Naali
| Naali | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Suomessa: | |
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
| Alaluokka: | Theria |
| Osaluokka: | Istukkanisäkkäät Eutheria |
| Lahko: | Petoeläimet Carnivora |
| Alalahko: | Caniformia |
| Heimo: | Koiraeläimet Canidae |
| Suku: | Ketut Vulpes |
| Laji: | lagopus |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Vulpes lagopus |
|
| Synonyymit | |
|
|
 Naalin levinneisyys |
|
| Alalajit[3] | |
|
|
| Katso myös | |
Naali (Vulpes lagopus, aiemmin Alopex lagopus[3]) on pohjoisen pallonpuoliskon tundralla elävä koiraeläimiin kuuluva petoeläin. Skandinaviassa ja Suomessa naali elää puurajan yläpuolisilla tunturi- ja vuoristoalueilla. Suomessa naali on luokiteltu äärimmäisen uhanalaiseksi.
Ulkonäkö ja koko
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä].jpg)
Naali on kettua pienempi koiraeläin. Ruumiin pituus on 55–65 senttimetriä, hännän pituus 30–35 senttimetriä ja paino 2,5–8 kilogrammaa[4]. Naalin säkäkorkeus on noin 30 senttimetriä. Naalilla on kaksi värimuotoa, joista napaketun turkki on talvisin kokonaan valkoinen ja kesäisin ruskeanharmaa. Siniketulla turkki on ympäri vuoden tumman sinertävänharmaa. Naalin tunnusomainen piirre onkin juuri tämä tuuhea ja valkoinen talvikarvapeite, joka paitsi suojaa sitä, on osoittautunut metsästyksen myötä myös yhdeksi lajin taantumisen syyksi.[5] Sen myös sanotaan olevan maailman lämpimin karvapeite. Naalin korvat ovat lyhyet ja pyöreäpäiset, jotta ne eivät palellu helposti.
Levinneisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Naali elää pohjoisella napa-alueella Kanadassa, Alaskassa, Venäjällä, Grönlannin reunaosissa, Islannissa, Huippuvuorilla, Skandinaviassa ja Suomessa.[1][3] Lajia on lisäksi istutettu Aleuteille.[1] Naaleja kasvatetaan myös turkiseläiminä, jolloin niitä kutsutaan nimellä sinikettu.
Elintavat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Naali on aktiivisimmillaan hämärissä, jolloin se tulee esiin etsimään ruokaa. Sen pääravintoa ovat tunturisopulit ja jossain määrin myös myyrät. Vuosina, jolloin pikkujyrsijöitä on vähän, naali joutuu tyytymään esimerkiksi lintuihin, niiden muniin ja poikasiin sekä marjoihin ja haaskoihin.
Naali elää yksinään tai pareittain, mutta sen mukana voi olla ”auttajia”, kuten ketuilla. Lisääntymiskauden alkaessa helmikuussa naalipari perustaa reviirin, jota ne ylläpitävät poikaskauden ajan ja jonka rajat ne merkitsevät hajumerkein. Naali tekee pesäluolastonsa koivurajan yläpuolelle hiekkakumpareisiin tai kivilouhikoihin. Naalin tiineysaika on noin 51–53 vuorokautta. Toukokuun loppupuolella naalipariskunta synnyttää 2–4 poikasta. Poikaset pysyvät pesän lähettyvillä alkusyksyn.
Naalin on todettu kykenevän risteytymään ketun (Vulpes vulpes) kanssa[3].
Uhanalaisuus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vaikka naalin kanta on maailmanlaajuisesti vahva ja elinvoimainen, on lajin tilanne huono Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa.[6] Pohjoismaiden naalikanta oli alimmillaan 2000-luvun alussa, jolloin niitä oli vain noin 100 aikuista yksilöä.[7] Vuonna 2008 julkaistun raportin mukaan naalin kanta oli vähitellen vahvistumassa tällä alueella, jolloin raportin mukaan maissa eli kaikkiaan noin 215 yksilöä, joista valtaosa oli Ruotsissa.[6] Uusimpien raporttien mukaan kanta on edelleen vahvistumassa Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa, kannan ollessa vuonna 2021 arviolta 400 yksilöä tällä alueella.[8] Vuoden 2022 arvion mukaan Suomessa naaleja liikkuu vuosittain 10–20.[7]
Suomessa naali on luokiteltu äärimmäisen uhanalaiseksi.[2] Suosittuna turkiseläimenä naalia metsästettiin 1900-luvun alkupuolella Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa niin, että se hävisi alueellisesti lähes kokonaan. Vielä 1900-luvun alussa laji oli Lapissa runsaslukuinen, ja talvella 1908–1909 naaleja vaelsi maan etelärannikolle asti.[9] Naali rauhoitettiin Suomessa vuonna 1940, mutta siitä huolimatta kanta ei ole toipunut.[9] Suomessa kettukanta alkoi yleistyä naalin asuinalueilla vähitellen 1980-luvulla, mikä heikensi naalin elinmahdollisuuksia. Samoin naalilla on ollut ongelmia ravinnon saannissa. Melko säännönmukaisena toistuneet myyrien kannanvaihtelut katosivat 1900-luvun lopulla, mikä lisäsi naalin ahdinkoa.[10]
Naali on edelleen Suomen uhanalaisin nisäkäslaji. Kanta vaihtelee jyrkästi sopulien ja muiden jyrsijöiden esiintymisen mukaan. Koko kannan kooksi arvioitiin Suomessa vuonna 2004 noin kymmenen yksilöä ja vuonna 2010 6–12 aikuista yksilöä[2]. Vuonna 2016 havaintoja tehtiin 20 naalista.[11] Luotettavia ja samalla ensimmäisiä havaintoja luonnonvaraiseksi oletetusta naalista vuosiin olivat havainnot Koillis-Lapista vuoden 2010 alkupuolelta, jolloin siitä saatiin riistakamerakuviakin.[12][13][14] Myöhemmin DNA-testit kuitenkin osoittivat, että kyseinen yksilö oli karannut joltakin turkistarhalta.[15] Enontekiöllä ja Utsjoella naalista tehtiin 2018 useita varmistettuja näköhavaintoja, ja Enontekiöllä todettiin yksi naalin käyttämä vanha pesä. Kyseessä oli vaeltava, ruokaa ja kumppania etsivä yksilö, joka sitten on jatkanut vaellustaan rajan taakse[16]. Enontekiön tunturialueella viihtyi läpi kevään ja kesän 2020 kaksi naalia, jotka jopa asuttivat erästä vanhaa pesäpaikkaa ja olivat kaivaneet auki sen koloja. Kun pesä tarkistettiin heinäkuussa, huomattiin ettei pesintä kuitenkaan ollut onnistunut.[17]
Suomessa havaittiin 2000-luvun ensimmäinen onnistunut pesintä heinäkuussa 2022.[7] Vuonna 2023 naalinpentuja havaittiin syntyneen yhteensä 25 neljästä eri pesästä.[18] Ennen vuoden 2022 pentuja edellinen varmistettu pesintä Suomessa tapahtui vuonna 1996 Utsjoen Paistunturilla. Suomessa naali joutuu kilpailemaan suuremman ketun kanssa ravinnosta ja varsinkin pesimäpaikoista, kun taas Ruotsin ja Norjan korkeilla tuntureilla ketut eivät menesty. Naalin elinmahdollisuuksia on yritetty parantaa metsästämällä kettuja sekä tarjoamalla naaleille ravinnoksi haaskoja ja muuta ravintoa.[19][20] Norjassa ja Ruotsissa naalia ruokitaan koiranmuonalla, mikä on edistänyt kannan kasvua.[11] Norjassa myös kasvatetaan naaleja ja vapautetaan luontoon.[21] Naalien selviytymistä vaikeuttaa myös se, että niille ei ole enää tarjolla tarpeeksi susien ja ahmojen tappamia porojen haaskoja.[9]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Angerbjörn, A. & Tannerfeldt, M.: Alopex lagopus IUCN Red List of Threatened Species. Version 3.1. 2014. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 12.12.2020. (englanniksi)
- ↑ a b c Naali Alopex lagopus. 1.8.2011. Metsähallitus. Arkistoitu 14.12.2011. Viitattu 24.1.2010.
- ↑ a b c d Wilson, Don E. & Reeder, DeeAnn M. (toim.): Vulpes lagopus Mammal Species of the World. A Taxonomic and Geographic Reference (3rd ed). 2005. Bucknell University. Viitattu 29.6.2011. (englanniksi)
- ↑ Siivonen, Lauri: Pohjolan nisäkkäät. Helsinki: Otava, 1974. ISBN 951-1-01443-9
- ↑ Naali WWF Suomi. 4.4.2019. Viitattu 29.6.2023.
- ↑ a b Sukupuuton partaalla ollut naali yleistyy vähitellen Yle Uutiset. 27.5.2008. Yleisradio. Viitattu 2.6.2008.
- ↑ a b c Erittäin uhanalainen naali onnistui pesimään Suomessa ensimmäistä kertaa yli 25 vuoteen – tässä ovat historialliset pennut Yle Uutiset. 23.8.2022. Viitattu 23.8.2022.
- ↑ Äärimmäisen uhanalaisen naalin pesintä Lapissa lähempänä kuin aikoihin ts.fi. 21.7.2021. Arkistoitu 25.11.2021. Viitattu 25.11.2021.
- ↑ a b c Järvinen, Olli & Miettinen, Kaarina: Sammuuko suuri suku? – Luonnon puolustamisen biologiaa, s. 95, 190. Vantaa: Suomen luonnonsuojelun tuki, 1987. ISBN 951-9381-20-1
- ↑ Metsästäjä naalin turvana Metsästäjälehti. 7.1.2021. Viitattu 25.11.2021.
- ↑ a b Suomessa jälleen varmoja naalihavaintoja Yle Uutiset. 31.8.2016. Viitattu 31.8.2016.
- ↑ Mainio, Tapio: Naali palasi Suomeen. Helsingin Sanomat. 15.1.2010. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. Arkistoitu 17.1.2010. Viitattu 15.1.2010.
- ↑ Ihmeellinen luonto: Riistakamerakuvia naalista Värriön tutkimusaseman luontopäiväkirja. Helsingin yliopisto. Viitattu 30.1.2010.
- ↑ Saijets, Maiju: Naalista ensimmäiset riistakamerakuvat. Yle Lappi. 18.3.2010. Arkistoitu 17.1.2012. Viitattu 12.12.2020.
- ↑ Hietajärvi, Teuvo: Naali olikin tarhakettu Värriön tutkimusaseman luontopäiväkirja. 17.2.2011. Viitattu 19.2.2011.
- ↑ Sarjas, Johanna: Erittäin uhanalainen naali ei edelleenkään pesi Suomessa Yle Uutiset. 11.1.2019. Yle. Viitattu 3.3.2021.
- ↑ Rautio-Runeberg, Maria: Läheltä piti! Suomessa äärimmäisen uhanalainen naali yritti pesiä maassamme ensimmäistä kertaa yli 20 vuoteen WWF uutiset. 22.10.2020. WWF. Viitattu 3.3.2020.
- ↑ Pohjois-Lapista löytyi lisää naalinpentuja – riistakamera paljasti kaksi uutta pesää Yle Uutiset. 19.9.2023. Viitattu 19.9.2023.
- ↑ Naali. WWF Suomi. Arkistoitu 12.11.2010. Viitattu 2.6.2008.
- ↑ Naalin paluu Suomeen Norjan ja Ruotsin varassa. Suomen Luonto, 2009, nro 10, s. 8, 9. Helsinki: Suomen luonnonsuojeluliitto.
- ↑ Vappu Kiviranta, Äärimmäisen uhanalainen naali saa apua – Norja vapautti 25 tarhassa kasvanutta naalia Käsivarren tuntumaan, Yle.fi, uutiset 7.2.2022, viitattu 7.2.2022
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Naali Metsähallitus. Arkistoitu 12.12.2020. Viitattu 12.12.2020.
- Naalit ovat katoamassa kaikista Pohjoismaista Yle Uutiset. 3.11.2018 (päivitetty 5.11.2018).
- Naali, Vulpes lagopus LuontoPortti.