Massey Ferguson

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Massey-Ferguson)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Massey Ferguson 6480 Dynashift
Massey Ferguson 5445

Massey Ferguson on traktori- ja maatalouskonemerkki. Massey Ferguson (lyh. MF) on tunnettu erityisesti traktoreistaan, mutta se on johtavia valmistajia myös leikkuupuimureissa. Maailman ensimmäinen itsekulkeva leikkuupuimuri oli Massey-Harris-merkkinen.

Yhtiö syntyi vuonna 1953, kun kanadalainen maatalouskonevalmistaja Massey-Harris osti englantilaisen traktorivalmistajan Fergusonin. Vuosina 1953–1958 yhtiön nimi oli Massey-Harris-Ferguson, mutta se lyhennettiin sittemmin Massey Fergusoniksi. Ferguson-merkkisten traktorien valmistus alkoi 1930-luvun lopulla, kun traktorinvalmistaja David Brown ja Harry Ferguson alkoivat yhteistyössä valmistaa traktoreita, joissa oli kolmipistenostolaite. Ferguson-Brownien valmistusmäärä jäi kuitenkin kaikkiaan vain 1 350 traktoriin. Myöhemmin Harry Ferguson teki sopimuksen Henry Fordin kanssa traktorien valmistuksesta. Yhteistyö kuitenkin kariutui, Ferguson syytti Fordia patenttirikkomuksesta kolmipistenostolaitejärjestelmän käytöstä 8N-mallissa. Ferguson voitti oikeusjutun ja aloitti traktorinvalmistuksen omilla malleillaan TE ja TO. Ne eivät poikenneet Fordson 9N:stä muuten kuin vaihteistonsa ja moottoritehojensa suhteen. Fergusonien valmistus aloitettiin vuonna 1946 Coventryssä, Englannissa, ja vuonna 1948 Yhdysvalloissa. TE20-mallia valmistettiin aluksi bensiinikäyttöisinä mutta myöhemmin myös petrolikäyttöisinä. Dieselmoottori tuli saataville 1951. Nämä mallit tunnettiin ns. harmaina Ferguina. Niitä valmistettiin kaikkiaan yli puoli miljoonaa vuosina 1946–1956. Vuonna 1951 tuotantoon tulivat mallit TO30 ja TO35. 1953 Harry Ferguson myi yhtiönsä Massey-Harrisille.

Massey-Harris

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Massey-Harrisin historia alkoi jo 1891, kun Daniel Massey ja A. Harris & Son Company yhdistyivät. Kumpikin yhtiö oli valmistanut maatalouskoneita jo pitkään. 1913-luvulla Massey-Harris -traktorit olivat suosittuja Yhdysvalloissa ja valmistusmaassaan Kanadassa. Massey-Harris valmisti nelivetotraktoreita jo 1930-luvulta alkaen. Hydraulinen nostolaite traktoreihin tuli vuonna 1950. Suosituin malli Euroopassa oli 820 Pony, johon sai Hanomagin valmistamaa dieselmoottoria. Yhdistymisen jälkeen Fergusoneja myytiin jonkin aikaa eri nimillä. Massey-Harris 50 ja Ferguson 40 olivat erinäköisiä, mutta teknisesti samoja, pohjautuen Ferguson 35:een. Vuonna 1957 esiteltiin Massey Ferguson 35, joka oli väritykseltään punaharmaa, kun Fergusonit olivat aiemmin harmaita ja Massey Harrisit punaisia. Moottoreiksi tuli Perkins.

Massey Ferguson 265 talvimaisemassa.

Traktorimallit 1950- ja 60-luvulla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1958, traktorien väritys vaihtui punaiseksi ja nimet Massey-Fergusoneiksi. Traktoreita suomessa edusti aina vuoteen 1961 Farming Oy. Ensimmäisiä traktoreita Massey-Harriksen ja Fergusonin yhdistymisen jälkeen olivat: Massey-Ferguson 35 ja Massey-Ferguson 65. MF 35 oli 3-sylinterinen traktori ja se oli huomattavasti yleisempi näky MF 65 verrattuna. 35 oli 42 SAE hevosvoimaa ja 65 mark i oli 50 hevosvoimaa. 65 oli taas 4 sylinterinen joka oli mainoksen mukaan maailman ensimmäinen suurtehotraktori, jossa on Ferguson järjestelmä. Vuonna 1961 MF 65 julkaistiin markkinoille uudistettu malli Mark II, siinä oli uusi Perkins-Diesel AD4.203 ja ulosoton kierroksiksi tuli 540 kierrosta minuutissa.

1960-luvulla esiteltiin 100-sarja, mm. mallit 130, 135, 165 ja 175. 100-sarjan myötä traktorit uudistuivat tekniikaltaan paljon. Multi-Power hydraulinen ylivaihde, jota voidaan käyttää ilman kytkintä, esiteltiin jo MF 35- ja 65-malleissa. Traktoreihin asennettiin Suomessa eri valmistajien turvaohjaamoja 1970-luvun alussa. 1970-luvun puolivälissä seurasi 500-sarja mm. 565 575, 590, 595 -mallit. Siihen tuli turvaohjaamo, vaikka traktorit olivat pitkälti samoja kun 100-sarjan koneet. 200-sarjan traktorit olivat hytittömiä versioita 500-sarjan alemmista traktoreista ja niitä myytiin Suomessa kotimaisella ohjaamolla. 1980-luvun alussa esiteltiin 2000-sarja, joka oli teknisesti monipuolisempi, tehokkaampi ja kalliimpi kuin vielä 100-sarjaan pohajutuva 600-sarja. 2000-sarjan koneissa oli 16+12 -nopeuksinen vaihteisto. 600-sarjaa seurasi 300-sarja. 1980-luvulla esiteltiin myös 3000- ja 3600-sarjat, jälkimmäisen sarjan koneiden tehot olivat yli 100 hv ja edellisen noin 100 hv:aan saakka. 3000-sarjassa uutta olivat ajotietokone, sähkösäätöiset nostolaitteet ja maksimissaan 48-nopeuksinen (ryömintävaihteistolla varustetuissa mallissa) vaihteisto suunnanvaihtajalla. Vakiona vaihteisto on 32-nopeuksinen lukuun ottamatta 16-vaihteisia E-malleja. Ranskassa valmistetut MF-traktorit tunnistaa valmistenumeron 7-alkuisuudesta.

Massey Ferguson nykyään

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1960- ja 1970-luvuilla Massey Ferguson oli vahvassa asemassa Euroopan ja Pohjois-Amerikan markkinoilla, mutta 1980-luvun maatalouslaman aikana maatalouskoneiden kysyntä romahti ja yhtiö ajautui vakaviin taloudellisiin vaikeuksiin. Traktorivalmistus Yhdysvalloissa loppui ja leikkuupuimureiden valmistus Kanadassa eriytettiin omaksi yhtiökseen. Vuodesta 1994 lähtien MF on ollut amerikkalaisen maatalouskonekonsernin AGCO:n tuotemerkki. Vuonna 2006 MF-traktoreita valmistetaan kahdessa tehtaassa. Suurempi sijaitsee Beauvais'ssa, Ranskassa, jossa valmistetaan teknisesti kehittyneitä keskikokoisia ja suuria malleja. Toinen tehdas sijaitsee Brasiliassa, jossa valmistuu malleja muun muassa Etelä-Amerikan ja kehitysmaiden markkinoille sekä pieniä malleja Euroopan ja Yhdysvaltojen markkinoille. Lisäksi MF-traktoreita valmistetaan useissa tehtaissa esimerkiksi Lähi-idässä MF-lisenssillä. Leikkuupuimureita valmistetaan Randersissa Tanskassa sekä Hesstonissa Yhdysvalloissa. MF 4400–sarjan valmistus tapahtuu AGCO Corporationin Valtran traktoritehtaalla Suolahdessa. Sarja sisältää kolme mallia teholuokissa 74–98 hevosvoimaa. Massey Ferguson -traktoreita myy Suomessa Turun Konekeskus Oy

Hanomag-Cura, Argentiina

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1971 Massey osti Rheinstahl Hanomag-Curin paikalliset tilat Argentiinasta (perustettiin vuonna 1960). Traktoreiden ja muiden maatalouskoneiden tuotanto vuoteen 1999 saakka. Jotkut mallit valmistettiin Argentiinassa: 65R/250/252,[1], 165[2], 155[3], 150[4], 5160 S-2/S-4[5], 5140/5140-4 [6], 265[7], 255[8], 250[9], 250 S "viñatero"[10], 8500[11] ja 9500[12].

Muut mallit: 1075[13], 1078[14], 1095h [15], 1098 [16], 1175/1175 S[17], 1185/1185 S[18], 1195 L[19], 1195 S-2/S-4[20], 1215 S-2/S-4[21], 1340 S-2/S-4[22], 1360 S2/S4[23], 1615 L/S 1615 L[24], 1640[25], 1650[26], 1670[27], 1690[28], 1465, 1475 "Super alto" [29], 1485[30], 1499 SX/1499 L[31].

Massey-Fergusonin Suomessa myynnissä olleet traktorit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Merkki Malli Valmistusmaa Teho SAE hevosvoimia Moottorin tilavuus litroina Sylinterit Polttoaine Valmistusvuodet Myyjä Suomessa
Massey-Ferguson Massey-Ferguson 35 Iso-Britannia 40 2,2 4 Diesel 19561960 Farming Oy
Massey-Ferguson Massey Ferguson 35 Iso-Britannia 42 2,5 3 Diesel 19591962 Farming Oy(1959-1961) Hankkija (1962–)
Massey-Ferguson Massey Ferguson 35 X Iso-Britannia 45 2,5 3 Diesel 19621964 Hankkija
Massey-Ferguson Massey Ferguson 65 Iso-Britannia 50 3,1 4 Diesel 19581960 Farming Oy
Massey-Ferguson 65 Mark II Iso-Britannia 62 3,3 4 Diesel 19601964 Hankkija
Massey-Ferguson Massey-Ferguson 25 Ranska 28 1,7 4 Diesel 19621964 Hankkija
Massey-Ferguson MF 130 Ranska 32 1,7 4 Diesel 1964-1972 Hankkija
Massey-Ferguson MF 135 Iso-Britannia 47/48 (Riippuen moottorista) 2,5 3 Diesel 19641978 Hankkija
Massey-Ferguson MF 148 Iso-Britannia 50 2,5 3 Diesel 19721978 Hankkija
Massey-Ferguson MF 165 Iso-Britannia 62/65 (Riippuen moottorista) 3,3/3,4 4 Diesel 19641971 Hankkija
Massey-Ferguson MF 165S Iso-Britannia/Suomi 65/68 (Riippuen moottorista) 3,4 4 Diesel 19711978 Hankkija
Massey-Ferguson MF 168 Iso-Britannia 72 3,8 4 Diesel 19721976 Hankkija
Massey Ferguson MF 175 Britannia 72 3,8 4 Diesel 19651968 Hankkija
Massey Ferguson MF 175S Britannia 72 3,8 4 Diesel 19681971 Hankkija
Massey Ferguson MF 188 MP Britannia 83 4,0 4 Diesel 19721976 Hankkija
Massey Ferguson 240 Britannia 2,5 3 Diesel 1980 Hankkija
Massey Ferguson 550 Britannia
Massey Ferguson MF 575 Britannia 3,8 4 Diesel 19771983 Hankkija
Massey Ferguson MF 590 Britannia 4,0 4 Diesel 19771982 Hankkija
Massey Ferguson 1080 Ranska 6 Diesel 19691974 Hankkija
Massey Ferguson 2640 Ranska 5,8 Diesel
Massey Ferguson 2650 Ranska
Massey Ferguson 2680 Ranska 5,8 Diesel 1982
  • Carroll, J. & Davies, P.J. 2000. The complete book of tractors and trucks. Lorenz Books, Anness Publishing, Lontoo. 512 s. ISBN 075480528X
  • Vesa ja Marjatta Rohila,Traktorit Suomessa 1900–69. Alfamer oy,Raamatutrükikoda Tallinna. 217 s. ISBN 978-952-472-120-2
  1. http://pesadosargentinos.blogspot.com.ar/2015/09/massey-ferguson-65r250252.html
  2. http://pesadosargentinos.blogspot.com.ar/2013/07/massey-ferguson-165.html
  3. http://pesadosargentinos.blogspot.com.ar/2013/07/massey-ferguson-155.html
  4. http://pesadosargentinos.blogspot.com.ar/2013/07/massey-ferguson-150.html
  5. http://pesadosargentinos.blogspot.com.ar/2015/06/massey-ferguson-5160-s-2-s-4.html
  6. http: //pesadosargentinos.blogspot.com.ar /2016/02/massey-ferguson-5140-5140-4.html
  7. http://pesadosargentinos.blogspot.com.ar/2015/05/massey-ferguson-265.html
  8. http://pesadosargentinos.blogspot.com.ar/2015/07/massey-ferguson-255.html
  9. http://pesadosargentinos.blogspot.com.ar/2015/05/massey-ferguson-250.html
  10. http://pesadosargentinos.blogspot.com.ar/2015/08/massey-ferguson-250-s-vinatero.html
  11. http://pesadosargentinos.blogspot.com.ar/2015/01/massey-ferguson-8500.html
  12. http://pesadosargentinos.blogspot.com.ar /2015/01/massey-ferguson-9500.html
  13. http://pesadosargentinos.blogspot.com.ar/2013/11/massey-ferguson-1075.html
  14. http://pesadosargentinos.blogspot.com.ar/2014/05/massey-ferguson-1078.html
  15. http://pesadosargentinos.blogspot.com.ar/2013/11/massey-ferguson-1095.html
  16. http://pesadosargentinos.blogspot.com.ar/2014/11/massey-ferguson-1098.html
  17. http://pesadosargentinos.blogspot.com.ar/2014/01/massey-ferguson-1175-s.html
  18. http://pesadosargentinos.blogspot.com.ar/2014/01/massey-ferguson-1185-s.html
  19. http://pesadosargentinos.blogspot.com.ar/2013/11/massey-ferguson-mf-1195-l.html
  20. http://pesadosargentinos.blogspot.com.ar/2013/11/massey-ferguson-mf-1195-s-2s-4.html
  21. http://pesadosargentinos.blogspot.com.ar/2013/04/massey-ferguson-1215-s-2-s-4.html
  22. http://pesadosargentinos.blogspot.com.ar/2014/03/massey-ferguson-1340-s-2s-4-turbo.html
  23. http://pesadosargentinos.blogspot.com.ar/2014/11/massey-ferguson-1360-s2s4-turbo.html
  24. http://pesadosargentinos.blogspot.com.ar/2014/04/massey-ferguson-1615-ls.html
  25. http://pesadosargentinos.blogspot.com.ar/ 2015/04/massey-ferguson-1640.html
  26. http://pesadosargentinos.blogspot.com.ar/2014/04/massey-ferguson-1650.html
  27. http://pesadosargentinos.blogspot.com.ar/2014/11/massey-ferguson-1670.html
  28. http://pesadosargentinos.blogspot.com.ar/2014/11/massey-ferguson-1690.html
  29. http://pesadosargentinos.blogspot.com.ar/2015/09/massey-ferguson-1475-super-alto.html
  30. http://pesadosargentinos.blogspot.com.ar/2015/08/massey-ferguson-1485-s.html
  31. http:// pesadosargentinos.blogspot.com.ar/2015/02/massey-ferguson-1499-sx-1499-l.html

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]