Dualismi (filosofia)

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Ominaisuusdualismi)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Dualismi (latinan sanasta duo ’kaksi’) on uskomus kahtalaisuudesta tai kahtiajaosta. Filosofiassa dualismilla tarkoitetaan kaksijakoista käsitystä todellisuudesta.

Taolaisuudessa jin ja jang -kuvio symboloi luonnon ja taolaisuuden dualismia.

Filosofiassa, tarkemmin ontologiassa, dualismilla tarkoitetaan kahden itsenäisen alkuperusteen eli substanssin totenapitämistä/olemassaoloa. Yleensä tällä viitataan maailman kaksijakoisuuteen hengen ja materian välillä. Näin ajatteli muun muassa René Descartes. Maailmassa voidaan näin ajatella olevan niin henkeä kuin materiaa. Vaikka perinteisesti henkisen puolen on ajateltu liittyvän jollakinlailla jumaluuteen, voidaan sillä käsittää myös maailman abstraktit ilmiöt ottamatta kantaa siihen, ohjaako jokin niitä tai mistä antimateria on peräisin. Abstraktioihin voidaan laskea myös tunteet erotettuina fyysisistä reaktioista. Maailman kaksijakoisuuden voidaan ajatella ulottuvan siis myös tunteen ja järjen vastakohtaan.

Uskonnonfilosofiassa dualismilla tarkoitetaan kahden yhtä alkuperäisen alkuolennon tai alkuvoiman, usein hyvän ja pahan, totenapitämistä/olemassaoloa.

Dualismin vastakohta on monismi, yhtenäisyyden oppi, sekä joskus myös pluralismi eli monijakoinen todellisuuskäsitys, useiden alkuperusteiden totenapitäminen.

Fysiikka ja metafysiikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Länsimaisen dualismin juuret ovat antiikin Kreikan ajattelussa sekä tiedeyhteisöissä. Tällöin dualistista maailmankatsomusta ei juurikaan kyseenalaistettu. Tämän aikaiset luonnontieteilijätkin olettivat lausunnoissaan antimaterian, yleensä jonkinlaisen alkuvoiman tai jumaluuden olemassaolon, mutta ilmoittivat tutkivansa mieluummin materiaa. Filosofian piirissä antimaterian sekä materian suhteesta on käyty keskustelua vuosituhannet; ovatko substanssit rinnakkaiset vai tulisiko toinen olevista olettaa hallitsevaksi, onko toinen substansseista alkuperäisempi kuin toinen ja ovatko ne syntyneet toisistaan vai itsenäisesti. Lisäksi keskustelua on käyty niiden vaikutuksista toisiinsa. Mikäli substanssit toimivat eri tasoilla, vaikuttavatko ne toisiinsa ja miten. Näin saivat alkunsa termit fysiikka ja metafysiikka kuvaamaan materian tutkimuksen ja antimaterian tutkimuksen välistä eroa. Aristoteles käytti pian eriytyvistä tieteenaloista nimityksiä ontologia (eli olemassaolon ja olemassa olevan tutkiminen) sekä teologia (eli jumalan ja jumalallisten asioiden tutkiminen ja jumalalliseen liittyvät kysymykset). Näitä hän käsitteli teoksessaan Metafysiikka.

Hyvin tyypillinen idealistinen oppi maailman kaksijakoisuudesta on Platonin ideaoppi, jossa muuttumaton antimateria nostetaan maailman hallitsevaksi voimavaraksi. Vaikka Platon puhuu kahdesta maailmasta, ei oppia suoraan pidetä dualistisena, sillä materian nähdään opissa olevan näennäistä. Lähestyttäessä keskiaikaa ja kirkon valtaannousua antimateria sai vahvan kristillisen ja jumaluuteen liittyvän leiman. Teologian tutkimusta ja ajattelua ohjasi vahvasti tällöin Tuomas Akvinolaisen tomismi.

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Dualismi_(filosofia)&oldid=22773123”