Intarsia
 |
Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä Wikipedian laatuvaatimuksia. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia tai merkitsemällä ongelmat tarkemmin. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: tekstiiliosuus pitäisi tarkistaa ettei ole copyv -- suomenkielinen muoto on marketeria (lähteenä Jouko Tolvanen: Taidesanakirja: 7051 hakusanaa ja 820 piirrosta) |
Intarsia määritellään useimmiten huonekalujen, sisustuspintojen ja taulujen upotuskoristeluksi varsinkin silloin, kun kuviointiin on käytetty erilaisista jalopuulajeista tehtyjä upotuskuvioita.[1] Koristekuviot sahataan lehtisahalla tai leikataan irti esimerkiksi ohuesta viilusta ja liimataan intarsiatyön alustaan. Tällöin työstä yleensä käytetään nimitystä marketeria (marquetry). Alun perin lattiapinnoilla, mutta sittemmin esimerkiksi pelilaudoilla toteutetusta geometrisia kuvioita suosivan intarsian yhteydessä puhutaan parketeriasta (parquetry), myös nimitystä frisage käytetään[2]. Koristelu voidaan tehdä myös norsunluulla ja helmiäisellä (certosina-tyyli) sekä arvokkailla kivillä tai metalleilla. Tämän hienostuneen ja arvokkaan intarsiatyypin nimityksenä käytetään sanaa "boulle-tekniikka" kuningas Ludvig XIV:n ranskalaisen hovihuonekalusepän André Charles Boullen mukaan[3]. Hyvin hienotekoista ja pienikokoista esimerkiksi puutikuilla toteutettua intarsiamuotoa edustaa englantilainen Tunbridge ware[4]. Tunbridge on suosittua myös muun muassa Japanissa ja Lähi-idässä, joissa materiaaleina voi käyttää jopa esimerkiksi muovia[2].
Intarsian määrittelyä kirjallisuudessa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Intarsiaa ja sen alamuotoja puunkoristelussa on perusteellisesti käsitellyt muun muassa brittiläinen koristepuuseppä David Hawkins teoksessaan The Techiques of Wood Surface Decoration vuodelta 1986[5]. Intarsian määrittelyssä on puuseppämestari Juha Nuutin mukaan hieman eroja suomalaisen ja ulkomaisen määrittelyn mukaan. Näin ollen Suomessa puuntyöstöön liittyvällä intarsialla tarkoitetaan ensi sijassa viilu-upotusta, marketeria taas viittaa muiden materiaalien käyttöön puun koristelussa[2].
Puukalusteintarsian rokokoon ja uusklassisen ajan eurooppalaisia mestareita olivat André-Charles Boullen ohella ranskalainen Jean-Henri Riesener ja saksalainen David Röntgen.[6] Heistä käytetään toisinaan myös nimitystä ebenistit.
Intarsia tekstiilityössä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Intarsian määrittelyistä puuttuvat usein tekstiilimateriaalit, joissa upotustekniikkaa on käytetty aivan samoin kuin kovissakin materiaaleissa. Tekstiileissä esiintyvästä työtavasta käytetään usein nimitystä mosaiikkitekniikka. Intarsia ja upotustekniikka ovat kuitenkin kuvaavampia käsitteitä puhuttaessa työtavasta, jossa kuviot lomitetaan tarkasti toistensa sisään.[7]
Aikojen takaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Uralvuoriston takana Siperian alueella intarsiaa on perinteisesti tehty sarkaan ja taljaan. Intarsiakuvio on piirretty hiilellä kahden eri värisen taljan karvattomalle puolelle ja leikattu irti puukolla. Kuviot on aikoinaan ilmeisesti yhdistetty toisiinsa poronsuonesta valmistetulla langalla aivipistoin. Intarsiatekniikka mahdollisti koristeellisten sarkatekstiilien valmistamisen vähistä materiaaleista, kun kahdesta sarkapalasta saatiin aina kaksi kuviollista ja vastakkaisen väristä kappaletta.[7]
Nyttemmin
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nykyään intarsiatekniikka sopii hyvin esimerkiksi huovutetuille materiaaleille, villa- sekä villasekoitekankaille, joissa villan osuus on suurempi kuin tekokuitujen. Intarsiaa voi tehdä käsin yhdistäen kuviot aivi- tai vuoropistoin, mutta myös koneella ommellen. Jos kuviot yhdistetään koneella, tarvitaan taustalle tukea, joka voi olla liimaton tukikangas tai aivan ohueksi levyksi prässätty puuvillavanu (tekokuituvanu ei käy). Vanu antaa ryhtiä tekstiilille, oli kyseessä sitten seinävaate, tyyny tai asuste.[7]
Työvaiheet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Intarsiakuviota tehdessä kannattaa valita esimerkiksi kaksi eriväristä mutta samankokoista villakangaspalaa. Haluttu kuvio piirretään kankaalle, harsitaan kankaat yhteen päällekkäin kuvion sisäpuolelta ja leikataan kuvio irti molemmista kankaista yhtä aikaa. On koko ajan seurattava, että kankaat tulevat leikatuiksi täsmälleen samalla tavalla. Kun kuviot on leikattu irti, voi harsinlangat poistaa. Seuraavaksi voidaan lomittaa kuviot valitulle tukimateriaalille niin, että saat kaksi intarsiakuviota vastakkaisin värein. Kuvioiden reunojen tulisi asettua kiinni toisiinsa kuin palapelin palasten. Ennen kuvioiden yhdistämistä toisiinsa kuviot kannattaa yhdistää harsien tukimateriaaliin. Itse asiassa puuviilujen kanssa menetellään samalla tavoin kuin kankaalle tehtävässä intarsiassa.[7]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Maija Suova (toim.): Emännän tietokirja I–II, 4. uudistettu laitos, s. 276. WSOY, 1958.
- ↑ a b c Juha Nuutti: ”Intarsian määrittely”, Intarsiakirja, s. 16. Helsinki: Ajatus, 1998. ISBN 951-9440-75-5
- ↑ Masters of marquetry in the 17th century: Boulle Khan Academy (Google Classroom)/ Getty Museum. Viitattu 11.11.2020 (englanniksi).
- ↑ Tunbridge ware Tunbridge Wells Museum & Art Gallery. Arkistoitu 25.7.2011. Viitattu 11.11.2020 (englanniksi).
- ↑ David Hawkins: The Techniques of Wood Surface Decoration. Määritä julkaisija! ISBN 9780713445015 (englanniksi)
- ↑ Juha Nuutti: Intarsiakirja, s. 12. Helsinki: Ajatus, 1998. ISBN 951-9440-75-5
- ↑ a b c d Seppälä Maija-Leena. Ornamentteja ommellen. Helsinki: Edita 2000. ISBN 951-37-3089-1
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Intarsia Wikimedia Commonsissa
