittyy usein myös muita samanaikaisongelmia: velkaantumis-, ihmissuhde- ja työpaikkaongelmia, minäkuvan muuttumista sekä erilaisia päihde- ja mielenterveysongelmia. Myös stressi, hermostuneisuus, ahdistus ja masennus ovat ongelmapelaajalle melko tyypillisiä. Ongelmapelaajilla esiintyy myös keskivertoa enemmän persoonallisuus-, tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriöitä sekä itsemurha-alttiutta.[9] Rahapeliriippuvaisilla on havaittu tavanomaista useammin myös muita impulssikontrollin häiriöitä, kuten ostovimmaa ja pakonomaista seksuaalikäyttäytymistä.[3]

Kognitiiviset vääristymät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peliriippuvaisilla on havaittu olevan rahapelitapahtuman virheellistä tulkintaa, kognitiivisia vääristymiä, enemmän kuin ongelmattomilla pelaajilla. [10]

Yleisimpiin rahapeliongelmaan liittyviin kognitiivisiin vääristymiin kuuluvat väärät käsitykset sattumasta ja todennäköisyyksistä, eli toisin sanoen pelivoittojen mahdollisuus yliarvioidaan. Samoin myös omien vaikutusmahdollisuuksien ja omien taitojen osuus on tapana yliarvioida.

Myös rahapelaamiseen liittyvät rituaalit (esim. pelikoneen näppäinten painaminen tietyssä järjestyksessä), rukoukset, taikakalut, onnenpaikat ja onnennumerot, jotka pelaaja yhdistää aiempiin voittotapahtumiin, ovat kognitiivisia vääristymiä. Yleinen virhepäätelmä on niin sanottu pelaajan harha, jossa rahapelaaja uskoo, että edellisestä täysin sattumanvaraisesta tapahtumasta voitaisiin päätellä, miten seuraava sattumanvarainen tapahtuma tulee päättymään (esim. kolikon heitto tai ruletin pyöräytys). Tämä virhepäätelmä voi johtaa helposti panosten korottamiseen, sillä rahapelaaja kuvittelee voittoputken jatkuvan tai tappioputken katkeavan.

On myös havaittu, että osalla eri rahapelejä pelaavista korostuu hieman erilaiset virheelliset ajatukset ja uskomukset, vaikka monet peliongelmaiset pelaavat useita pelityyppejä:

  • taitoelementin sisältäviä pelejä (urheiluvedonlyönti, pokeri, raviurheilu) pääasiallisesti pelaavilla (peliongelmaisilla ja ongelmattomilla) on enemmän virheellisiä uskomuksia omiin taitoihinsa ja sitä kautta omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa voittaa rahaa
  • sattumapelejä (keno, ruletti, arvat) pelaavilla korostuvat muut (muun muassa onneen, taikauskoon ja todennäköisyyksiin liittyvät) kognitiiviset vääristymät.[10]

Rahapeliongelman mittaaminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa käytetään tällä hetkellä neljää mittaria rahapeliongelman tunnistamiseen. Nämä mittarit ovat kahden kysymyksen Lie/Bet, uusimpana käyttöön otettu BBGS sekä näitä kahta mittavammat SOGS ja PGSI.[11]

Rahapeliongelman ja -riippuvuuden väestötason mittaaminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Väestötutkimusten lisäksi South Oaks Gambling Screen (SOGS) -mittaria käytetään myös kliinisessä työssä diagnosointiin. SOGS sekä sen pohjalta kehitetty SOGS-R pohjautuvat DSM-luokituksen eri vaiheisiin. SOGS on käytetyin rahapeliriippuvuuden tunnistamismenetelmä eri puolella maailmaa.[12] SOGS-R on laajempi kuin SOGS siten, että sen perusteella saadaan selville sekä nykyiset että mahdolliset aikaisemmat rahapeliongelmat.

PGSI (Problem Gambling Severity Index) on kehitetty vastapainoksi SOGS ja DSM-IV kriteereille tavoitteena paremmin mitata väestötason rahapeliongelmia ja myös tunnistaa paremmin rahapeliongelman eri asteita.

Seulontatyökalut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seulontatyökalut on kehitetty terveydenhoidon henkilökunnan käyttöön. Niiden tehtävänä on nopeasti ja lyhyesti selvittää, kärsiikö heille hakeutunut asiakas mahdollisesti myös peliongelmasta.

BBGS on lyhytseula rahapeliongelman tunnistamiseen. Se mittaa rahapeliongelmaa viimeisen vuoden aikana vieroitusoireiden, valehtelun ja taloudellisten ongelmien näkökulmista. Lie/Betin tavoitteena on erotella ongelmapelaajat niistä, joille pelaamisesta ei aiheudu ongelmaa. Kysymykset mittaavat peliongelmaan liittyvää salailua ja rahankäyttöä. Lie/bet on DSM-V -kriteerien perusteella rakennettu lyhytseula, joka sisältää kaksi kysymystä: myöntävä vastaus vähintään toiseen merkitsee, että asiakkaalla saattaa olla peliongelma. Tällöin asiaa on selvitettävä tarkemmin ja arvioitava asiakkaan tarvitsemien palvelujen tarve.

Rahapeliriippuvuuden lääketieteellinen diagnosointi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopassa on ensisijaisesti käytössä Maailman terveysjärjestön International Statistical Classification of Diseases -tautiluokitus (ICD-10), jossa psykiatrinen pelaamishäiriö luokitellaan käytös- ja hillitsemishäiriöihin kuuluvaksi pelihimoksi (luokka F63.0). Pelihimo-diagnoosin kriteereitä ovat tämän tautiluokitusjärjestelmän mukaan mm. seuraavat: pelaamisjaksoja on vähintään kaksi vuodessa, pelaaminen jatkuu haitoista riippumatta, henkilöllä on voimakkaasta tarpeesta johtuva kyvyttömyys lopettaa pelaamista ja pelaamiseen ja peliympäristöön liittyvät mielikuvat hallitsevat henkilön ajattelua.

American Psychiatric Associationin luoma DSM on toinen kansainvälisesti käytössä oleva tautiluokitusjärjestelmä. Toukokuussa 2013 ilmestyi DSM-V (5. painos), jossa käsite patologinen pelaaminen muutettiin rahapeliriippuvuudeksi. Ennen rahapeliriippuvuus oli kuulunut impulssikontrollin häiriöiden luokkaan yhdessä mm. kleptomanian, pyromanian ja karvojen nyppimishäiriön kanssa, mutta uudessa luokituksessa rahapeliriippuvuus siirrettiin käyttäytymis- ja hillitsemishäiriöiden (päihde- ja addiktiohäiriöiden) luokkaan.[13][14][15] Rahapeliriippuvuus oli ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa ei-kemiallinen riippuvuus, joka sisällytettiin tähän luokitukseen. Nettiriippuvuutta harkittiin myös luokitukseen, mutta ainakaan vielä toistaiseksi sitä ei sisällytetty. Uudesta riippuvuusluokituksesta keskustellaan kriittiseenkin sävyyn. Mihin riippuvuuksien raja vedetään, suuntaako lääketeollisuus entistä enemmän voimavaroja addiktiolääkkeiden kehittelyyn ja laajenevatko terapiamarkkinat, kriitikot kyselevät.

Rahapeliriippuvuudesta toipuminen ja hoitojärjestelmä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2011 Australiassa julkaistiin ensimmäinen laaja tutkimukseen perustuva suositus[16] rahapeliriippuvuuden seulontaa, arviointia ja hoitoa varten. Suosituksen mukaisesti lyhytkestoinen terapeutin ohjaama kognitiivis-behavioraalinen terapia ja sen rinnalla tarvittaessa tarjottava lääkehoito sekä motivoiva haastattelu ovat tämänhetkisen tutkimustiedon valossa tehokkaimmat lähestymistavat rahapeliriippuvuuden hoidossa.

Rahapeliriippuvuuden hoidossa avainasemassa ovat sairauden varhainen toteaminen ja hoitoon ohjaus. Kansainvälisesti sovelletaan kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan (KBT) perustuvia lähestymistapoja. KBT on tutkimusnäytön perusteella rahapeliriippuvuuden lupaavin hoitomuoto. Myös lääkeaineita on kokeiltu: keskushermoston mielihyväjärjestelmään vaikuttavat opiaatinsalpaajat näyttävät vähentävän erityisesti voimakasta rahapelihimoa. Ne toimivat sitä paremmin, mitä vaikeammasta rahapeliriippuvuudesta on kyse.[3]

Koska syitä rahapeliongelman synnylle on monia ja ongelman vaikeusaste vaihtelee, myös mahdollisia toipumispolkuja ongelmasta eroon pääsemiseksi on lukematon määrä. Monet toipuvat myös ilman apua.

Peliongelmaa hoidettaessa alkukartoitus on tärkeää, sillä asiakkailla on usein muitakin mielenterveyteen, taloudelliseen selviytymiseen tai riippuvuuksiin liittyviä ongelmia. Ongelman moniulotteisuus asettaa haasteita hoidolle.

Hoidon hakua ehkäisevät asiat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monet henkilökohtaiset syyt, kuten häpeä ja pelko leimautumisesta sekä maantieteelliset etäisyydet estävät rahapeliongelmaisia hakemasta apua: muutamien tutkimusten mukaan vain 7–12 % peliriippuvaisista oli etsinyt apua rahapeliongelmaansa.[1] Myös se, että perinteisiä terapia- ja tukimuotoja rahapeliriippuvuuden hoitoon ei ole Suomessa kaikkialla tarjolla, hoitojonot ovat paikoin pitkiä ja rahapeliongelman tuntevista terapeuteista on puutetta, aiheuttaa ongelmia ja usein viivästyttää ihmisten hoitoon hakeutumisesta tarpeettomasti.

Hoitojärjestelmä Suomessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa ei ole rahapeliongelmien hoitoon kehitettyä erityistä hoitojärjestelmää. Rahapeliongelmaa hoidetaan Suomessa sekä päihde- että mielenterveyspalveluissa. Ongelman vuoksi voi hakeutua hoitoon A-klinikoille, mielenterveystoimistoihin, kriisikeskuksiin, sosiaalitoimistoihin, terveyskeskuksiin, seurakuntien diakoniatyöntekijöille, psykiatrian poliklinikoille, laitoshoitoon ja vertaisryhmiin. Suurimmaksi osaksi avohoitoa on julkisella sektorilla järjestetty A-klinikoiden kautta.[17]

Useissa kaupungeissa kokoontuu myös GA-ryhmiä (Gamblers Anonymous) ja muita vertaistukea tarjoavia ryhmiä. Vuonna 2010 aloitti pääkaupunkiseudulla valtakunnallisia ja alueellisia palveluita peliriippuvaisille, ongelmapelaajille sekä heidän läheisilleen tarjoava Peliklinikka.[18] Erilaiset sosiaalialan järjestöt ovat myös kunnostautuneet palveluiden kehittäjinä.

Peliongelman hoitoon on kehitetty myös virtuaalisia tukipalveluita (neuvonta, seulontatyökalut ja testit, oma-apu, virtuaaliset vertaistukiryhmät ja virtuaaliterapia), joita Suomessa tarjoaa Peluuri-palvelukokonaisuus.[19]

Rahapelijärjestelmä ja pelihaittojen ehkäisy

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalaista rahapelitoimintaa säätelee arpajaislaki, [20] jonka mukaan kaikki rahapelitoiminta oli vuoden 2016 loppuun asti Suomessa myönnetty kolmelle toimijalle: Veikkauksella oli yksinoikeus vedonlyöntipeleihin, Raha-automaattiyhdistyksellä rahapeliautomaatteihin ja kasinopeleihin sekä Finn-totolla ravipeleihin. Vuoden 2017 alussa nämä yhdistettiin yhdeksi rahapeliyritykseksi nimeltään Veikkaus Oy.

Monopolin oikeutus on rahapelihaittojen ehkäisy, rikollisuuden ehkäiseminen ja rahapelituottojen käyttö yleishyödyllisiin tarkoituksiin. Haittoja pyritään ehkäisemään vastuullisella pelitoiminnalla, johon kuuluvat pelaamisen ikärajavalvonta, rahapeliongelmaisista huolehtiminen ja markkinointirajoitusten noudattaminen.

Rahapelaamiseen liittyvien sosiaalisten haittojen ja ongelmapelaamisen ehkäisy on kokonaisuus, joka muodostuu joukosta toisiaan täydentäviä toimia:

  • pelipolitiikka
  • rahapelaamiseen ja sosiaaliseen ympäristöön vaikuttaminen
  • peliriippuvuuden syntyyn vaikuttaviin yksilöllisiin riskitekijöihin vaikuttaminen
  • suojaavien tekijöiden vahvistaminen

Monopoli on saanut osakseen myös monenlaista vastuullisuuteen liittyvää kritiikkiä. Esimerkiksi ongelmia aiheuttavien rahapeliautomaattien määrää ja sijoittelua on kritisoitu, samoin rahapeliyhtiöiden runsasta mainontaa[21] ja lisäksi alaikäisten pelaamisen valvonnan on nähty ontuvan.[22]

Turun kauppakorkeakoulun hiljattain julkaiseman tutkimuksen mukaan monopoli ei kykene ehkäisemään ongelmapelaamista lisenssimarkkinoita merkittävästi tehokkaammin.[21] Tutkimuksen ovat rahoittaneet kansainväliset rahapeliyhtiöt, joiden motiivina on purkaa Suomen monopolijärjestelmä. Tutkimuksen luotettavuutta on tästä syystä vaikeaa arvioida.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d Valtteri Kaasinen, Jukka Halme ja Hannu Alho: Pelihimon neurobiologiaa. Katsaus Duodecim, 125(19):2075–83. 2009. Viitattu 1.11.2016.
  2. ↑ Rahapeliongelman hoito ja tuki Terveydenhoidon ja hyvinvoinnin laitos, thl.fi. Viitattu 1.11.2016 (linkin vaihto toimivaan).
  3. ↑ a b c http://www.laakarilehti.fi/files/nostot/2012/nosto6_1.pdf
  4. ↑ a b Jukka T. Halme, Tuukka Tammi: Katsaus ongelmapelaamisen ja patologisen pelaamisen hoitoa koskevaan vaikuttavuustutkimukseen: tutkimus on vähäistä ja tulokset epävarmoja Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti, Vol 45, Nro 4. 2008. Viitattu 1.11.2016 (viitemalline).
  5. ↑ T. Lahti: Peliriippuvaisilla on havaittu muutoksia useiden eri hermovälittäjäainejärjestelmien toiminnassa researchgate.net. Jan. 2011.
  6. ↑ http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/aiheet/tietopaketit/pelihaitat/rahapeliongelman_hoito_ja_tuki/peliriippuvuus_ja_ongelmapelaaminen
  7. ↑ Rahapelaaminen Nuortenlinkki. 18.10.2012. Viitattu 10.9.2019.
  8. ↑ Suomalaiset pelaavat Veikkauksen peleistä eniten Toto-pelejä: ”Henkilö, jolla on peliongelma, ryhtyy laajentamaan pelaamista” Iltalehti. 2.7.2018. Viitattu 10.9.2019.
  9. ↑ http://www.peluuri.fi/pelaajalle_/tunnista_peliongelma_/peliongelman_synty/
  10. ↑ a b H. Myrseth, G. S. Brunborg, M. Eidem: Differences in Cognitive Distortions Between Pathological and Non-Pathological Gamblers with Preferences for Chance or Skill Games Journal of Gambling Studies, Dec. 2010, Vol. 26 (4): 561–569. Viitattu 3.11.2016 (viitemalline käyttöön). (englanniksi)
  11. ↑ http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/aiheet/tietopaketit/pelihaitat/rahapeliongelman_hoito_ja_tuki/miten_peliongelmaa_mitataan+hoito-+ja+tuki/Miten+peliongelmaa+mitataan/Peliongelma_mittaaminen.htm
  12. ↑ http://www.thl.fi/thl-client/pdfs/6322234a-cf28-4b1b-90bb-b4e9298ccd38
  13. ↑ J. Lönnqvist, M. Marttunen, M. Henriksson ja T. Partonen (toim.): ”16 Käyttäytymis- ja hillitsemishäiriöt”, Psykiatria, s. 452–462. (Alaotsikko Peliriippuvuus) Kustannus Oy Duodecim; julkaistu 2014 myös Duodecim Oppiportissa e-kirjana, 2013. ISBN 978-951-656-653-8
  14. ↑ Rahapeliriippuvuus DSM-5 tautiluokituksessa web.archive.org.
  15. ↑ Tammi & Raento (2013), Addiktioyhteiskunta: riippuvuus aikamme ilmiönä
  16. ↑ http://www.med.monash.edu.au/assets/docs/sphc/pgrtc/guideline/problem-gambling-guidelines-web.pdf
  17. ↑ Muut päihteet ja riippuvuudet
  18. ↑ http://www.socca.fi/peliklinikka
  19. ↑ Peluuri-info
  20. ↑ 23.11.2001/1047 Arpajaislaki Finlex Ajantasainen lainsäädäntö, finlex.fi.
  21. ↑ a b http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/85706/SUOMEN%20RAHAPELIMARKKINAT%20kb-nettiin.pdf?sequence=1
  22. ↑ http://www.thl.fi/attachments/yp/2012/4/warpenius.pdf

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Dostojevski, Fjodor: Pelurit. Helsinki: Otava, 2009 (ensipainos 1867).
  • Poutiainen, Anneli: Rulettipäiväkirja. Helsinki: Nemo, 2008. ISBN 978-952-5613-58-2
  • Turja T, Halme J, Mervola M, Järvinen-Tassopoulos J, Ronkainen J-E.: Suomalaisten rahapelaaminen 2011. (Tilastoraportti, 2. tarkistettu painos No. 14).Julkaisupaikka Helsinki. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 2012.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Peliriippuvuus&oldid=22802453”