Matthias Johann Eisen
Matthias Johann Eisen (16. syyskuuta 1857 Vigala, Viro – 6. elokuuta 1934 Tartto, Viro[1]) oli virolainen pappi, joka keräytti ja julkaisi virolaista kansanrunoutta.
Eisen oli virolainen kansanrunouden kerääjä ja julkaisija. Hän syntyi Vigalassa, missä isä oli kansakoulunopettaja. Jo Pärnun lukiossa käydessään Eisen käänsi ja muokkasi viroksi saksalaisia kirjoja koulutusta vaille jääneille virolaisille. Opiskellessaan 1879–1885 Tartossa hän jatkoi kirjanjulkaisua ja alkoi lisäksi vuodesta 1880, avustajia käyttäen, kerätä kansanrunoutta. Opiskelunaikaisia julkaisuja ovat Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran 50-vuotisjuhlaksi 1881 julkaistu Eesti luuletused (täydennetty laitos Uued Eesti luuletused 1888); Esivanemite varandus (1882, lisätty painos 1908), Wäike Kalevala (1883); Tähtsad mehed (merkittävien miesten elämäkertoja; I–VI vuonna 1882–1884).[2]
Kansanrunouden keräyksillään Eisen on saavuttanut erinomaiset tulokset. Hänen kokoelmansa käsittävät 50 000 sivua tarinoita, pilajuttuja, taikuutta, sananlaskuja, tapojenkuvauksia ynnä muuta sekä noin tuhat sivua runoja ja lauluja. Kokoelmistaan hän on muokannut ja julkaissut tutkimuksia sekä lukuisia kiinnostavia kansankirjasia saattaakseen aarteet uudelleen takaisin kansalleen. Niinpä hän on nimellä Rahva nali ja Eesti rahva nali (1895–1910) painattanut muutamia tuhansia kansan leikkisiä pilajuttuja. Virossa tunnettuja ovat monet hänen kirjasensa väkevän ja viekkaan seikoista, Vanapaganajutud (1893–1909) ja Kuninga jutud (1894, 1908); Rahva raamat (I ja II 1893, III–IV 1894, V 1895); Krati raamat ja Luupainaja (1896). Muista Eisenin julkaisuista esimerkkejä ovat esitykset Kalevipoegista; Eesti rahva möistatused (sananlaskut, 1890); Eestlaste sugu S (1909, II 1910). Eisen on kirjoittanut myös kaunokirjailijallisuutta, esimerkiksi eeppisen runoelman Kõu ja Pikker (1885). Hän on myös kääntänyt Kalevalan viroksi (I vuonna 1891, II vuonna 1898), ilman korvausta monivuotisesta työstään. Kaikkiaan häneltä on ilmestynyt 215 tieteellistä ja kansantajuista kirjaa ja kirjasta sekä joukko kirjoitelmia.[2]
Eisen toimi pappina ensin Inkerissä ja Aunuksessa ja sitten 1888–1912 Kronstadtissa. Vuonna 1912 hän siirtyi Tarton yliopistoon, jossa hänet 1920 nimitettiin kansanrunoustieteen ylimääräiseksi professoriksi. Hän sai Helsingin yliopiston kunniatohtorin arvon 1932. Hän aloitti kansanrunouden kokoamisen papiksi valmistuttuaan. Keräystyössä hän käytti apunaan asiamiesverkostoa ja teki tätä työtä kuolemaansa saakka. Hänen kokoelmaansa sisältyy sata nidettä, yhteensä 90 100 sivua, ja niihin kuuluu satuja, tarinoita, taikoja ja uskomuksia sekä myös muinaisrunoja, loitsuja, sananlaskuja ja arvoituksia. Hän julkaisi niistä kokoelmia, samoin yleistajuisia tutkielmia, joita hän lähetti avustajille palkkioksi. Hän käänsi Kalevalan viroksi 1891–1898.[1]
Eisen oli virolais-saksalais-suomalaisten luterilaisten seurakuntien pappina Inkerissä, Aunuksessa ja 1888–1912 Kronstadtissa. Hän oli ensimmäisiä raittiusaatteen ajajia Virossa, ja hän julkaisi raittiudesta kirjoituksia sanomalehdissä ja kalentereissa.[2][1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lisää luettavaa aiheesta Matthias Johann Eisen on Wikiaineistossa- M. J. Eisen Viron kielestä, Valvoja 313–320 (Kansalliskirjaston ditaalinen verkkoaineisto)
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
| Henkilöt | |
| Muut | |
