Panssaroitu miehistönkuljetusvaunu

Yhdysvaltalainen M113A1, jollaisia alkoi tulla käyttöön 1960. M113:ia on valmistettu noin 80 000 kappaletta ja niitä on mm. Nato-maissa ja Yhdysvaltain muissa liittolaismaissa, mm. Norjassa

Neuvostoliittolainen BTR-60LV, jollaisia alkoi tulla käyttöön 1961. Niitä oli monissa Varsovan liiton maassa ja Neuvostoliiton liittolaismaissa. Myös Suomeen hankittiin BTR-60:isiä.

Panssaroitu miehistönkuljetusvaunu (engl. armoured personnel carrier – APC) on taistelupanssarivaunua kevyemmin panssaroitu ajoneuvo, jonka tarkoituksena on suojata jalkaväkeä epäsuoran tulen sirpaleilta ja pienikaliiperisten jalkaväkiaseiden, kuten kiväärien, rynnäkkökiväärien ja kevyiden konekivääreiden tulelta. Ajoneuvotyyppi alkoi kehittyä toisen maailmansodan jälkeen erityisesti 1960-luvulla.

Kumipyörä- ja telaketjuveto

Panssaroituja miehistökuljetusvaunuja on kahdentyyppisiä vetonsa mukaan: toisissa on yleensä kuudesta kahdeksaan kumipyörää (engl. wheeled) ja toisissa telaketjut (engl. tracked). Telaketjulla varustetut miehistönkuljetusvaunut on osoitettu pääasiassa mekanisoidulle jalkaväelle ja panssarijoukkojen panssarijääkäreille. Panssarijoukoissa pääasiallinen taisteluväline on taistelupanssarivaunu, jota panssarijalkaväki ja panssaritykistö tukevat. Myöhemmin itsenäiset panssariosastot on jaettu käytännössä panssarivaunupataljooniin mekanisoiduiksi taisteluosastoiksi oletetun tehokkaamman panssarintorjunnan ja toisaalta jalkaväen tulivoiman kasvettua.

Taistelupanssarivaunujen doktriini on 1900-luvulla vaihdellut tulivoimaisesta läpimurtavasta itsenäisestä aselajista jalkaväkeä voimakkaasti tukevaan aselajiin. 1930-luvulla ensin saksalaiset ja 1940-luvulla sitten neuvostoliittolaiset omaksuivat tavan käydä sotaa suurina panssarivoimilla laajoilla aukeilla alueilla. Ranskalaisen ensimmäisen maailmansodan ajattelun ja yhdysvaltalaisen nykyisen ajattelun mukaan panssarijoukot tukevat jalkaväkeä. Uusi ajattelu johtuu tarpeesta mekanisoida jalkaväki halvemmalla kuin ylläpitää erillisiä panssarijoukkoja, jotka ovat uusien jalkaväen panssarintorjuntaohjusten ja rynnäköivien ilmavoimien tulelle arkoja.

Telaketjuilla kulkevien taistelupanssarivaunujen tueksi sopivat parhaiten niin ikään telaketjuilla kulkevat panssaroidut miehistönkuljetusvaunut, tai näiden pohjalta kehitetyt 20–40 mm konetykillä tai kevyellä kanuunalla varustetut jalkaväen taisteluvaunut.

Suomen omavalmistus

Suomessa panssaroitujen miehistönkuljetusvaunujen valmistaminen aloitettiin 1983, kun tarjouskilpailuun osallistuneiden Valmetin traktoritehtaan Panssari-Valmetin (Valmet 1912-6, "PaVa") voitti tarjouskilpailussa Sisun kuorma-autotehtaan Panssari-Sisu, Pasi. Jo vuodesta 1972 lähtien oli Vammaskosken tehtailla kehitelty YK-joukkojen käyttöön miehistönkuljetusvaunua, joka tunnettiin nimillä JuKo ja VK. Vuoteen 1976 mennessä valmistuneet prototyypit eivät vastanneet odotuksia eikä valmistusta käynnistetty.

Ensimmäisen Pasi-sarjan valmistus alkoi 1983, ja se oli tyyppiä XA-180, joka oli keveämmin panssaroitu kuin myöhäisemmät XA-185, XA-186, XA-188, XA-202 tai XA-203. Uusinta suomalaisvalmisteista miehistönkuljetusvaunua, XA-360 AMV:ä, jota on alettu valmistaa 2004, ei kutsuta enää Pasiksi, vaan se on Patria AMV valmistajansa Patria Land & Armament Oy:n mukaan. Lyhenne AMV tarkoittaa panssaroitua modulaarista ajoneuvoa (engl. armoured modular vehicle).

Kehitys jalkaväen taisteluajoneuvoksi

Panssaroiduista miehistönkuljetusvaunuista on lähtenyt kehittymään uusi panssariajoneuvotyyppi, infantry fighting vehicle IFV, jotka ovat panssaroituja miehistönkuljetusvaunuja raskaammin panssaroituja, joista kuljetettava miehistö voi ampua ajon aikana ja joissa voi olla 20–40 mm konetykki tai peräti kevyt 70–105 mm kanuuna.

Näissä ajoneuvoissa on usein pyörien sijaan telaketjut ja niitä on voitu käyttää mekanisoidun jalkaväen ajoneuvoina. Neuvostoliitossa tällaisia teleketjuilla kulkevia vaunuja olivat BMP-1, BMP-2 ja BMP-3 sekä MT-LB, joista Suomen puolustusvoimissa on käytetty BMP-1:ä 1982–2004 panssariprikaatin panssarijääkäreillä, BMP-2:a samankaltaisiin tarkoituksiin 2000-luvun alkuvuosiin saakka. BMP-3:a, joka esiteltiin 1990 ei ole Suomeen hankittu. BMP-3:n suurimpia käyttäjämaita ovat Venäjän federaatio ja Yhdistyneet arabiemiraatit. Nato-maista suurimpia ovat Bulgaria ja Kreikka. Suomessa näitä raskaampia jalkaväen vaunuja edustaa Patria-Hägglundsin CV9030.

Suomen puolustusvoimissa panssaroituja miehistönkuljetusvaunuja ovat mm. Pasi ja AMV-360. Suomessa on ollut myös BTR-60-vaunuja.

Lähteet

• Muikku, Esa & Purhonen, Jukka: Suomalaiset panssarivaunut 1918-1997. Apali, 1998. ISBN 952-5026-09-4
• Trewhitt, Philip: Panssarivaunut ja panssaroidut ajoneuvot: 300 sotilasajoneuvoa ympäri maailman, s. 46. (2. painos) Suomentanut Petri Kortesuo. Hämeenlinna: Karisto, 2009. ISBN 978-951-23-5145-9

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Panssaroitu miehistönkuljetusvaunu Wikimedia Commonsissa