Mauno Liesi
Maunu Samuel Liesi ent. Lindholm (2. elokuuta 1896 Somero – 6. helmikuuta 1960) oli suomalainen jääkärieversti ja sosiaalipäällikkö. Hänen vanhempansa olivat isännöitsijä Emil Lindholm ja Johanna Emilia Villenius. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1920 Armi Inkeri Bromsin kanssa.[1][2]
Opinnot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hän kävi viisi luokkaa Hämeenlinnan klassillista lyseota ja sen jälkeen syyslukukauden vuonna 1915 Tampereen teknillistä opistoa ja suoritti yksityisesti seitsemännen luokan Mikkelin suomalaisessa yhteiskoulussa vuonna 1929. Hän suoritti opintomatkan Ruotsiin vuonna 1937 tutustuakseen Ruotsin armeijan radiokalustoon.[1][2]
Jääkäriaika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hän liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 31. tammikuuta 1916, josta hänet siirrettiin 53 muun miehen kera 2. lokakuuta 1917 perustettuun pataljoonan tiedonanto-osastoon.[3]. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella Riianlahdella ja Aa-joella.[1][2]
Suomen sisällissota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Katso myös: Suomen sisällissota
Hän astui Suomen armeijan palvelukseen 11. helmikuuta 1918 luutnantiksi ylennettynä ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan komppanianpäälliköksi 5. Jääkärirykmentin 15. jääkäripataljoonan 3. komppaniaan, jonka mukana otti osaa taisteluihin Karjalankannaksella.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hän palveli sisällissodan jälkeen 5. Jääkärirykmentin 3. komppanian päällikkönä, josta hänet siirrettiin 18. elokuuta 1918 alkaen 3. Divisioonan tiedonanto-osaston päälliköksi. Armeijasta hän erosi 2. huhtikuuta 1919. Mutta sotimista hän ei sentään rohjennut jättää vaan liittyi Karjalan (Aunuksen) retkikuntaan ja otti viestipäällikkönä osaa taisteluihin Rajakonnussa, Vitelessä, Alavoistessa, Aunuksenkaupungissa ja Mäkriällä. Sotatantereilta palattuaan hän astui uudelleen armeijan palvelukseen 17. kesäkuuta 1919 ja hänet sijoitettiin 3. Divisioonan tiedonantovälinekomppanian päälliköksi, josta hänet siirrettiin 2. helmikuuta 1927 Kenttälennätinpataljoonaan 3. komppanian päälliköksi ja edelleen 1. marraskuuta 1924 pataljoonan aliupseerikoulun johtajaksi. Yleisesikunnan toimistoupseeriksi teknillisen tarkastajan toimistoon hänet komennettiin 15. syyskuuta 1927 ja josta hänet edelleen siirrettiin 1. syyskuuta 1928 teknillisen tarkastajan apulaiseksi. Huoltopataljoonan ensimmäisen teknillisen toimiston päälliköksi hänet siirrettiin 8. lokakuuta 1930 ja Yleisesikunnan järjestelytoimiston toimistoupseeriksi 27. marraskuuta 1931, josta hänet siirrettiin 2. tammikuuta 1933 teknillisen tarkastajan toimistoon viestiupseeriksi ja 1. heinäkuuta 1933 alkaen Posti- ja lennätinhallituksen yhteysupseeriksi, kunnes l. tammikuuta 1938 hänet siirrettiin Puolustusministeriön teknillisen tarkastajan toimiston nuoremmaksi toimistoesiupseeriksi. Viransijaisena hän hoiti Viestipataljoona 2:n komentajan tehtäviä vuosina 1925–1927.[1][2]
Talvi- ja jatkosota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Talvisotaan hän osallistui YH:n aikana hankkimalla radiokalustoa Ruotsista ja Päämajan viestiosaston päällikkönä. Välirauhan aikana hän toimi aluksi viestiosaston päällikkönä 3. Armeijakunnassa ja myöhemmin 16:n Viestipataljoonan komentajana. Jatkosotaan hänet komennettiin 2. Armeijakunnan (Maaselän ryhmän) viestikomentajaksi, missä tehtävässä oli sodan loppuun saakka pois lukien hänen haavoittumistaan ilmapommituksessa Pitkärannassa vuonna 1942.[2]
Sotien jälkeinen aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sotien jälkeen hän toimi Viestirykmentin komentajana vuoteen 1954 saakka, jolloin erosi vakinaisesta palveluksesta ja siirtyi Sako Oy:n palvelukseen sosiaalijohtajaksi ja palveli Sakoa vuoteen 1960 saakka. Hänet haudattiin Helsingin Hietaniemen hautausmaalle.[1][2]
Opetustoimi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hän toimi johtajana ja opettajana useilla viestikursseilla ja viestipalveluksen opettajana Kadettikoulussa.[1][2]
Sotilaskirjallisuuden parissa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hän toimi jäsenenä komiteassa, joka laati Puhelinpalvelusohjesäännön ensimmäisen osan (Kirkkaat johdot) vuonna 1921. Hän laati myös yhdessä kapteeni Sladeyn kanssa Puhelinpalveluohjesäännön toisen osan (Kenttäjohdot) vuonna 1924 ja yhdessä kenraalimajuri Sarlinin ja everstiluutnantti Pylkkäsen kanssa Viestiliikenneohjasäännön vuonna 1934. Hän toimi vuonna 1945 viestitaktillisen ohjesäännön kirjoitustoimikunnan johtajana. Hän on myös kirjoittanut useisiin sotilasaikakausilehtiin.[1][2]
Luottamustoimet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hän toimi teknillisten joukkojen kunniatuomioistuimen jäsenenä vuosina 1925–1926 ja Riihimäen kauppalanvaltuuston jäsenenä vuonna 1928 sekä Upseerien ampumayhdistyksen sihteerinä vuosina 1928–1930. Suomen ampujainliiton hallituksen jäsenenä hän istui vuonna 1927 ja johtokunnan puheenjohtajana vuonna 1930.[1][2]
Ampumaharrastus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Liesi voitti vuonna 1928 Suomen sotilaskivääriammunnan suomenmestaruuden. Hän toimi ampumajoukkueenjohtajana useissa maailmanmestaruus ja Olympiakisoissa.[1][2]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
            |
|
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
- Suomalainen, Jaakko, Sundvall, Johannes, Olsoni, Emerik ja Jaatinen, Arno (toim.): Suomen jääkärit: toiminta sanoin ja kuvin II, 2. painos. Kuopio: Osakeyhtiö Sotakuvia, 1933.
- Viitteet