McDonnell Douglas MD-80
| McDonnell Douglas MD-80 | |
|---|---|
 Scandinavian Airlines Systemin McDonnell Douglas MD-87 (OY-KHU) rullaamassa Münchenin lentoasemalla elokuussa 2009. |
|
| Tyyppi | matkustajalentokone |
| Alkuperämaa |
 Yhdysvallat |
| Valmistaja | McDonnell Douglas |
| Ensilento | 25. lokakuuta 1979 |
| Esitelty | 1980 (Austrian Airlinesin ja Swissairin kanssa) |
| Tila | Käytössä |
| Pääkäyttäjät |
LASER Airlines Aeronaves TSM World Atlantic Airlines |
| Valmistusmäärä | 1 191[1] |
| Valmistusvuodet | 1979–1999 |
| Yksikköhinta | 41,5–48,5 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria |
| Kehitetty mallista | Douglas DC-9 |
| Muunnelmat |
McDonnell Douglas MD-90 Boeing 717 |
McDonnell Douglas MD-80 on yhdysvaltalaisen McDonnell Douglasin valmistama koneperhe, joka pohjautuu suosittuun Douglas DC-9 -koneperheeseen. MD-80-koneperheeseen kuuluu valmistusvuosien mukaisesti nimetyt MD-81, MD-82, MD-83, MD-87 ja MD-88. MD-80-koneperheen ensimmäisen jäsenen MD-81-koneen ensilento tapahtui 25. lokakuuta 1979. Konetyyppi esiteltiin vuonna 1980 Austrian Airlinesin ja Swissairin kanssa.
MD80-koneet ovat kaksimoottorisia ja niillä voidaan kuljettaa 130–172 matkustajaa konetyypistä riippuen. Erittäin luotettavaksi ja kestäväksi osoittautunutta konetta valmistettiin vuosina 1979–1999 kaikkiaan 1 191 kappaletta. MD80-koneperheeseen pohjautuvat myöhemmin markkinoille tulleet McDonnell Douglas MD-90 -koneperhe ja Boeing 717 -konetyyppi. Koneita oli marraskuussa 2021 käytössä vielä 151 kpl. Niiden merkittävimpiä käyttäjiä maailmanlaajuisesti olivat amerikkalaiset American Airlines sekä Delta Air Lines, jotka luopuivat laivastoistaan vuosina 2019-2020. Finnair käytti tyyppiä vuosina 1983-2006, suurimman osan ajasta vanhemman DC-9:n rinnalla.[2]
Koneperhe
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Alkuperäinen MD-80-sarjan versio oli MD-81, joka siis tuli liikenteeseen 1981. MD-82:ssa oli tehokkaammat moottorit, MD-83:ssa oli pitempi toimintamatka ja vielä tehokkaammat moottorit. Kaikissa DC-9 -sarjojen koneissa oli käytössä Pratt&Whitney JT8D -ohivirtaussuihkuturbiinit. MD-80 -sarjojen koneissa oli tehokkaammat ja suuremman ohivirtaussuhteen vuoksi taloudellisemmat JT8D-200 -moottorit. MD-87 oli lyhennetty versio aiemmista (samankokoinen kuin DC-9-30). Tämä versio sai tyyppihyväksynnän vuonna 1987. MD-87:llä ei ollut suurta kysyntää. Finnairin laivastossa oli lukuisia MD-80-sarjan versioita, mutta sekä DC-9 että MD-80 ovat jo poistuneet laivastosta Airbus A320-sarjan tieltä.
MD-88
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]MD-88 teki ensilentonsa 1987. Siinä oli MD-83:n moottorit ja moderni ohjaamo elektronisine näyttöineen ja uudistettu matkustamo sekä useita parannuksia.
Käyttö Finnairilla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä].jpg)
Ensimmäiset MD-80-sarjan koneet saatiin Finnairille maaliskuussa 1983 osin sattumalta, sillä AeroMexicon oli tarkoitus vastaanottaa kolme konetta. Näin ei kuitenkaan koskaan tapahtunut, ja Finnairin Gunnar Korhonen osti koneet halvalla. Finnairia edusti kaupanteossa myös Maunu von Lüders, joka myöhemmin toimi FlyNordicin toimitusjohtajana.[3] Ensimmäisen koneen, rekisteritunnukseltaan OH-LMN, lensi Suomeen 13. maaliskuuta 1983 kapteeni Urpo Koskela, perämiehinään kapteenit Kaarlo Jaskari ja Harri Roschier. Ensimmäinen kaupallinen lento tapahtui 16. huhtikuuta 1983 Lontoon Heathrow' hun.[4][5] Jaskari johti myöhemmin itse MD-11-koneen käyttöönottoa yhtiössä.
Koneita, joita nähtiin Finnairin väreissä eri aikoina yhteensä 25 yksilöä, käytettiin lähinnä kotimaan ja Euroopan reiteillä, ja ne lensivät vuosina 1983–2006 880 000 lentotuntia ja 550 000 laskua. Toimituksen yhteydessä ensimmäisten koneiden suunnistuslaitteisto oli täysin perinteinen (2 VOR-vastaanotinta, 2 ADF-laitetta ja hieman myöhemmin myös AHRS-asentohyrräjärjestelmä), mutta vuosien varrella sitä päivitettiin laajasti: 1980-luvun lopulla otettiin käyttöön PMS-suorituskyvynhallintajärjestelmä, joka avusti optimaalisen lentoprofiilin valinnassa esimerkiksi kulloisiinkin olosuhteisiin nähden taloudellisimman lentokorkeuden suhteen. Vuodesta 1995 alkaen asennettiin GPS-satelliittivastaanottimet, ja vuosituhannen vaihteen tienoilla lopulta myös FMS-lennonhallintajärjestelmä, jolla voitiin hallita myös reittisuunnistusta, ja joka antoi nykyaikaisen aluesuunnistuskelpoisuuden siten, että loppuaikojen osittainen lasiohjaamo vastasi MD-88-koneen varustelua GPS:llä lisättynä. Muita lisäyksiä olivat mm. EGPWS-maastovaroitusjärjestelmä, TCAS-liikennevaroitusjärjestelmä sekä rahtitilan palonsuojajärjestelmien uusinta. Kaiken kaikkiaan laivastoa luonnehti varustuksen epäyhtenäisyys, sillä kaikkia päivityksiä ei saatu kaikkiin koneyksilöihin. Esimerkiksi koneyksilö OH-LPH (MD-83) ehti saada lempinimen "Pelti-Heikki", sillä siinä oli valtaosan käyttöajastaan vain perinteiset mittarit (ks. lähteen kuva, jossa perämiehen puolella näkyy perinteinen hyrrälennonvalvontamittaristo).[5] [6]Vaikka koneet olivat MD-80-laivaston useimpien koneiden modernimpaa mittaristoa lukuun ottamatta operatiivisesti lähes identtisiä vanhempien DC-9-koneiden kanssa, koneisiin ei Finnairin tapauksessa saatu myöhemmän A320-laivaston tapaan yhteistä tyyppikoulutusta, vaan niitä lensivät eri lentäjät. Kokeneille DC-9-lentäjille MD-80-koulutus oli kuitenkin hyvin helppo. Yllä mainittua OH-LPH:ta perinteisine mittareineen saivat Finnairilla lisäksi lentää vain eräät päällikkö- ja kouluttajatason lentäjät.
Viimeisen Finnairin aikataulunmukaisen MD-80-lennon AY640 operoi 3. heinäkuuta 2006 OH-LPC Tukholmasta Helsinkiin, päällikkönä MD-80-lentotoimintaryhmän päällikkö, kapteeni Markku Arjamaa ja perämiehenä kapteeni Juha Korhonen, jotka eläköityivät lennon jälkeen. Alkuperäinen suunnitelma oli luopua MD-80:sta jo vuonna 2003 ja jatkaa vanhemmalla, kokonaiskäyttökustannuksiltaan huokeammalla, mutta meluisammalla DC-9:llä vuoteen 2006 saakka. Melumääräysten kiristyessä päätettiin ajankohdat kuitenkin vaihtaa keskenään, sillä maksettavat lentomelukorvaukset olisivat muutoin nousseet liian suuriksi. Yhteensä konetyypissä palveli 23 vuoden aikana lähes 500 lentäjää.[7]
Tekniset tiedot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| MD-81 | MD-82 / MD-88 |
MD-83 | MD-87 | |||
|---|---|---|---|---|---|---|
| Ohjaamohenkilöstö | Kaksi | |||||
| Matkustajakapasiteetti, tyypillinen |
172 (yksi luokka) 155 (kaksi luokkaa) |
139 (yksi luokka) 130 (kaksi luokkaa) | ||||
| Pituus | 45,01 m | 39,73 m | ||||
| Siipien kärkiväli | 32,82 m | |||||
| Siipien pinta-ala | 112,3 m² | |||||
| Pyrstön korkeus | 9,02 m | 9,25 m | ||||
| Rungon leveys | 3,35 m | |||||
| Rahtikapasiteetti | 35,5 m³ | 31,2 m³ | 26,5 m³ | |||
| Paino tyhjänä | 35 300 kg | 35 400 kg | 36 200 kg | 33 200 kg | ||
| Suurin lentoonlähtöpaino | 63 500 kg | 67 800 kg | 72 600 kg | 63 500 kg | ||
| Matkalentonopeus | Mach 0.76 (811 km/h) | |||||
| Kantomatka täydellä painolla | 2 910 km | 3 800 km | 4 600 km | 4 390 km | ||
| Kiitotien minimipituus | 2 200 m | 2 200 m | 2 400 m | 2 300 m | ||
| Polttoainekapasiteetti | 22 100 l | 22 100 l | 26 000 l | 22 100 l | ||
| Moottorit (×2) | Pratt & Whitney JT8D-200 series | |||||
| Teho (×2) | 82-93 kN | |||||
Lähteet: Official MD-80 specifications,[8] MD-80 Airport report[9] Detailed MD-80 specifications,[10]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ MD-80 Model Summary Boeing. Arkistoitu 7.3.2013. Viitattu 21.7.2016. (englanniksi)
- ↑ McDonnell Douglas MD-80 Production List www.planespotters.net. Viitattu 21.12.2021.
- ↑ Maunu von Lueders Nordic Airlinkin toimitusjohtajaksi MATKAVIIKKO. 6.9.2003. Viitattu 27.10.2019.
- ↑ Urpo Koskela: Urpo Koskela CV fi.linkedin.com.
- ↑ a b Lankinen, Jouko: DC-9 ja MD-80. Liikennelentäjä 2/2019, helmikuu 2019.
- ↑ OH-LPH | McDonnell Douglas MD-83 | Finnair | Pepe JetPhotos. Viitattu 27.1.2022. (englanniksi)
- ↑ Tervo, Tomi: Erään kaunokaisen viimeinen työpäivä. Liikennelentäjä-lehti, 4/2006. Suomen lentäjäliitto.
- ↑ MD-80 general specifications, Boeing.
- ↑ MD-80 airport report, McDonnell Douglas, December 1989.
- ↑ Detailed MD-80 specifications, Boeing.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta McDonnell Douglas MD-80 Wikimedia Commonsissa
