Niittaus

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Niittaaminen)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Niittejä.
Niittiliitoksen periaate.
Niittaamalla yhteenliitettyjä teräsprofiilileja.
Vetoniitti eli niin sanottu popniitti. Kuvasta havaitaan selvästi niittien erikokoiset vetotangot. Vetotanko nimensä mukaisesti vetää niitin kasaan ja katkeaa niitin sisässä olevan heikennyksen kohdalta kun riittävä voima on saavutettu.
Vetoniittipihdit.

Niittaus on menetelmä liittää yhteen kaksi tai useampia kappaleita. Niitti lävistää kappaleet ja niitin muotoa muutetaan niin, että kappaleet eivät pääse irtoamaan toisistaan. Jotkut niittityypit koostuvat kahdesta eri osasta, jotka lyödään, eli niitataan yhteen.

Nykyisin tunnetuin niittaus lienee papereiden nitominen yhteen U-muotoisella niitillä, mutta niittauksella on merkittävä rooli myös teknisissä rakenteissa.

Ennen hitsauksen yleistymistä niittaaminen oli tärkein ja usein ainoa tapa liittää teräsrakenteita toisiinsa. Kiinteät teräsrakenteet, laivat ja paineastiat (höyrykattilat) niitattiin yhteen punahehkuisiksi kuumennetuilla T-kirjainta muistuttavilla niiteillä. Niittiä lyötiin rakenteen ulkopuolelta ja vastimen avulla se painettiin rakennetta vasten takomisen aikana. Ennen kuin hitsaustekniikka kehittyi riittävästi oli niitattu teräslaiva huomattavasti hitsattua parempi, sillä rakenne oli joustavampi.

Nahkatöissä käytetään usein kaksiosaisia messinkiniittejä, jotka lyödään kylmänä yhteen.

Huonekalujen verhoilussa ja rakennuskalvojen ja -papereiden kiinnityksessä on U-muotoinen niitti käytännöllinen. Niitti voidaan ampua rakenteeseen joko käsikäyttöisellä, sähköisellä tai pneumaattisella sinkilänaulaimella eli niittipistoolilla. Niittejä on monta eri korkeutta ja leveyttä valmistajan ja käyttökohteen mukaan. Usein lyhyet niitit (tai hakaset, joiksi kyseistä kiinnitintä myös kutsutaan), eli tyypillisesti 6–16 mm korkeat, ovat selkäleveydeltään noin 12 mm, ja ne soveltuvat erityisesti verhoiluun tai höyrysulkujen kiinnittämiseen rakenteisiin. Pitemmät niitit, noin 20–40 mm ja enemmänkin, ovat selkäleveydeltään kapeampia, alle kuusi millimetriä. Nämä sopivat paremmin muun muassa erilaisten tuulensuojalevyjen kiinnitykseen ja puutöihin. Joissain hakasissa on liimapinnoite, joka kiinnityksessä kuumenee ja jäähtyessään liimautuu (katso tarkemmin niin kutsuttu kuumaliima).

Vetoniitti eli niin sanottu popniitti sallii rakenteiden liittämisen ilman, että niitin vastapuolelle täytyisi päästä. Vetoniittejä käytetään ilmastointi-, pellitys- ja rakennetöissä. Niittejä on saatavilla useaa eri halkaisijaa ja pituutta sekä alumiinisina että ruostumattomasta teräksestä. Erikokoisilla niiteillä on myös yleensä erikokoiset vetotangot, joita varten niittipihdeissä toimitetaan useita, vaihdettavia suulakkeita. Vetoniitti voidaan irrottaa suhteellisen siististi poraamalla sen kantaan samankokoisella terällä, jolla niitti alun perin kiinnitettiin.

Alumiinisten rakenteiden hitsaus on vaikeaa, ja niittaus alumiininiitillä on edelleen varteenotettava vaihtoehto jopa kantaville rakenteille. Ilmalaivojen (zeppeliinien) duralumiininen rakenne koottiin jo 1930-luvulla vetoniittiä muistuttavalla ratkaisulla. Teollisuushallien pysyvät kulkutasot ja -portaat sekä muun muassa linja-autokatokset voidaan koota paikalla valmiista elementeistä vetoniiteillä.

Nykyään niittejä käytetään myös vaatteissa ja asusteissa. On olemassa muun muassa erilaisia niittipantoja, -vöitä, -käsikoruja sekä erikseen myytäviä irtoniittejä. Yleisin asusteissa käytettävä niitti lienee ”pyramidi”. Muita ovat esimerkiksi ”rotta”, ”kartio”, ”piikki”, ”tora- ja hainhammas”. Tällaiset korut ovat yleisiä gootti-, hevari- ja punkkarityyleissä.