Markkulan alikulkusilta

Markkulan alikulkusilta
Raiteita	1
Ylittää	Valtatie 9
Sijainti	Korpilahti, Jyväskylä
Ylläpitäjä	Liikennevirasto
Siltatyyppi	jännitetty jatkuva betoninen palkkisilta
Pisin jänneväli	31,10 m
Pituus	432 m
Leveys	5,70 m
Avattu liikenteelle	1975
Koordinaatit	62°03′06.5″N, 025°36′07.5″E
Orivesi–Jyväskylä Km   Lyh. Liikennepaikat  Pieksämäelle  Haapajärvelle 112,7 Jy Jyväskylä  Haapamäelle valtatie 18:n alitus valtatie 9:n ylitys 108,4 Kej Keljo 1,6 Kei Keljonlahti 107,3 Keljonkangas II (233 m) 105,4 Keljonkangas I (1 064 m) 103,1 Paasivuori (2 459 m) 3,6 Sy Säynätsalo 101,3 Rdl Raudanlahti 100,5 Paavalinvuoren tunneli (768 m) 99,~ Päijänne (silta) 96,5 Muu Muurame 93,2 Lautakkomäki (383 m) 89,5 valtatie 9:n ylitys 88,0 Sahinmäki (154 m) seututie 607:n ylitys 82,4 Lahdenvuori (4 290 m) 77,1 Saa Saakoski 75,9 Matomäki (239 m) 59,6 Jsk Jämsänkoski kantatie 56:n alitus 58,~ Pänkälä 55,8 Jäs Jämsä  Kaipolaan 54,~ Kilpakorpi 52,~ Alhojärvi 46,~ Nytkyme Partalan tunneli (suunniteltu) 40,~ Pakomäki 38,8 Lpr Lahdenperä 35,~ Hll Halli seututie 343:n alitus 31,~ Kankijärvi valtatie 9:n alitus 27,7 Läp Länkipohja 27,~ Peltola 25,~ Vilkkilä 22,~ Solttila 19,0 Tv Talviainen 18,~ Koivisto 17,~ Eräslahti 11,9 Trk Torkkeli 10,~ Hoivala 8,~ Rotiala 6,~ Kortejärvi 4,~ Lyytikkälä  Haapamäelle 0,0 Ov Orivesi  Tampereelle Merkkien selitykset
Lisää silta-artikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla
Infobox OK

Markkulan alikulkusilta on Orivesi–Jyväskylä-radan rautatiesilta Korpilahdella Jyväskylässä. Nykyisen Valtatie 9:n ylittävä silta oli valmistuessaan vuonna 1975 Suomen toiseksi pisin rautatiesilta. Sen pisin jänneväli on 31,1 metriä ja kokonaispituus 432 metriä, siltapilareiden keskikohtien väli on 32 metriä. Sillan hyödyllinen leveys eli kaiteiden väli on 5,7 metriä.

Tyypiltään Markkulan alikulkusilta on jännitetty betoninen jatkuva palkkisilta. Alustavassa yleissuunnitelmassa määriteltiin, että silta koostuu 13 peräkkäisestä kaksiuumaisesta laattapalkista. Urakoitsijan suunnitelmissa oli tehdä päätyjänteiden välinen päällysrakenne elementeistä, mutta laatta tehtiin kuitenkin paikallavaluna.. Sillan pilarit ovat tavanomaisia massiivisia betonipilareita, joiden pituus vaihtelee 12,6 metrin ja 20 metrin välillä.

Siltahanke

Silta ylittää kallioiden väliin jäävän laakson, jonka pohjalla oli silloinen valtatie 4 ja lisäksi maantie. Penkereelle tehty laakson ylitys olisi vaatinut valtatielle ja maantielle omat sillat. 1960-luvun lopulla sillanrakennustekniikka oli sen verran kehittynyttä, että laakson ylittävä siltavaihtoehto tuli harkittavaksi ja lopulta toteutettavaksi, koska sitä pidettiin maankäytön kannalta parempana. Erityisenä perusteluna pitkän ja korkean sillan rakentamiselle pidettiin maisemallisia syitä. Siltavaihtoehto oli myös alkuvaiheen laskelmien mukaan hieman halvempi.

Rautatiehallituksen sillanrakennusjaosto teetti alustavan suunnitelman ja pyysi vuonna 1973 12 sillanrakennusurakoitsijalta tarjousta suunnitelman toteuttamiseksi yksikköhintaurakkana, jolloin rautatiehallitus toimittaisi sillan lopulliset suunnitelmat. Toisena vaihtoehtona oli urakoitsijan oman ehdotuksen mukainen silta, jossa suunnittelu tulisi urakoitsijalta ja tarjoushintaa pyydettiin kokonaishintaurakkana. Yksitoista urakoitsijaa jätti tarjouksen. Urakoitsijan omaan suunnitelmaan perustuvia tarjouksia tuli kaksi, joista toinen oli tarjoushinnaltaan halvin, mutta sisälsi muun muassa osittain ulkomaalaista toteutusta ja Suomessa ennen käyttämättömiä erikoisrakenteita ja laitteita. Rautatiehallitus päätyi toteuttamaan oman alustavan suunnitelmansa mukaisen sillan itselleen edullisempana vaihtoehtona ja valitsi urakoitsijaksi Siltarakenne Ky:n. Siltasuunnitelman teki Insinööritoimisto Sormunen & Uuttu Ky, jossa suunnitelman laativat diplomi-insinöörit Raimo Sormunen ja Torsten Lunabba, joista Sormunen oli pääsuunnittelija.

Sillan rakentaminen alkoi helmikuussa 1974 ja kesti vajaat 19 kuukautta, sillan vastaanottokatselmus oli syyskuussa 1975.

Työsuorituksen yksityiskohtia

Maaperä sillan kohdalla on pääosin pehmeikköä, sillan kaikkiaan 14 tuesta vain neljä voitiin perustaa kallion varaan ja loput paalutettiin teräsbetonipaaluin 15 metrisen saven läpi. Kovan pohjan pintakin vaihteli runsaasti, paalujen pituudet olivat kolmesta metristä liki 18 metriin, yhden siltapilarinkin alla kolmesta metristä 12 metriin.

Sillan massiiviset korkeat välituet valettiin käyttäen betonipumppua ja nosturia. Pilarin lautamuotti koostui uudelleen käytettävistä toisiinsa liitetyistä muottielementeistä, joiden korkeus oli 3,5 metriä ja joita tarvittiin yhteen pilarin ympärykseen neljä kappaletta. Korkein pilari oli 20-metrinen ja sen betonointi kesti vähintään noin 40 tuntia, koska betonin valunopeus sai olla korkeintaan puoli metriä tunnissa.

Myös sillan päällysrakenne eli laattapalkisto valettiin lautamuottia käyttäen, yhden muottielementtijakson pituus oli noin neljä metriä ja yhdellä nelimetrisellä jaksolla oli kahdeksan elementtiä. Laattapalkisto valettiin ja jännitettiin yksi pilariväli kerrallaan, työ aloitettiin sillan keskeltä edeten molempiin päihin. Kuten pilareissa, myös sillan kannessa jokainen lautamuottielementti käytettiin kolmeen kertaan valujen välillä puhdistaen. Betonoinnissa käytettiin pumppubetonia. Korkean sillan vaatimat telineet oli suunniteltu niin, että työkuluissa voitiin säästää käyttämällä esimerkiksi valmiita telinetorneja ja siirtämällä telineitä nosturilla seuraaviin aukkoihin. Telineiden suunnittelussa oli otettava huomioon myös kaluston rajoitettu tarjonta Suomessa. Yhden jännevälin telineiden kokonaispainoksi mainitaan 65 tonnia.

Sillan vaatimuksiin kuului myös, että kiskot ja suojakiskot viedään sillan yli jatkuvana eikä sillalle tule liikuntalaitteita.

Materiaalimenekkejä

Sillan rakentamiseksi kaivettiin maata kaikkiaan 3 400 kuutiometriä, louhittiin kalliota noin 600 kuutiometriä ja lyötiin maahan noin 4,1 kilometrin verran teräsbetonipaaluja. Harjaterästä kului 468 tonnia ja jänneterästä 88 tonnia. Erilujuuksista ykkösrakenneluokan betonia käytettiin yhteensä 5 920 kuutiometriä.

Lähteet

• Aitta, Seppo (vast. toim.): Siltojemme historia. Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry, 2004. ISBN 951-758-446-6