Naisten aseman historia

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Naisen historia)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Naisen historialla tarkoitetaan historian osa-aluetta, missä tutkitaan miten naisen asema on historiallisesti kehittynyt tai muuttunut. Naisen aseman historiaa voidaan tarkastella aluekohtaisesti tai tarkastellen tiettyä spesifistä ajanjaksoa kerrallaan.

Simone de Beauvoir rakentaa kirjassaan Toinen sukupuoli historiallista kaarta naisten oikeuksista, joista hän nostaa esiin lähtökohtaiset ongelmat naisten oikeuksien historiassa. Esimerkkinä hän toteaa kuningasajan Rooman, jossa naisilta kiellettiin oikeus osuuteen isän perinnöstä holhousjärjestelmän avulla. Naisen holhooja oli ensi sijassa hänen isänsä tai miessukulaiset. Beauvoir jäljittää naisten oikeuksien menetyksen historiallisena ajankohtana yksityisomistuksen ja perintöoikeudellisen instituution kehittymiseen isän perimyssuhteiseen järjestelmään.[1]

Naisen asema Euroopassa 1500-1600-luvuilla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nainen ja avioliitto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uudella ajalla useimmat naiset menivät naimisiin 20–30 vuoden iässä. Esimerkiksi Britanniassa englantilaisnainen avioitui 1600-luvulla keskimäärin 26-vuotiaana kun Ranskassa avioliitto solmittiin naisen ollessa 23-vuotias. Britanniassa keski-ikä lähti laskuun 1700-luvulla, mutta Ranskassa ennen vallankumousta trendi oli päinvastainen.[2] Yleensä ottaen yläluokkaiset naiset avioituivat kaikista nuorimpana. Toisaalta taas yläluokkaiset naiset jäivät myös tavallista useammin ns. vanhoiksi piioiksi.[2] Mikäli nainen halusi hyviin naimisiin, hänellä piti olla tarjottavana hyvät myötäjäiset. Tärkein seikka, joka varmisti onnen, oli varakkuus, ei kauneus. Naisille kauneus saattoi kuitenkin olla taktinen maski. Sitä käytettiin paitsi viettelyyn, myös ”aseena” sosiaalisessa toiminnassa, sillä nainen ei voinut käyttää laillisia (poliittisia, taloudellisia ja kulttuurisia) keinoja. Miehen huomion saavutettuaan nainen saattoi puhua ja esittää omia näkemyksiään.lähde? Toisaalta vaimon ulkonäkö ja arvokkuus paransivat miehen asemaa.[3]

Keskiajan perimää oli, että aatelisten (ja myöhemmin porvareiden) pojat koulutettiin klassiseen kulttuuriin, ennen kaikkea latinantaitoisiksi. Latinantaito avasi pääsyn yliopistoon ja ennen kaikkea kirkollisiin ja yhteiskunnallisiin virkoihin. Tyttärille opetettiin ainoastaan rukouksia ja ennen kaikkea taitoja, joita tarvittiin kodinhoidossa. Julkinen kulttuuri oli siis miesten valtakunta. Naisten huono koulutus toisaalta vaivasi monia oppineita miehiä, jotka olisivat tahtoneet vaimojensa ymmärtävän ja osallistuvan oppineisiin keskusteluihinsa. Erot sukupuolten välisessä koulutuksessa olivat kuitenkin hyvin suuret ja johtivat yhä selkeään sosiaaliseen eriarvoisuuteen.

Toisaalta 1500-luvun uskonpuhdistus ruokki lukutaitoisuutta. Lutherin mukaan molempien sukupuolten tuli kyetä perehtymään uskontoon suoran lähteen kautta: Raamatusta. Luther halusi kuitenkin rajoittaa naisten koulutusta, sillä hän kannatti patriarkaaista perhettä. Vastauskonpuhdistuksen myötä myös katolilaiset alkoivat antaa uskonnollista opetusta hyvin nuorillekin ihmisille. Esimerkiksi jesuiitat perustivat pyhäkouluja Hollannissa. Yleensä ottaen havahduttiin ymmärtämään tulevien äitien merkitys ja alettiin opettaa nuorille tytöille lukutaitoa ja katekismusta. Varakkaiden perheiden tytöt menivät luostarikouluihin ja köyhemmät hyväntekeväisyyskouluihin. Monet luostarikoululaiset menivät aikanaan suoraan luostarin noviiseiksi.

Aviomies määritti naisen aseman, joten miehen kuolemalla oli sosiaalisia, psykologisia ja taloudellisia seurauksia. Aatelisnaiselle leskeksi jääminen ei ollut välttämättä katastrofi. Suurin osa leskistä jäi kuitenkin taloudelliseen ahdinkoon nuoruusiässä olevien lasten kera. Toisaalta myös vanhoilla piioilla oli vaikeaa. Usein he asuivat yhdessä muiden vastaavassa elämäntilanteessa olevien naisten kanssa. Sairauden, vanhuuden ja työttömyyden yllättäessä he olivat kuitenkin varsin heikossa asemassa.

1500-luvulla joka neljäs avioliitto oli toiselle puolisoista jo toinen kerta. Mielenkiintoinen uusioavioliittoon liittyvä kansanperinne oli charivari, eli karskit laulut hääparin ”kunniaksi”. Charivari järjestettiin esimerkiksi jos morsian oli raskaana, ikäero oli suuri tai omaisuusero oli suuri, tai jos vaikka odotetut tanssiaiset olivat jääneet väliin. Uhrien piti antaa rahaa, ruokaa tai juomaa, jotta pilkkalaulut loppuivat.

Vallitsevan uskonnollisen näkökulman mukaan oli kaksi tapaa harrastaa seksiä. Oikea tapa oli aviollinen, lisääntymiseen tähtäävä. Toinen tapa oli himokas, nautintohakuinen ja siis väärä. Niin sanotut suuret seksuaaliset synnit olivat coitus interruptus (keskeytetty yhdyntä), homoseksuaalisuus, masturbaatio ja eläimellisyys. Pienemmät seksuaaliset synnit olivat esimerkiksi esiaviollinen seksi ja syrjähyppy avioliitossa.

Nainen julkisessa elämässä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuninkaallisessa hovissa he saivat osallistua keskusteluun (poliittiseen ja henkilökohtaiseen), vaikkakaan eivät päässeet neuvostoihin. Esimerkiksi Elisabeth oli ns. neitsytkuningatar, Katarina Medici taas esiintyi äitinä, joka oli antanut kuninkaita Ranskalle. Eräs väitetty ongelma oli, että ns. miehekäs kuningatar saattoi lietsoa vallankumousta, äidillinen taas aikaansaada halveksuntaa.

Naiset toimivat usein kulisseissa, eikä kaikesta toiminnasta ole näyttöä. On arveltu esimerkiksi, että Ludvig XIV:tä saattoi ohjata hänen suosikkinsa Mme. de Maintenon. Ranskassa naiset saattoivat olla mukana valitsemassa edustajia säätypäiville, tosin vain vähemmän tärkeiden säätyjen. Englannissa puolestaan oli muutamia päärinarvoisia naisia, mutta he eivät päässeet ylähuoneeseen. Alahuoneeseen ei ollut edes ehdolla naisia. 1600-luvulla alkoi naisten joukkoliikehdintä Ranskassa ja Englannissa. Samaan aikaan Cromwellin vastustajat vaativat laajempaa äänioikeutta miehille. Ajatus oli, että kansalla olisi vahva sidos hallitukseen, johon he itse olivat olleet vaikuttamassa. Naisille ei kuitenkaan haluttu myöntää äänioikeutta: v. 1690 Englannin laki sanoi suoraan, että naisilla ei ollut äänioikeutta.

Nainen ja ruumiillisuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleisesti ottaen 1500–1600-luvuilla kehotettiin häveliäisyyteen ruumista kohtaan. Renessanssi kuitenkin paljasti samaan aikaan uudelleen alastomuuden ja palautti kunniaan fyysisen kauneuden. 1500-luvulla ajateltiinkin yleisesti, että lihava nainen on kaunis. Ajatus säilyi 1700-luvun lopulle saakka. Niinpä laihuus oli rumaa, epäterveellistä ja merkki köyhyydestä. Köyhissä perheissä valtaosa ruoasta näet meni miesväelle ja lapsille.

Naisten ja miesten pukeutuminen eriytyi myöhäisellä keskiajalla. Naisen oli oltava ”naisellinen” liikkeiltään, tavoiltaan, sanoiltaan, eleiltään, ylipäätään olemukseltaan. Nainen koettiinkin hauraaksi olennoksi, jota miehen tuli suojella. Renessanssin uusplatonismin mukaan ulkoinen kauneus oli merkki sisäisestä ja näkymättömästä hyvyydestä. Rumuus puolestaan oli merkki sosiaalisesta alemmuudesta ja pahuudesta. 1500-luvulla kehittyikin Blason -traditio: runo, jossa ylistettiin naisen viehättävyyttä. Vaikka naisen olikin oltavalta ”naisellinen”, meikkaamista kuitenkin vastustettiin: se oli jumalan kasvojen muuttamista.

Vielä keskiajalla kylvettiin säännöllisesti, mutta 1500–1600-luvuilla tavasta luovuttiin. Alettiin kampanjoida yhtenäisemmin muun muassa alastomuutta ja avioliiton ulkopuolista seksiä vastaan: kylpiessä täytyi käyttää paitaa, nukkuessa yöpaitaa, bordellit puolestaan oli suljettava välittömästi. Samaan aikaan Italiasta levinnyt rutto ja kuppa sulkivat useimmat julkiset kylpylät ja bordellit, ja aiheuttivat, että vettä hyljeksyttiin hygienianhoidossa. Kylpylöillä oli erityisen huono maine, sillä prostituutio ja runsas alkoholinkäyttö liittyivät tiiviisti kylpylöihin. Pelättiin taikauskoisesti myös ”kylpyraskautta”, eli että nainen olisi tullut raskaaksi kylpiessään julkisessa kylpylässä. Niinpä puhtaat pellavavaatteet korvasivat puhtaan ihon. Puuteri ja parfyymi nousivat suosioon. Kylpyammeet katosivat kotoa. Elintasoa alettiin näyttää vaatteiden ja hajusteiden kautta.

Naiset kärsivät eniten tästä uudenlaisesta 1500-luvun ahdasmielisyydestä. Heitä pidettiin viattomien miesten viettelijättärinä, jotka toimittivat miehet saatanalle. Esimerkiksi kuppa koettiin rangaistuksena himosta, varsinkin bordelleissa käynnistä. Keskiajalla bordelleja oli laillistettu, koska niiden ajateltiin suojaavan miehiä homoseksuaaliksi tulemiselta. Homoseksuaalisuus oli koettu vakavaksi sairaudeksi, joka aiheutti jumalaisia rangaistuksia: rutto, nälänhätä ja sota. 1500-luvulla näkökulma muuttui: todettiin, että bordellit aiheuttavat tauteja, aviorikoksia, perheiden talouden romahduksia, eli prostituoidut muuttuivat rikollisiksi siinä kuin kulkurit ja noidat.

Vuonna 1960 Sirimavo Bandaranaikea Sri Lankassa oli maailman ensimmäinen nainen, josta tuli pääministeri.[4]

  • Duby, Georges & Perrot, Michelle: A History of Women in the West: Renaissance and Enlightenment Paradoxes
  1. Beauvoir, Simone de: Toinen sukupuoli 1: Tosiasiat ja myytit. ((Le deuxième sexe 1: Les faits et les mythes, 1949.) Esipuhe Sara Heinämaa) Helsinki: Tammi, 2009. ISBN 978-951-31-4176-9
  2. a b A History of Women in the West: Renaissance and Enlightenment Paradoxes, s. 27
  3. A History of Women in the West: Renaissance and Enlightenment Paradoxes, s. 30
  4. Hakusana Naisliike teoksessa Lasten kuvitettu tietosanakirja, s. 376. ((Children’s illustrated encyclopedia.) Alkuteoksen toimituskunta: Muffy Dodson ym. Suomenkielisen laitoksen toimituskunta: Matti Kinnunen ym. Suomennos ja sovellus: Ilkka Rekiaro) Helsinki: Sanomaprint, 1993. ISBN 951-875-521-3

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]