Mirxəydər Fəyzi
| Mirxəydər Fəyzi | |
|---|---|
| Мирхәйдәр Фәйзи Мирхайдар Файзи Mirhaidar Faizi |
|
 Mirhaidar Faizi (Faizullin). |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 19. lokakuuta 1891 Orenburgin kuvernementti, Venäjän keisarikunta |
| Kuollut | 9. heinäkuuta 1928 (36 vuotta) Baškirian ASNT, Venäjän SFNT, Neuvostoliitto |
| Muut tiedot | |
 Nimikirjoitus |
|
| Aiheesta muualla | |
| Kotisivu | |
Mirxəydər Mostafa ulı Fəyzullin (tat. Мирхәйдәр Мостафа улы Фәйзуллин / Фәйзи, ven. Мирхайдар Мустафович Файзуллин / Файзи, Mirhaidar Mustafovitš Faizullin / Faizi; 19. lokakuuta 1891 – 9. heinäkuuta 1928) oli tataarien näytelmäkirjailija, runoilija ja folkloristi. Hänen tunnetuin teoksensa on musiikillinen draama Ğaliyəbanu (1916), joka loi pohjan tataariteatterin uudenlaiselle kerronnalle, missä "musiikki ei ollut vain tausta, vaan tärkeä osa toimintaa".
Elämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Mirhaidar Faizi (Mirxäydär Fäyzi, Fäyzullin) syntyi Orenburgin kuvernementissa. Vuodet 1902–1904 Faizi opiskeli Orskin madrasassa, jonka jälkeen Orenburgin madrasassa nimeltään "Husainiya" (Xösäyeniyä).[1]
Vuosina 1912–1927 Faizi kirjoitti eri lehtiin artikkeleita tataarien koulutuksellisista ongelmista sekä keräsi kansanperinneteoksia ja tutki tataarien etnografiaa. Vuodesta 1914 Faizi harjoitti kulttuuri- ja koulutustyötä Orskissa (kirjastonhoitaja, harrastusteatterin johtaja, muusikko, Qızıl Ural -sanomalehden työntekijä, jne.).[1]
1910-luvulla Faizi kirjoitti lukuisia runoja ja yhden näytöksen näytelmiä, jotka lopulta julkaistiin teoksissa Minem şiğerlärem ("Minun runot, 1912) sekä Yäş küñel ("Nuori sielu", 1913).[1]
Faizin runous koostui eri aiheista: teokset Tabiğät manzarası ("Luonnon panoraama, 1912), Çäçäklär cırı ("Kukkien laulu, 1912) , Cäyge tön ("Kesäyö, 1915) ovat "täynnä rakkauden, luonnon ja taiteen romantiikkaa", kun taas puolestaan yhteiskunnalliset asiat tulevat esiin teksteissä Färeştä ("Enkeli", 1912) ja Mönbär wä mendär ("Tribuuni ja tyyny", 1912). Kotikylästään hän kirjoitti runoissa kuten İlem ("Isänmaani", 1915) ja Yuqlıq (1919). Eksistentialisia aiheita löytyy runoista Ütkän waqıt ("Mennyt aika" / "Kaikki on menneisyydessä", 1910), Räxät qayda? ("Missä on hyvä?", 1912), Soñğı teläk ("Viimeinen toive", 1912), Üz irkemä quy ("Anna minun tehdä se itse", 1912), jne.[1]
Ensimmäisiin näytelmiin kuuluu komediat İke Xäsän ("Kaksi Hasania, 1909) ja Yäşlär aldatmıylar ("Nuoria ei voi huijata", 1912), sekä isä-poika -suhteihin keskittyvät melodraamat Qızğanıç ("Säälittävä", 1913) ja Täqdirneñ şayaruwı ("Kohtalon irvistykset", 1913). Myöhemmissä näytelmissä tataarilaiset kansanperinteen elementit tulevat esiin, etenkin musiikin muodossa. Näistä vahva alkunäyte oli musiikillinen komedia Awıl bäyräme ("Kyläloma", 1915), mutta visio lopulta materialisoitua onnistuneimmin Faizin näytelmässä Ğaliyäbanu (1916), mikä on hänen tunnetuin teos. Se loi pohjan uudenlaiselle genrelle tataarien esittävien taiteiden keskuudessa. G. Ibrahimovin mukaan Faizi "onnistui yhdistämään orgaanisesti toimintaa ja musiikkia, mikä lisäsi hänen näytelmiensä tunneilmaisua ja kansallisuutta. Niiden musiikki ei ollut vain tausta, vaan tärkeä osa toimintaa". Vuoden 1917 jälkeen Faizin kirjallisessa työssä näkyi sotien ja yhteiskunnallisten muutosten vaikutus, alkaen näytelmästä Ural suwı buyında ("Ural-joen rannalla", 1917).[1]
Teoksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Runoja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Tabiğät manzarası (Табигать манзарасы, 1912)
- Çäçäklär cırı (Чәчәкләр җыры, 1912)
- Cäyge tön (Җәйге төн, 1915)
- Färeştä (Фәрештә, 1912)
- Mönbär wä mendär (Мөнбәр вә мендәр, 1912)
- İlem (Илем, 1915)
- Yuqlıq (Юклык, 1919)
- Ütkän waqıt (Үткән вакыт, 1910)
- Räxät qayda? (Рәхәт кайда?, 1912)
- Soñğı teläk (Соңгы теләк, 1912)
- Üz irkemä quy (Үз иркемә куй, 1912)
Näytelmiä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- İke Xäsän (Ике Хәсән, 1909)
- Yäşlär aldatmıylar (Яшьләр алдатмыйлар, 1912)
- Qızğanıç (Кызганыч, 1913)
- Täqdirneñ şayaruwı (Тәкъдирнең шаяруы, 1913)
- Awıl bäyräme (Авыл бәйрәме, 1915)
- Ğaliyäbanu (Галиябану, 1916)
- Ural suwı buyında (Урал суы буенда, 1917)
- Asılyar (Асылъяр, 1920)
- Aq qalfaq (Ак калфак, 1923)
- Qızıl yoldız (Кызыл йолдыз, 1923)
- Adaşqan küñel (Адашкан күңел, 1923)
- Käkre qayın (Кәкре каен, 1923)
- Kommunağa (Коммунага, 1924) [1]