USS Charles S. Sperry
| USS Charles S. Sperry | |
|---|---|
_underway_in_New_York_Harbor_(USA)_on_16_May_1944_(19-N-66384).jpg) |
|
.svg){kind=small} |
|
| Aluksen vaiheet | |
| Rakentaja | Federal Shipbuilding and Drydock Company, Kearny, New Jersey |
| Laskettu vesille | 13. maaliskuuta 1944 |
| Palveluskäyttöön | 17. toukokuuta 1944 |
| Poistui palveluskäytöstä | Chilen laivastolle 8. tammikuuta 1974 Ministro Zenteno |
| Loppuvaihe | romutettu 1990 |
| Tekniset tiedot | |
| Uppouma | 2 200 t |
| Pituus | 114,8 m |
| Leveys | 12,2 m |
| Syväys | 4,8 m |
| Koneteho | 60 000 shp |
| Nopeus | 34 solmua |
| Miehistöä | 336 |
| Aseistus | |
| Aseistus |
6 × 5"/38 DP -tykkiä kaksiputkisina asennuksina 12 × Bofors 40 mm 11 × Oerlikon 20 mm 10 × 21" (533 mm) torpedoputkea 6 × syvyyspomminheitintä 2 × syvyyspommikiskoa |
USS Charles S. Sperry (runkonumero DD-697) oli Yhdysvaltain laivaston Allen M. Sumner -luokan hävittäjä.
Valmistus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Allen M. Sumner -luokka
Alus tilattiin Federal Shipbuilding and Drydock Companyltä Kearnystä New Jerseystä. Alus laskettiin vesille 13. maaliskuuta 1944 kumminaan neiti M. Sperry ja otettiin palvelukseen 17. toukokuuta ensimmäisenä päällikkönään H. H. McIlhenny.[1]
Palvelus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Havaijilla järjestetyn koulutuksen jälkeen alus saapui 28. joulukuuta 1944 Ulithiin, missä se liittyi nopeaan tukialusryhmään TF38. Sodan päättymiseen saakka alus suojasi ryhmän, joka tunnettiin joko TF38:na tai TF58:nä, kolmannen osaston aluksia. Charles S. Sperry purjehti ensi kerran osaston mukana 30. joulukuuta osaston lentokoneiden iskiessä Formosalle ja Luzonille valmistauduttaessa Lingayeninlahden maihinnousuihin. Estettäessä alueella olevien japanilaisten lentotukikohtien toimintaa osasto iski seuraavaksi Indokiinaan Etelä-Kiinan meren rannikon tukikohtiin sekä Okinawalle ennen paluuta Ulithiin 26. tammikuuta 1945.[1]
Alus lähti 10. helmikuuta osaston mukana valmistautumaan Iwo Jiman maihinnousuun. Tehtävä alkoi 16.-17. helmikuuta lentotukialuskoneiden iskiessä Tokioon, mikä oli ensimmäinen kerta Doolitlen iskun jälkeen. Tämän jälkeen osasto siirtyi tukemaan Iwo Jimalle lähetettäviä joukkoja. Osasto joutui 19. helmikuuta ja 20.-21. helmikuuta ilmahyökkäykseen, jotka torjuttiin. Osaston lentokoneet iskivät vielä kerran Tokioon ennen paluuta Ulithille 5. maaliskuuta.[1]
Osasto lähti 14. maaliskuuta Okinawalle, missä alus oli lähes keskeytyksettä 1. kesäkuuta saakka. Osaston lentokoneet iskivät Kyushulle, mistä japanilaiset lento-osastot hyökkäsivät osaston kimppuun 19. ja 20. maaliskuuta. Hyökkäyksissä vaurioitui pahoin lentotukialus USS Franklin. Alus lähti osaston mukana Okinawalle, missä hävittäjät ampuivat 27. maaliskuuta tykeillään Minamo Daito Shiman lentokenttää. Osaston lentokoneet suojasivat 1. huhtikuuta maihinnousua, jolloin alus oli opastus- ja lentopelastustehtävissä. Aluksen ilmatorjuntamiehistöt torjuivat 11., 14., 16. ja 29. huhtikuuta sekä 11. toukokuuta kamikaze-hyökkäyksiä, joissa USS Hancock ja USS Bunker Hill vaurioituivat. Aluksen miehistö avusti alusten miehistöjä alusten pelastamisessa.[1]
Aluksen miehistö oli levossa 1. kesäkuuta - 1. heinäkuuta San Pedron lahdella, mistä se palasi osastoonsa suojaamaan lentotukialuksia viimeisten Japanin kotisaariin kohdistuvien iskujen ajaksi. Alus suojasi ensimmäisiä maihinnousuja Japaniin sekä avusti sotavankien kotiutuksissa. Sota päättyi viralliseen Tokionlahden allekirjoitustilaisuuteen 2. syyskuuta.[1]
Alus oli Kaukoidässä osallistuen harjoituksiin ja kuljettaen materiaalia 30. joulukuuta saakka, jolloin se lähti Sasebosta Yhdysvaltain itärannikolle. Alus saapui 19. helmikuuta 1946 Baltimoreen. Seuraavan vuoden alus oli Bostonissa supistetulla miehistöllä, kunnes se siirrettiin maaliskuussa 1947 New Orleansiin reservin koulutusalukseksi heinäkuuhun 1950.[1]
Norfolkissa tehdyn huollon jälkeen alus lähti Kaukoitään ja saapui 14. lokakuuta 1950 Koreaan, missä se oli lähes keskeytyksettä kesäkuuhun 1951. Kahden ensimmäisen viikon aikana aluksen tykistö tulitti Songjinia, suojasi merenkulkua ja valvoi miinoista raivattuja alueita estääkseen niiden uudelleen miinoituksen. Marras-joulukuussa alus tulitti maakohteita, suojasi uudelleen ryhmittymistä Kojosta, Wonsanista ja Hung-namista sekä suojasi pelastustoimia. Aluksen tulittaessa 23. joulukuuta Songjinia siihen osui kolme rannikkotykistön kranaattia. Aluksen miehistöstä ei saanut kukaan surmansa ja aluskin vaurioitui vain lievästi. Vauriot korjattiin tammikuussa 1951 Sasebossa.[1]
Telakalta vapauduttuaan alus palasi Korean rannikolle. Se tunkeutui Wonsanin satamaan 17. tammikuuta kyetäkseen suojaamaan sataman edustalla oleville saarille maihinnousevia joukkoja. Alus poistui 5. maaliskuuta Wonsanista Songjiniin, missä se liittyi piirittäviin joukkoihin. Alus partioi alueella ja tulitti Songjinin maakohteita, kunnes se lähti 6. kesäkuuta Yhdysvaltoihin. Alus saapui 2. heinäkuuta Norfolkiin.[1]
Alus liitettiin Atlantilla operoiviin hävittäjiin. Se partioi 1953, 1955, 1956, 1958 ja 1959 Yhdysvaltain 6. laivaston mukana Välimerellä. Suezin kriisin aikana 1956 alus suojasi Yhdysvaltain kansalaisia Egyptistä evakuoivia aluksia. Koulutuspurjehdukset ja Naton harjoitukset veivät aluksen Pohjois-Euroopan satamiin, mistä osa liittyi Välimeren partiomatkoihin.[1]
Vuoden 1959 lopulla alus siirrettiin modernisoitavaksi, missä se oli koko vuoden 1960.[1]
Ministro Zenteno
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Alus myytiin 8. tammikuuta 1974 Chilelle, joka liitti sen samana päivänä laivastoonsa nimellä Ministro Zenteno hävittäjänä numero 16. Alus myytiin romutettavaksi 1990.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Whitley, M. J.: Destroyers of World War Two – an international encyclopedia. Lontoo: Arms and Armour, 1988. ISBN 0-85368-910-5 (englanniksi)