Nagisa Ōshima

Nagisa Ōshima
Ōshima Cannesin elokuvajuhlilla 2000
Henkilötiedot
Syntynyt	31. maaliskuuta 1932 Kioto, Japani
Kuollut	15. tammikuuta 2013 (80 vuotta)
Ammatti	ohjaaja, käsikirjoittaja
Puoliso	Akiko Koyama (1960–)
Ohjaaja
Aktiivisena	1954–1999
Tunnetuimmat ohjaukset	Aistien valtakunta
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Nagisa Ōshima (jap. 大島 渚, Ōshima Nagisa, 31. maaliskuuta 1932 Kioto – 15. tammikuuta 2013) oli japanilainen elokuvaohjaaja ja -käsikirjoittaja. Ōshiman kuuluisin elokuva on Aistien valtakunta (1976), jonka suorasukainen seksi oli liikaa useimpien maiden elokuvasensoreille. Ōshiman elokuville on tyypillistä kriittinen suhtautuminen Japanin yhteiskunnan perinteisiin ja seremonioihin.

Oshima perusti oman tuotantoyhtiön Sozoshan, jolle hän vuosina 1965–1972 teki 12 elokuvaa. Yhdessä monien muiden japanilaisten ohjaajien kanssa hän ilmaisi vastustavansa suurten studioiden monopoliasemaa, ja hän sanoi lopettavansa elokuvien teon. Hän palasi kuitenkin työhön ja ohjasi Aistien valtakunnan ja vuonna 1978 sille sisarteoksen Intohimon valtakunta, jossa hän käsittelee samaa teemaa hienovaraisemmin. Molemmat elokuvat tuotti ranskalainen tuottaja Anatole Dauman.

Kokoelma Oshiman kirjoituksia Oshima on Oshima on ilmestynyt suomeksi 1998. Teos sisältää Oshiman filmografian.

Lapsuus, nuoruus ja koulutus

Nagisa Ōshima syntyi 31. maaliskuuta 1932 Kiotossa. Ōshiman isä oli Japanin kalastusministeriön virkamies, joka oli jokseenkin lahjakas taidemaalari ja runoilija. Ōshima vietti nuoruutensa Seton sisämeren alueella. Isä kuoli Ōshiman ollessa 6-vuotias ja äiti muutti poikansa ja tyttärensä kanssa Kiotoon. Ōshiman isältä oli kerännyt laajan kirjaston ja nuorena Ōshima olikin ahkera lukija ja hän yritti jo hyvin nuorena romaanin ja runojen kirjoittamista. Ōshiman nuoruuden käännekohdaksi muodostui Japanin antautuminen 15. elokuuta 1945. Se synnytti täydellisen epäonnistumisen tunteen, josta Ōshima ei omien sanojensa mukaan oikeastaan koskaan toipunut.

Yliopistossa Ōshima opiskeli oikeustieteinä – Ōshima oli enemmän kiinnostunut kirjallisuudesta, mutta sitä pidettiin "epämiehekkäänä" opiskeluaineena. Yliopistossa Ōshima osallistui kuitenkin teatteriryhmän toimintaan niin ohjaajana kuin näyttelijänäkin. Ōshima osallistui myös opiskelijaliikkeeseen ja oli ainakin jossain vaiheessa yksi sen johtavista hahmoista. Yliopistoaikoina Ōshima tutustui myös yhdysvaltalaiseen elokuvaan, josta hänen suosikkiohjaajiaan olivat William Wyler, Michael Curtiz, George Stevens ja John Ford.

Ōshima valmistui yliopistosta 1954 pääaineenaan poliittinen historia ja erikoisaineena Venäjän vallankumous. Oshiman urasuunnitelmat olivat epämääräiset ja hän suostuikin lähtemään ystävänsä mukana Tokioon Shōchiku-elokuvatuotantoyhtiön työhönottokilpailuun, jonka perusteella hänet palkattiin apulaisohjaajaksi noin 2 000 hakijan joukosta.

Ura

Shōchiku-vuodet 1954–1960

Ōshima aloitti uransa apulaisohjaajana Shōchikulla 1954. Shōchikun studiojärjestelmässä elokuvalla oli tavallisesti neljä apulaisohjaajaa. Ensimmäisen vastuulla oli trailerin leikkaus, budjetti ja kuvaussuunnitelma. Toinen ja kolmas vastasivat käsikirjoituksesta, kun taas neljäs ja joskus myös viides vastasivat muista vähempiarvoisista tehtävistä. Ensimmäisen apulaisohjaajan paikka merkitsi tavallisesti edellytys ohjaajaksi pääsylle. Ōshima aloitti neljäntenä apulaisohjaajana ja eteni vuoteen 1958 mennessä toiseksi apulaisohjaajaksi, joskin tuolloin hän jo käytännössä teki myös ensimmäisen apulaisohjaajan tehtävät.

Vuonna 1959 japanilainen elokuvateollisuus oli ajautunut kriisiin television suosion takia. Ranskalaisen elokuvan uuden aallon antaman virikkeen myötä Shōchiku päätti antaa ohjausmahdollisuuden nuoremmalle sukupolvelle. Ōshima oli yksi näistä valituista. Hänen ensimmäinen oma ohjaustyö oli kuitenkin lyhyt Shōchikun elokuvatähtien mainoselokuva.

Ōshiman ensimmäinen oikea ohjaustyö oli Rakkauden ja toivon kaupunki (1959). Ōshima halusi elokuvallaan luoda uudenlaista elokuvallista sisältöä, mutta Shōchikun johtotaso oli kuitenkin toista mieltä ja elokuvan ensi-iltalevitys oli suppea ja Ōshima joutui studionjohdon silmätikuksi. Tästä huolimatta Ōshima sai aloittaa uuden elokuvan välittömästi. Sēshun zankoku monogatari (1960, 'nuoruuden julma tarina') käsittelee kaunistelematta sodanjälkeisen japanilaisen nuorison tuntoja. Studio ei taaskaan pitänyt aiheesta eikä sen käsittelystä. Elokuva tuotti kuitenkin kohtuullisen hyvin, mikä studion mielestäni oli riittävä syy antaa Ōshiman tehdä uusia elokuvia. Samana vuonna valmistui seuraavaksi Auringon hautajaiset.

Ōshiman viimeinen elokuva Shōchikulle oli Japanin yö ja usva (1960). Elokuvan keskiössä on Japanin ja Yhdysvaltojen turvallisuussopimuksen jatkamiseen liittyneet mielenosoitukset 19.–20. heinäkuuta 1960. Se kuvattiin nopeasti ja sen ensi-ilta oli jo 9. lokakuuta. Elokuvan aihe oli kuitenkin liian ajankohtainen ja se ehti olla levityksessä vain neljä päivää, sillä se vedettiin pois levityksestä heti Japanin sosialistisen puolueen johtajan Inejirō Asanuman murhan jälkeen. Tällä oli myös vaikutuksia Ōshiman yksityiselämään. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat häävastaanotolle. 30. lokakuuta oli Ōshiman oma häävastaanotto, missä Ōshiman ystävät ensin kritisoivat Shōchikun asennetta ja sen jälkeen Ōshima itse kritisoi studiota vielä rankemmin, jolloin studion edustajat marssivat ulos.

Itsenäisenä elokuvantekijänä 1961–1962

Ōshiman uran alku itsenäisenä elokuvantekijänä ei ollut helppoa, sillä Japanin suurimmilla elokuvastudioilla oli sopimus, jonka mukaan ne eivät palkkaa henkilöitä, joilla on jonkinlainen kiista jonkin toisen studion kanssa. Ōshima päätyi yhteistyöhön pienen Palace Film -studion kanssa, jolle hän ohjasi historiallisen elokuvan Sieppaus (1961). Sitä seurasi Shiro Tokisada: kristitty kapinallinen (1962), joka oli myös historiallinen elokuva. Kumpikaan elokuva ei menestynyt.

Ensimmäinen vaikeneminen 1962–1965

Kahden epäonnistuneen elokuvan jälkeen Ōshima vetäytyi elokuvanteosta kolmeksi vuodeksi. Vaikka Ōshima itse sanookin sitä vaikenemisen ajaksi, hänen toimintansa jatkui yhtä aktiivisena television puolella. Televisiolle Ōshima ohjasi pääasiassa Japania käsitteleviä dokumenttielokuvia, joissa Ōshima kuvasi japanilaista yhteiskuntaa monelta eri taholta. Televisiodokumenteissaan Ōshima sai ensimmäisen kerran mahdollisuuden käsitellä korealaisten asemaa Japanissa. Wasure-rareta kogun (1963, 'unohdettu armeija') kertoo Japanin armeijassa palvelleista korealaisista sotaveteraaneista, joita japanilainen yhteiskunta hylkii ja halveksii. Television palveluksessa Ōshima myös matkusti Etelä-Koreaan.

Teokset

Filmografia

Vuosi	Nimi	Alkuperäinen nimi	Rōmaji
1959		明日の太陽	Ashita no taiyō
1959	Rakkauden ja toivon kaupunki	愛と希望の街	Ai to kibō no machi
1960		青春残酷物語	Sēshun zankoku monogatari
1960	Auringon hautajaiset	太陽の墓場	Taiyō no hakaba
1960	Japanin yö ja usva	日本の夜と霧	Nihon no yoru to kiri
1961	Sieppaus	飼育	Shiiku
1962	Shiro Tokisada: kristitty kapinallinen	天草四郎時貞	Amakusa Shirō Tokisada
1963		小さな冒険旅行	Chiisana bōken ryokō
1964		私はベレット	Watashi wa beretto
1965	Lihan ilot	悦楽	Etsuraku
1965	Pojan päiväkirja	ユンボギの日記	Yunbogi no nikki
1966	Keskipäivän demoni	白昼の通り魔	Hakuchū no tōrima
1967	Ninjan sotakirja	忍者武芸帳	Ninja bugei-chō
1967		日本春歌考	Nihon shunka-kō
1967	Japanilainen kesä: kaksoisitsemurha	無理心中日本の夏	Muri shinjū: Nihon no natsu
1968	Hirttotuomio	絞死刑	Kōshikē
1968	Kolmen juopon ylösnousemus	帰って来たヨッパライ	Kaette kita yopparai
1969	Shinjuku-varkaan päiväkirja	新宿泥棒日記	Shinjuku dorobō nikki
1969	Poika	少年	Shōnen
1970	Mies, joka teki testamenttinsa filmille	東京戰争戦後秘話	Tōkyō sensō sengo hiwa
1971	Seremonia	儀式	Gishiki
1972	Kesäsisko	夏の妹	Natsu no Imōto
1976	Aistien valtakunta	愛のコリーダ	Ai no corrida
1978	Intohimon valtakunta	愛の亡霊	Ai no bōrē
1983	Merry Christmas, Mr. Lawrence	戦場のメリークリスマス	Senjō no merī Kurisumasu
1986	Max mon amour	Max mon amour	-
1999	Tabu	御法度	Gohatto

Kirjoitukset

• Nagisa Ōshima: Oshima on Oshima, englannista suomentanut, kuvittanut ja toimittanut Mika Siltala. Like, 1998 ISBN 951-578-208-2

Lähteet

• Danvers, Louis & Tatum, Charles Jr.: Nagisa Oshima. Paris: Cahiers du cinéma, 1986. ISBN 2-86642-042-X (ranskaksi)