Miehen lisääntymiselimistö
Miehen lisääntymiselimistö muodostuu miehen sukupuolielimistä. Miehen sisäisiä sukupuolielimiä ovat kivekset, siemenjohtimet ja lisäsukupuolirauhaset. Miehen ulkoisia sukupuolielimiä ovat siitin eli penis sekä kivespussi.[1]
Miehen lisääntymiselimistö tuottaa siittiöitä, miehen sukusoluja, ja sijoittaa niitä sukupuoliyhdynnässä naisen lisääntymiselimistöön, jossa tapahtuu naisen munasolun hedelmöittyminen. Siittiöiden lisäksi kivekset tuottavat mieshormoni testosteronia.
Osat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kivekset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Kives
Kivekset ovat miehen primaareja eli ensisijaisia sukupuolielimiä.[2] Niiden tärkein tehtävä on tuottaa siittiöitä ja mieshormoni testosteronia. Kiveksiä on kaksi, ja ne sijaitsevat kehon ulkopuolella olevan kivespussin sisällä siemennuoran varassa roikkuen. Aikuisen miehen kives on kooltaan 3–5 × 2–3 senttimetriä. Kiveksen päällä on lisäkives, josta lähtee siemenjohdin nivuskanavan kautta rakkularauhasiin.[1]
Kiveskudoksessa on noin 350 metrin pituudelta siementiehyitä. Kiveksen Sertolin solut tuottavat 10–20 miljoonaa siittiötä vuorokaudessa. Valmiit siittiöt siirtyvät kiveksistä lisäkiveksen alueelle ja poistuvat sieltä myöhemmin rakkularauhasten ja virtsaputken kautta ulos siemennesteen mukana, kun mies saa siemensyöksyn.[1]
Testosteronia syntyy kivesten Leydigin soluissa, jotka sijaitsevat siementiehyiden välissä.[1]
Eturauhanen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Eturauhanen
Eturauhasen tehtävä on tuottaa nestettä, joka muodostaa siemennesteestä noin neljäsosan. Eturauhanen sijaitsee virtsaputken loppuosan ympärillä lantionpohjassa virtsarakon alapuolella. Se painaa noin 20 grammaa.[1]
Rakkularauhaset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Rakkularauhanen
Rakkularauhaset tuottavat suurimman osan siemennesteen nesteestä, jota siittiöt käyttävät ravinnokseen. Rakkularauhasia on kaksi, ja ne ovat 4–6 senttimetriä pitkiä ja sijaitsevat virtsarakon takana lantionpohjassa virtsarakon ja peräsuolen välisessä tilassa.[1]
Siitin
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Siitin
Siitin muodostuu kolmesta paisuvaisesta, verisuonista, hermoista ja erilaisista kalvoista. Siitintä peittää iho ja esinahka. Kehon ulkopuolella siittimestä on noin kolme neljäsosaa sen pituudesta.[1]
Miehen kiihottuessa siittimen paisuvaiset täyttyvät verellä ja siitin jäykistyy, eli mies saa erektion. Kiihottumisen saavuttaessa huippukohtansa mies saa orgasmin ja siemensyöksyn, jolloin siittimestä purkautuu siemennestettä.[1] Sukupuoliyhdynnässä siemenneste siirtyy emättimen kautta naisen sukuelimistöön, missä se voi hedelmöittää munasolun ja johtaa uuden elämän syntyyn.[3]
Elinkaari
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Miehen lisääntymiselimistö kehittyy sikiövaiheessa naisen lisääntymiselimistön kanssa yhteisistä alkumuodoista. XY-sukupuolikromosomisto saa aikaan sen, että sikiölle kehittyvät miehen sukupuolielimet. Sukupuolielinten kehittyminen miehisiksi johtuu Y-kromosomin SRY-geenin koodaamasta proteiinista. Alkiolle kehittyy kahdeksanteen tai yhdeksänteen viikkoon mennessä alkeelliset kivekset. Ne alkavat tuottaa testosteronia, joka saa sikiön lisääntymiselimistön mesonefrostiehyet kehittymään miehen lisääntymiselimistön tiehyiksi.[4]
Naarastyyppiset ulkoiset sukupuolielinaiheet (labioskrotaalipoimu, urogenitaalipoimu ja genitaalikyhmy) maskulinisoituvat poikasikiöllä viikoilla 12–20. Labioskrotaalipoimuista tulee poikasikiöllä kivespussi, urogenitaalipoimuista siittimen varsi, ja genitaalikyhmystä terska.[5] Kivekset laskeutuvat kivespussiin viikkojen 6 ja 28 välillä.[4]
Syntymän jälkeen lapsuusaikana pojan sukupuolielimet eivät juurikaan muutu. Murrosiässä sukupuolielimistä tulee lisääntymiskykyiset. Siitin ja kivekset kasvavat, ja ulkoisiin sukupuolielimiin kasvaa häpykarvoitusta.[4]
Keski-ikäistyvän ja vanhenevan miehen kivesten testosteronituotanto ja siittiöntuotanto heikkenevät, ja hän voi alkaa saada erektiohäiriöitä.[4]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Brusila, Pirkko & Kero, Katja & Piha, Juhana & Räsänen, Marita (toim.): Seksuaalilääketiede. Duodecim, 2020. ISBN 978-951-656-698-9
- Saladin, Kenneth S.: Human Anatomy. McGraw-Hill Higher Education, 2004. ISBN 9780071111874
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g h Seksuaalilääketiede 2020, s. 230–237.
- ↑ Saladin 2004, s. 727–750.
- ↑ Sexual intercourse. Encyclopædia Britannica, ei päivämäärää. Viitattu 13.5.2021. (englanniksi)
- ↑ a b c d Saladin 2004, s. 751–755.
- ↑ Ulkoisten sukupuolirakenteiden erilaistuminen Ihmisyksilön kehitysbiologia. Solunetti. Viitattu 22.11.2021.