Marguerite Perey
| Marguerite Perey | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Marguerite Catherine Perey |
| Syntynyt | 19. lokakuuta 1909 Villemomble, Ranska |
| Kuollut | 13. toukokuuta 1975 (65 vuotta) |
| Kansalaisuus | ranskalainen |
| Koulutus ja ura | |
| Tutkinnot | Sorbonne |
| Väitöstyön ohjaaja | Marie Curie |
| Instituutti |
Sorbonne École d'Ensegnement Technique Féminine |
| Tutkimusalue | fysiikka, kemia |
| Tunnetut työt | frankiumin löytäminen |
| Palkinnot |
|
Marguerite Catherine Perey (19. lokakuuta 1909 Villemomble, Ranska – 13. toukokuuta 1975 Pariisi, Ranska) oli ranskalainen kemisti, joka löysi frankiumin vuonna 1939.[1]
Varhaisvuodet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Perey syntyi Villemomblessa lähellä Pariisia 1910. Hänen vanhempansa olivat myllynomistaja Emile Louis Perey ja Anne Jeanne, o.s. Ruissel. Perey oli nuorin viidestä lapsesta. Pereyn isän kuoltua 1914 perhe joutui taloudelliseen ahdinkoon. Perey olisi halunnut opiskella lääketiedettä, mutta taloudellisen tilanteen takia joutui tyytymään kemian opiskeluun ammattikoulussa. Hän valmistui naisille suunnatusta tekniikanalan oppilaitoksesta École d'Ensegnement Technique Fémininesta 1929.[1][2]
Valmistumisensa jälkeen Perey haki töihin Marie Curien laboratorioon Radiuminstituuttiin (Instut du Radium). Curie oli tähän aikaan Ranskan suurin ja kuuluisin tutkija ja palkittu jo kahdesti Nobel-palkinnolla. Curie itse haastatteli häntä, eikä haastattelu ei sujunut hyvin. Paikassa Pereyn mielestä alakuloinen tunnelma, ja hän muisteli myöhemmin olleensa helpottunut ajatuksesta, ettei hänen tarvitsisi enää palata sinne[2].[3]
Yllätyksekseen Perey kuitenkin sai paikan. Hänestä tuli Curien henkilökohtainen assistentti. Työn ohessa hän sai oppia Curielta kemian alalla. Vuosien ajan hänen vastuullaan oli aktiniumnäytteiden eristäminen ja puhdistaminen kokeita varten.[1][2]
Työ oli vaarallista. Vaikka radioaktiivisuuden haitat olivat siihen aikaan jo tiedossa, oli Curien laboratoriossa välinpitämätön työturvallisuuskulttuuri.[2] Monet laboratoriossa työskennelleet olivat kuolleet sairauksiin, jotka todennäköisesti olivat toistuvan säteilylle altistumisen aiheuttamia. Sama kohtalo kohtasi Curietakin 1934, minkä jälkeen Perey jatkoi työskentelyä Radiuminstituutissa nyt André-Louis Debiernen ja Irène Joliot-Curien alaisuudessa.[3][1]
Frankiumin löytäminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 1935 Perey luki tutkimuksesta, jossa amerikkalaiset tutkijat olivat havainneet aktiniumin säteilemiä betahiukkasia, joiden ominaisuudet eivät vastanneet Pereyn omia havaintoja. Hän epäili, että aktinium ei olisikaan hiukkasten todellinen lähde, vaan hiukkaset olivat peräisin jostakin toisesta atomista.[3] Hän pyysi Debierneltä kolmeen viikon vapaata normaaleista velvollisuuksistan tutkiakseen asiaa tarkemmin. Hän haivaitsi, että vaikka aktinium hajoaakin enimmäkseen betasäteilynä, pieni osa siitä hajoaa alfasäteilynä. Alfasäteilyssä atomi menettää kaksi protonia ja kaksi neutronia. Kun aktiniumatomi (massaluku 89) menettää alfahiukkasen se siitä tulee alkuaine 87, jonka kohdalla jaksollisessa järjestelmässä oli vielä aukko.[3][2]
Perey oli siis löytänyt uuden alkuaineen. Hän nimesi alkuaineen kotimaansa Ranskan (France) mukaan frankiumiksi (francium). Samaan tapaan olivat Curiet nimennet löytämänsä poloniumin Marien kotimaan Puolan mukaan.[3] Frankium jäi viimeiseksi luonnosta löydetyksi alkuaineeksi. Sen jälkeen löytyneet uudet alkuaineet ovat kaikki laboratorio-olosuhteissa luotuja.[1]
Myöhemmät vaiheet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Frankiumin löytämisen jälkeen Pereylle myönnettiin apuraha opiskella Sorbonnen yliopistossa. Hän väitteli fysiikan tohtoriksi aktiniumista 1946.[1][2]Tutkinnon jälkeen hänestä tehtiin vanhempi tutkija Radiuminstituutissa, missä tehtävässä hän jatkoi siihen asti, kun hänet vuonna 1949 nimettiin uuden ydinkemian osaston johtajaksi Strasbourgin yliopistoon.[3][1]
Uudessa virassa hän alkoi tutkia frankiumin biologisia vaikutuksia. Hän toivoi frankiumin olevan avuksi syövän aikaisessa havaitsemisessa, sillä se näytti kertyvän helposti syöpäkudokseen.[1] Perey itse sairasti pahaa luusyöpää. Sairaus vei hänen näkönsä ja vammautti hänen käsiään ja vei lopulta hänen henkensä vuonna 1975.[3][2]
Ennen kuolemaansa hän toimi vuosina 1950–1963 kansainvälisen atomipainoja määrittävän komitean, CIAAWin, jäsenenä. Vuonna 1962 hänestä tuli ensimmäinen Ranskan akatemiaan valittu nainen sen 300-vuotisen historian aikana. Tämän lisäksi hänelle on myönnetty lukuisia muita tunnustuksia Ranskassa.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g h Marjorie Malley: ”Perey, Marguerite Catherine”, The Biographical Dictionary of Women in Science: L–Z, s. 1006. (Toimittaneet Marilyn Bailey Ogilvie & Joy Dorothy Harvey) New York: Routledge, 2000. ISBN 0-415-92040-X (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g Veronique Greenwood: My Great-Great-Aunt Discovered Francium. And It Killed Her The New York Times Magazine. 3.12.2014. New York. Viitattu 14.4.2019. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h Marguerite Perey Famous Scientists. 7.12.2014. Viitattu 14.4.2019. (englanniksi)
