Mini
Mini on vuosina 1959–2000 valmistettu pieni henkilöauto. Alkuperäisen Minin suunnitteli Alec Issigonis British Motor Corporationille. Miniä valmistettiin Birminghamissa kahdella nimellä, Austin Mini ja Morris Mini.
Mini on tullut kuuluisaksi kompaktin koon lisäksi autourheilun, elokuvien ja televisiosarjojen kautta.
Ominaispiirteitä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Mini on tarkoitettu kuljettajalle ja korkeintaan kolmelle matkustajalle, toisin kuin useimmat muut henkilöautot, jotka on tarkoitettu kuljettajalle ja korkeintaan neljälle matkustajalle.
Mini suunniteltiin, koska Suezin kriisin aiheuttama polttoainekriisi nosti bensiinin hintaa ja teki näin saksalaisista pienautoista (muun muassa Messerschmittin valmistamista) Britanniassa suosittuja. Britannian autoteollisuus oli jäädä saksalaisten tuontiautojen jyräämäksi.
Miniin suunniteltiin mahdollisimman paljon matkustajatilaa mahdollisimman pieniin ulkomittoihin. Esimerkiksi jousituksena käytettiin kumikartioelementtejä, jotka vaativat erittäin vähän tilaa. Auton piti olla halpa valmistaa, joten siinä käytettiin jo olemassa olevaa BMC-tehtaan A-sarjan perusmoottoria vain vähäisin muutoksin. Tavaratila maksimoitiin tekemällä takaluukusta alaspäin aukeava, jolloin autolla pystyi ajamaan hätätilassa luukku auki (kuorman roikkuessa osittain ulkona). Ovissa oli kaksiosaiset ikkunat, jotka liukuivat vaakatasossa, ja näin ovien alaosaan saatiin tilaa isoille säilytyskoteloille. Vanhimmissa malleissa ovien saranat olivat tilan säästämiseksi ulkopuolella.
Auton nopeusmittari sijaitsi keskellä kojelautaa, joten ohjauksen kääntäminen englantilaisesta vasemman kaistan mallista oikeakaistaiseen onnistui suhteellisen helposti, sillä kojelautaa ei tarvinnut muokata mitenkään.
Aivan 1960-luvun lopussa esiteltiin Clubman-versio, jonka nokka oli muotoiltu perinteiseen Miniin verrattuna nykyaikaisemmaksi.
Auton tehokkaammat mallit tunnettiin nimellä Cooper tai Cooper "S".
Mallisarjat Mk I–Mk VII
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Mini | |
|---|---|
 Morris Mini Cooper Mk II 1969 |
|
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa |
 Belgia Chile Espanja Etelä-Afrikka Iso-Britannia Jugoslavia Portugali Uusi-Seelanti |
| Valmistaja | British Leyland Motor Corporation |
| Valmistusvuodet | 1959–2000 |
| Tuotantomäärä | 5 387 862 |
| Korimalli |
2-ovinen sedan 2-ovinen farmari 2-ovinen pakettiauto 2-ovinen lava-auto |
| Iskutilavuus | 0,9–1,3 l |
| Polttoaine | bensiini |
| Vetotapa | etuveto |
| Vaihteisto |
4-vaihteinen manuaali 5-vaihteinen manuaali 4-vaihteinen automaatti |
Vaikka Minin perusrakenne ja korimalli pysyivät lähes samanlaisena koko valmistushistorian ajan, tehtyjen muutosten mukaisesti malli jaetaan eri alaversioihin. Seuraavassa listassa on tärkeimmät muutokset.
Mark I Mini: 1959–1967
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä].jpg)
Vuonna 1962 mallien nimet yhdenmukaistettiin ja Austin Seven oli nyt Austin Mini.
Vuonna 1964 Alex Moultonin erityisesti Miniä varten suunnittelema kumikartiojousitus korvattiin toisella, myös Moultonin BMC:lle suunnittelemalla Hydrolastic-jousituksella. Tämän järjestelmän avulla auton jousitus saatiin pehmeämmäksi, mutta se myös lisäsi painoa ja valmistuskustannuksia.
Lokakuussa 1965 lisävarustelistalle tuli Automotive Productsin (AP) suunnittelema neliportainen automaattivaihteisto, joka tunnettiin nimellä Mini-Matic.
Mk II Mini: 1967–1970
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Mk II Mini sai uudelleenmuotoillun etusäleikön, joka pysyi malliltaan muuttumattomana aina valmistuksen lopettamiseen asti. Auto sai myös suuremman takalasin sekä lukuisan määrän pienempiä kosmeettisia muutoksia. Vuosien 1967–1970 välillä valmistettiin 429 000 kappaletta Mk II Miniä.
Mk III ja seuraajat: 1969–2000
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]_1.3.jpg)
Mk III Minin kori sai osakseen niin paljon muutoksia, että valmistajan korimallikoodi ADO15 muutettiin ADO20:ksi. Epäloogisesti koodi on sama kuin sisarmalli Clubmanilla. Näkyvin muutos oli suuremmat ovet, joiden saranat oli siirretty piiloon. Ostajien vaatimuksesta ovien liukumalliset sivulasit muutettiin veivattaviksi. Hydrolastic-jousitusjärjestelmästä luovuttiin ja alkuperäinen kumikartio teki paluun.
Minin valmistus alkuperäisellä Morriksen tehtaalla Cowleyssa lopetettiin, samalla luovuttiin Austin- ja Morris-merkkien käytöstä ja autot olivat nyt nimeltänsä pelkkiä Minejä.
1970-luvun lopulla italialainen autovalmistaja Innocenti esitteli Bertonen toimiston suunnittelemat Innocenti 90- ja 120-mallit, jotka olivat Miniin perustuvia hatchback-korimalleja. Tehdas valmisti myös Mini Cooperin italialaisen vastineen, Innocenti De Tomason.
Vielä 1960-luvun lopulla Mini nautti ostajien suosiosta, mutta malli alkoi jo ikääntyä ja kilpailijoilta oli tullut markkinoille uusia, kilpailevia malleja. Samaan aikaan BLMC:n kehitystyö Minin korvaamiseksi uudella mallilla polki paikallaan.
Minin valmistuksen lopettaminen pulpahti pintaan vuonna 1980, uuden Austin Mini-Metron esittelyn myötä.
Vaikka Minin valmistus jatkui Metron rinnalla, sen valmistusmäärät pienenivät British Leylandin ja sen seuraajan Rover Groupin keskittäessä pikkuautojen segmentissä markkinoinnin voluumit Metron hyväksi. Vuosi 1981 oli Minin viimeinen vuosi Britannian myydyimpien autojen kärkikymmenikössä – sen sijoitus oli yhdeksäs, kun Metro oli sijalla viisi.
Mk III (marraskuu 1969–1974) sai veivattavat sivuikkunat sivuoviin sekä piilotetut ovien saranat. Näitä uudistuksia ei kuitenkaan tuotu lava- ja pakettimalleihin. Takasivuikkunoiden koko kasvoi ja takavalot suurenivat.
Mk IV (1976–1984) Etukelkan ripustuksiin tuli värinää ja melua vähentävät kumipuslat ja takakelkan puslat suurenivat. Takavalojen yhteyteen lisättiin peruutusvalo.
Mk V (1984–1990): Kaikkiin malleihin tuli vakiovarusteeksi 210 millimetrin levyjarrut. Koriin tuli pyöränaukkoja reunustavat muoviset levikkeet.
Mk VI (1990–1996): Moottorin kiinnityskorvakkeiden sijoitusta muutettiin edemmäs, jotta moottoritilaan saatiin sijoitettua 1 275 kuutiosenttimetrin moottori. Tämä oli varustettu SU HIF -kaasuttimella tai vuodesta 1991 yksipisteruiskutuksella. 1,0-litrainen (998 cm³) moottori pudotettiin pois valikoimasta. Konepellin avausmekanismi siirtyi auton sisätiloihin vuonna 1992.
Mk VII (1996–2000): Viimeinen versio; muutoksina aiempiin tekniikkapuolella oli polttoaineen kaksipisteruiskutus sekä jäähdyttimen siirtyminen auton keulan puolelle. Sisätiloissa tavarahylly korvattiin kojelaudalla ja kuljettajalle tuli turvatyyny.
Mini Suomessa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomessa Miniä myi kaksi maahantuojaa. Austin Minin edustus oli Oy Veho Ab:lla ja Morris Minin Oy Voimavaunu Ab:lla[3]. Minin myyntiä vauhditti kovasti sen autourheilumenestys,[3] varsinkin kun tehokkaammat mallit tulivat myös tavallisten autoilijoiden saataville. Minin maahantuonti siirtyi vuonna 1971 kokonaisuudessaan Sisu-kuorma-autoja valmistavalle Oy Suomen Autoteollisuus Ab:lle, kun Veho luopui Austinin edustuksesta ja Voimavaunu lopetti toimintansa. Minin parhaat päivät olivat tällöin kuitenkin jo auttamattomasti takanapäin. Sitä kuitenkin tuotiin maahan aina 1980-luvun taitteeseen saakka. Suomen ajoneuvorekisterissä Mini tilastoitiin omana automerkkinään vuodesta 1977 alkaen. Miniä myytiin Suomessa 1970-luvun aikana eri versioina 5 700 kappaletta, ja vuoden 1979 lopussa Suomessa oli rekisterissä liki 9 000 Miniä.[4] Vuosina 1980 ja 1981 Miniä rekisteröitiin vielä 119 autoa. Viimeisenä myyntivuonna 1981 Minin hinta oli 26 560 markkaa.[5]
Miniä tuotiin Suomeen 1960-luvulla myös umpi- ja avolavapakettiautona. Vuonna 1967 tehty autoverolain muutos, jonka mukaan autoverosta vapaan pakettiauton kokonaispainon tuli olla vähintään 1 700 kg, käytännössä lopetti Minin pakettiautoversioiden myynnin Suomessa.[6]
Miniä oli eri merkeillä (Austin / BMC / Morris) Suomen ajoneuvorekisterissä vuoden 1999 lopussa yhteensä 1 384 kappaletta.
Mini autourheilussa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Rallissa Minien menestys perustui ajo-ominaisuuksiin, ei tehoon. Minin pieni koko mahdollisti suuremmat kaarrenopeudet kuin suuremmilla autoilla.[3]
Kansainväliset rallivoitot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mini populaarikulttuurissa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Mr. Beanin henkilökohtainen ajoneuvo on vaaleanvihreä Morris Mini.
- Elokuvassa Medusan verkko Franka Potenten esittämä hahmo Marie Helena Kreutz ajaa Minillä.
- Elokuvassa Riehakas ryöstö roistot ajavat Mineillä karkuun.
- Elokuvassa Mies joka luuli liikaa Bill Murrayn roolihahmo ajelee eräässä kohtauksessa Minillä.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ British Motor Museum: Online Collections - Details Page www.britishmotormuseum.co.uk. Viitattu 24.8.2023. (englanti)
- ↑ Longbridge says goodbye to its little wonder www.telegraph.co.uk. Viitattu 24.8.2023.
- ↑ a b c Kalima, Tom: Minin sinivalkoiset siivet Iltalehti. 18.5.2011. Viitattu 28.3.2015.
- ↑ Timo Laitinen: Auto 70-luvulla: nousun ja kriisin vuosikymmenellä (3. painos), s. 116–118. Helsinki: Alfamer Oy, 2013.
- ↑ Timo Laitinen: Auto 80-luvulla: arkiautoja ja erikoisuuksia, s. 124125. Helsinki: Alfamer, 2022.
- ↑ Laitinen 2013, s. 13.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]