Pilarikaktukset
| Pilarikaktukset | |
|---|---|
 Pachycereus schottii -pilarikaktus. |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset, Eucarya |
| Kunta: | Kasvit, Plantae |
| Alakunta: | Streptophyta |
| Kaari: | versokasvit, Embryophyta |
| Alakaari: | putkilokasvit, Tracheophyta |
| Luokka: | siemenkasvit, Spermatophyta |
| Alaluokka: | koppisiemeniset, Angiospermae |
| Lahko: | Caryophyllales |
| Heimo: | kaktuskasvit, Cactaceae |
| Alaheimo: | Cactoideae |
| Tribus: | Pachycereeae |
| Suku: | Pachycereus (A. Berger) Britton & Rose 1909 |
Pilarikaktukset (Pachycereus) on kaktuskasvisuku, jota on aiemmin pidetty pylväskaktusten alasukuna.[1] Vaikka pilarikaktukset ovat Pohjois-Amerikan isokokoisimpia kaktuksia, ne tunnetaan huonosti. Eräiden tutkijoiden mielestä Lophocereus pitäisi erottaa omaksi suvukseen, mutta tutkijoiden valtaosa (International Cactaceae Systematics Group) on taipunut sille kannalle, että molemmat ovat samaa kehityslinjaa ja siis yhdistettävissä. Pilarikaktuslajeista epävarmin systemaattinen asema on lajilla P. fulviceps, jota on viety suvusta toiseen.[2]
Vuonna 1885 Sereno Watson kuvasi lajin Cereus pringlei. Nathaniel Britton ja Joseph Rose sijoittivat sen ja yhdeksän muuta kaktuslajia kuvaamaansa sukuun Pachycereus vuonna 1909; sitä oli aiemmin pidetty pylväskaktusten alasukuna. Kreikankielinen sana pakhys tarkoittaa paksua. Nyttemmin on pilarikaktuksiin sijoitettu 12 lajia.[1]
Tuntomerkit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pilarikaktukset ovat puumaisia ja kynttelikkömäisiä tai pensasmaisia, usein hyvin suuriksi kasvavia saavuttaen jopa 25 metrin korkeuden. Niiden varret ovat vihreät tai sinivihreät, pystyt, tukevat ja uurteiset, nystyttömät. Areolit, joihin ei kehity kukkia, ovat piikkisiä; kukkia tuottavat areolit ovat joko samanlaisia tai ovat yhteen kasvavia tai uurteiden yhdistämiä, tiheävillaisia ja piikittömiä. Areolissa on neljä kovaa, 2-10-senttistä keskipiikkiä ja vähintään 20 säteittäispiikkiä, joiden pituus vaihtelee kahdesta seitsemään senttimetriin.[1]
Pilarikaktukset kukkivat tavallisesti öisin. Kukat ovat lyhyen putkimaisia, suppilomaisia tai kellomaisia, pieniä tai keskikokoisia. Kukan tyviosa on suomuinen, ja kukkapohjuksessa esiintyvät areolit ovat kaljuja, villakarvaisia tai sukasellisia. Hedelmä on pitkänomainen, mehevä ja kasvaa 7,5 cm:n pituiseksi. Sen pinta on tiheän villakarvan ja sukasten peittämä. Hedelmä avautuu epäsäännöllisesti, ja sen malto on punainen tai purppurainen. Myöhemmin hedelmä muuttuu kuivaksi. Siemenet ovat muodoltaan kypärämäisiä, pinnaltaan sileitä, kiiltävän mustia ja kooltaan isoja.[1]
Levinneisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pilarikaktukset ovat levinneet varsin laajalle alueelle. Ne kasvavat Yhdysvaltojen lounaisosissa, Kalifornian niemimaalla, Pohjois-Meksikossa sekä Hondurasissa ja Guatemalassa.[1]
Lajit ja luokittelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pilarikaktuksia (Pachycereus) on 12 lajia:[3]
- P. fulviceps
- P. gatesii
- P. gaumeri
- P. grandis
- P. hollianus
- P. lepidanthus
- P. marginatus
- P. militaris - myssypilarikaktus
- P. pecten-aboriginum
- P. pringlei - jättipilarikaktus
- P. schottii
- P. weberi
Pachycereus-suvun synonyymejä ovat Anisocereus, Backebergia, Lemaireocereus, Lophocereus, Marginatocereus, Mitrocereus, Pseudomitrocereus ja Pterocereus.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Anderson E. F. 2001: The Cactus Family. - Timber Press. Portland, Oregon. ISBN 0-88192-498-9
- Kasvien suomenkieliset nimet.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]