Uuskolonialismi
Uuskolonialismi tai neokolonialismi tarkoittaa länsimaiden harjoittamaa kehitysmaiden hallintaa taloudellista hyötyä varten. Termin otti käyttöön Ghanan ensimmäinen presidentti ja panafrikanisti Kwame Nkrumah. Nkrumah kuvasi sillä toisen maailmansodan jälkeen tapahtunutta muutosta aikaisemmasta suorasta imperialistisesta vallankäytöstä kohti epäsuoraa vallankäyttöä, jossa entisten siirtomaiden johtajien ja eliitin kautta käytettiin niin taloudellista kuin poliittistakin valtaa ja maat pidettiin taloudellisesti riippuvaisina.[1]
Kehitysmaiden hallitseminen tapahtuu pääasiassa taloudellisen hyödyn tavoittelemiseksi. Kehitysmaat tarjoavat kehittyneille maille tärkeitä raaka-aineita ja niiden työvoima on halvempaa ja työlainsäädäntö löyhempää kuin länsimaissa. Taloudellinen hyöty ei tapahdu markkinamekanismin välityksellä, vaan maiden hallitusten painostuksen kautta. Tämän vuoksi on katsottu, että länsimaat ovat valikoivasti tukeneet sellaisia hallituksia ja hallitsijoita kehitysmaissa, jotka eivät vaaranna niiden taloudellisia etuja.[1]
Uuskolonialismi-käsitettä on käytetty myös alkuperäisestä merkityksestä poiketen. William Pfaff esitti vuonna 1995 Foreign Affairs-lehdessä, että Euroopalla on moraalinen velvollisuus pakottaa Afrikka "pyyteettömän uuskolonialismin alle". Pfaffin mukaan Afrikka on niin toivottomassa rappion tilassa, ettei se omin voimin kykene hallitsemaan itseään ja Eurooppa, joka saattoi Afrikan modernisoitumisen tielle, tulisi valvoa, että kehitystä pystytään jatkamaan alkuperäisen kolonialismin romahtamisen jälkeen.[1]
Jos Afrikan maille annettaisiin sama valta kansainvälisissä yhteisöissä kuin länsimaille, olisi politiikan professorin mukaan vaikea enää saada tarpeeksi tukea seksuaalivähemmistöjen ja naisten oikeuksille. Näin ruskeille ihmisille annetaan vähemmän valtaa ruskeiden naisten suojelemiseksi. Tätäkin voi pitää professorin mukaan pitää uuskolonialismina.[2]
Kansainvälisen valuuttarahaston (International Monetary Fund, IMF) toimia on kritisoitu uuskolonialistisiksi. Eve Stoddardin ja John Collinsin mukaan IMF:n painostuksesta monet kehitysmaat joutuivat keskittämään resurssinsa vientituotteiden tuotantoon globaaleille markkinoille, jättäen huomiotta omien kansalaistensa sosiaaliset tarpeet, kuten koulutuksen ja terveydenhuollon.[3]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Liisa Laakso: SOLIDAARISUUTTA JA UUSKOLONIALISMIA TURVALLISUUSPOLITIIKAN (V)AATTEISSA? (Esitelmä Uusi maailmanpolitiikka –konferenssissa Vanajalinna, Hämeenlinna, 12.-13.12.2003) HY.[vanhentunut linkki]
- ↑ Ketkä kuuluvat kansainväliseen yhteisöön? Helsingin Sanomat. 9.5.2021.
- ↑ Eve Stoddard, John Collins: Social and Culutural Foundations in Global Studies. Routledge, 2016.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kwame Nkrumah: Neo-Colonialism,the Last Stage of imperialism (First Published in 1965 by Thomas Nelson & Sons, Ltd., London. Published in the USA by International Publishers Co., Inc., 1966;) 1965. marxists.org. Viitattu 9.9. 2007. (englanniksi)
- Tunde Obadina: The myth of Neo-colonialism Africa Economic Analysis. Viitattu 9.9. 2007. (englanniksi)