Niilo Lahdenperä
Niilo Johannes Lahdenperä (5. lokakuuta 1896 Ii – 19. marraskuuta 1944) oli suomalainen jääkärikapteeni ja liikemies. Hänen vanhempansa olivat liikemies ja maanviljelijä Kustaa Lahdenperä ja Ellen Paakkari. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1921 Fanni Matilda Niemisen kanssa.[1][2]
Opinnot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hän kävi kansakoulun ja aloitti maamieskoulun. Reserviupseerikoulun hän suoritti vuonna 1926.[1][2]
Jääkäriaika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hän keskeytti maamieskoulunsa, koska liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 8. joulukuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella.[1][2]
Suomen sisällissota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hän saapui takaisin Suomeen (Vaasaan) varavääpeliksi ylennettynä jääkärien pääjoukon mukana 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin joukkueenjohtajaksi Suomen sisällissotaan 4. jääkärirykmentin 8. jääkäripataljoonan 1. komppaniaan, jonka mukana otti osaa taisteluihin Raudussa ja rajaseuduilla.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomen sisällissodan jälkeen hän palveli koulutusaliupseerina 4. Jääkärirykmentistä muodostetun Jääkäripataljoona n:o 4:n 2. komppaniassa. (Pataljoonan nimi muuttui myöhemmin ensin Jääkäripataljoona n:o 2:ksi ja sitten Pohjolan jääkäripataljoonaksi.) Hänet komennettiin pataljoonan kengityspajan esimieheksi 16. heinäkuuta 1918. Hän erosi armeijasta ja liittyi suojeluskuntaan 1. helmikuuta 1919 ja määrättiin Karkun suojeluskunnan paikallispäälliköksi missä toimessa oli 1. maaliskuuta 1920 asti. Hän astui uudestaan armeijan palvelukseen 1. maaliskuuta 1921 ja komennettiin koulutusaliupseeriksi Kajaanin sissipataljoonan 3. komppaniaan, mistä hänet siirrettiin 1. marraskuuta 1921 Hyökkäysvaunurykmenttiin ja sen esikuntaan talousvääpeliksi, joka myöhemmin muuttui ensin Hyökkäysvaunupataljoonaksi ja sitten Erilliseksi hyökkäysvaunukomppaniaksi. Hän täydensi kesken jääneitä opintojaan ja suoritti yksityisesti viidennen luokan Viipurin reaalikoulussa vuonna 1925. Myöhemmin hänet siirrettiin 1. patteristoon koulutusaliupseeriksi, josta edelleen 23. joulukuuta 1927 hänet siirrettiin nuoremmaksi upseeriksi Suomenlinnan paikalliskomppaniaan ja 1. huhtikuuta 1928 Rannikkotykistörykmentti 3:een ja edelleen 19. elokuuta 1928 nuoremmaksi upseeriksi toimituskomppaniaan. Vuonna 1928 hän oli myös komennettuna sekä Rannikkotykistörykmentti l:een, että Suomen valkoiseen kaartiin. Rannikkotykistöön hänet komennettiin 19. joulukuuta 1928 ja sijoitettiin ensin Rannikkotykistörykmentti 3:n 96. patteriin ja 15. syyskuuta 1930 99. patteriin nuoremmaksi upseeriksi. Rannikkotykistörykmentissä hän syksyllä vuonna 1929 valonheittäjäkurssien opetusupseerina sekä hoiti kevättalvella vuonna 1930 päällikön tehtäviä 99. patterissa. Kemin sotilaspiirin esikuntaan hänet komennettiin 18. elokuuta 1933 apulaisupseeriksi. Tehtävistään hän erosi 31. heinäkuuta 1933. Myöhemmin hän työskenteli vuosina 1933 – 1035 puolustusministeriön vahtimestarina. Toimi sen jälkeen liikemiehenä.[1][2]
Talvi- ja jatkosota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Talvisotaan hän osallistui 18. talouskomppanian päällikkönä ja välirauhan aikana hän toimi III Armeijakunnan Henkilöstötäydennyskomppanian talous- ja huoltopäällikkönä. Jatkosodan syttyessä hän palveli edelleen samassa tehtävässä, kunnes hänet komennettiin Jalkaväenkoulutuskeskus 19:n huoltopäälliköksi. Vuonna 1943 hänet komennettiin vartiopäälliköksi Sotavankileiri 16:een, josta edelleen järjestelytoimiston päälliköksi Sotavankileiri 24:ään. Hän erosi vakinaisesta palveluksesta vuonna 1944.[2]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
      |
|
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.