Sulkakorallit
| Sulkakorallit | |
|---|---|
 |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Polttiaiseläimet Cnidaria |
| Luokka: | Korallieläimet Anthozoa |
| Alaluokka: |
Sulkakorallit Octocorallia Haeckel, 1866[1] |
| Lahkot[1] | |
|
|
| Katso myös | |
Sulkakorallit[2] (Octocorallia, syn. Alcyonaria) on korallieläinten (Anthozoa) alaluokka. Niiden rakenne on kahdeksanjakoisesti symmetrinen; pyyntilonkeroita on kussakin polyypissä joko kahdeksan tai kahdeksalla jaollinen määrä. Lonkeroissa on pieniä haaroja, jotka antavat niille sulkamaisen ulkonäön, siitä alaluokan nimi.
Sulkakorallit jaetaan kolmeen lahkoon.[1] Aiemmin lahkoja oli kahdeksan.[3]
- Pehmytkorallit (Alcyonacea)
- Sinikorallit (Helioporacea), johon kuuluu vain kolme elävää lajia
- Merisulat (Pennatulacea)
Välimeressä elävä punakoralli (Corallium rubrum) kuuluu sulkakoralleihin, Alcyonacea-lahkoon. Juuri sen rungosta saatiin puolijalokiven tapaan käytettyä korallia.
Levinneisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sulkakoralleja tavataan kaikilla maailman merillä. Myös Pohjanmerellä elää sulkakorallilaji, merikoura (Alcyonium digitatum).[4] Useimmat sulkakorallit elävät trooppisissa merissä kuolleiden kivikorallien rungoista koostuvien koralliriuttojen pinnalla, paitsi merisulat, joita tavataan yleensä mutapohjalla.[5] Sulkakorallit muodostavat usein tiiviitä mattoja, joiden joukossa eivät muut korallilajit tai selkärangattomat menesty.
Rakenne
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Toisin kuin kivikoralleilla, useimmilla sulkakoralleilla ei ole yhtenäistä kalkkirankaa. Sen sijaan niiden tukirankana saattaa olla kovia irrallisia puikkoja, skleriittejä, jotka tukevat veden paineen avulla jäykistyvää korallia. Korallin kuollessa tukiranka yleensä hajoaa, ja koralliriutassa irtaimet skleriitit toimivat vain täyteaineena. Poikkeuksena ovat muutamat Sinularia-lajit, joiden runko muodostaa riuttaa. Urkukoralli (Tubipora musica) osallistuu myös koralliriutan rakentamiseen[6]. Se muodostaa urkupillimäistä putkistoa.
Aiemmin omaan Gorgonacea-lahkoonsa luetuilla viuhkamaisilla koralleilla skleriitit liittyvät toisiinsa gorgoniini-proteiinilla. Niiden tukiranka hajoaa korallin kuollessa. Sinikorallilla (Heliopora coerulea) skleriitit kiinnittyvät toisiinsa aragoniitin avulla.
Ravinto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sulkakorallit pyydystävät ravinnokseen planktonia, jota ne siivilöivät merivedestä varsinkin öisin. Sulkamainen rakenne toimii tehokkaana siivilänä. Dendronephthya-korallit ovat erikoistuneet syömään pelkkää kasviplanktonia.[7] Niiden tentakkelit sijaitsevat 60-80 mikronin päässä toisistaan, jotta koralli saa niiden avulla kiinni hienojakoista kasviplanktonia. Kasvisravinnosta saatavat karotenoidit värjäävät kasviplanktonia syövät sulkakorallit usein oranssin-, keltaisen- tai punaisensävyisiksi.
Tropiikin matalissa vesissä elävillä sulkakorallilajeilla on symbioottisia zooksantelli-leviä, joiden yhteyttämä ravinto täydentää korallieläimen pyydystämää ravintoa. Joillakin lajeilla, kuten Xenia-suvulla, ruoansulatuselimistö on surkastunut ja yhteyttävät levät ovat niiden pääasiallinen ravinnonlähde.[7]
Puolustautuminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Monet eläimet syövät sulkakoralleja, esimerkiksi merikilpikonnat, perhokalat ja keisarikala sekä eräät nilviäiset. Joillakin lajeilla, kuten Dendronephthya-suvulla, terävät skleriitit toimivat puolustuskeinoina. Yleisempi suojamenetelmä on kuitenkin kemiallinen aseistus: monet sulkakorallit tuottavat myrkyllisiä tai pahanmakuisia aineita, jotta kalat eivät söisi niitä.
Sulkakorallit eivät käy yhtä aggressiivisesti toisten korallilajien kimppuun kuin kivikorallit. Silti niiden pinnalla lienee jonkinlainen kemiallinen suoja, koska sienet ja levät eivät kasva pehmytkorallien päälle. [8]
Lisääntyminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sulkakorallit voivat lisääntyä sekä suvullisesti että suvuttomasti. Kukin koralliyhdyskunta on yleensä yhtä sukupuolta; jotkut lajit kuten Xenia ovat hermafrodiitteja eli ne tuottavat kahdenlaisia sukusoluja.[9] Suvulliseen lisääntymiseen on kaksi perustapaa. Useimmat sulkakorallit lisääntyvät niin, että ne löyhäyttävät kaikki sukusolut ajelehtimaan avoveteen, missä sukusolut kohtaavat, hedelmöittyvät ja kehittyvät joskus kaukanakin emoyksilöistä. Joillakin lajeilla kuitenkin vain koiraspuoliset sukusolut ajelehtivat, ja alkionkehitys tapahtuu naaraspuoliset sukusolut tuottaneessa koralliyhteiskunnassa. Tällaisia ovat esimerkiksi Clavularia- ja Briareum- suvut. Hedelmöittymisen jälkeen tulevat koralliyksilöt kokevat muodonmuutoksia. Ne viettävät toukkavaiheen planktonin joukossa. Asetuttuaan tulevalle elinalueelleen ne voivat vielä ryömiä otolliseen paikkaan ennen kuin viimeisen muodonmuutoksen jälkeen jäävät paikalleen ja alkavat lisääntyä enimmäkseen suvuttomasti jakautumalla.
-
Punakoralli Corallium rubrum -
Pachyclavularia viridis -
Iciligorgia schrammi -
Virgularia-merisulka
.jpg)
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c World Register of Marine Species (WoRMS): Octocorallia (luettu 15.12.2019) (englanniksi)
- ↑ Tirri, R. ym.: ”liite 3”, Biologian sanakirja, s. 805. (Uudistetun laitoksen 3. painos) Otava, 2006. ISBN 951-1-17618-8
- ↑ Haaramo, Mikko: Alcyonaria Mikko's Phylogeny Archive. 12.2.2003. Helsingin yliopisto. Viitattu 15.12.2019.
- ↑ Dead man’s fingers (Alcyonium digitatum) (Arkistoitu – Internet Archive) ARKive
- ↑ Sea pens (Arkistoitu – Internet Archive) Marine Fauna Gallery Norway
- ↑ Palmén, Ernst & Nurminen, Matti (toim.): Eläinten maailma, Otavan iso eläintietosanakirja. 2. Iilimato–Leopardit, s. 718. Helsinki: Otava, 1974. ISBN 951-1-01422-6
- ↑ a b Shimek, R: Soft Corals (Arkistoitu – Internet Archive) Reefs.org
- ↑ Fenner B The Soft Corals, Order Alcyonacea; Use In Marine Aquariums WetWebMedia
- ↑ Soft corals and sea fans: Reproduction and Propagation (Arkistoitu – Internet Archive) Australian Institute of Marine Science