Linnavuori
Linnavuori on korkean ja jyrkkärinteisen mäen tai harjun päälle rakennettu muinainen puolustusvarustus. Linnavuoret voivat sijaita myös saaressa tai luodossa, jolloin niitä kutsutaan esimerkiksi linnasaareksi tai linnaluodoksi. Myös nimityksiä mäkilinna ja kukkulalinnake käytetään; käytännössä myös käsitettä muinaislinna käytetään useimmiten linnavuoreen viitattaessa. Linnavuoret ovat tyypillisiä Euroopassa, ja ne ovat olleet käytössä pääasiassa pronssi- ja rautakaudella ennen varsinaisten linnojen rakentamisen aikakautta. Muinaislinnoja käytettiin ja myös rakennettiin aina 1400-luvulle saakka.[1]
Linnoitusten varustuksiin ja valleihin on käytetty yleensä sijaintipaikasta saatavilla olevia aineksia, kuten kiveä tai maata. Myös linnojen muodot ovat olleet riippuvaisia linnojen sijaintipaikoista. Muinaislinnan yksinkertaisin muoto on ollut vallien ja hautojen rakentaminen linnaksi valitun paikan ympärille niin, että linnasta on tullut vaikeasti saavutettava. Muinaislinnoihin on saatettu myös rakentaa puiset tai kiviset tai molemmista aineksista tehdyt varustukset. Muinaislinnojen kiviset vallit ovat ilmeisesti toimineet monissa tapauksissa puisten rintavarustusten perustuksina sekä erilaisten arkkurakenteiden tukena. Muinaislinnat ovat luultavasti usein olleet nopeasti rakennettuja, tilapäisiä varustuksia, mutta linnavuorilla saattoi olla pysyväkin miehitys sekä asutusta. Baltian tunnetut linna-asuinpaikkakompleksit olivat paikallisten päälliköiden asumuksia[2] ja Suomenlahden eteläpuolella itämerensuomalaisten ja balttilaisten paikalliset johtajat pitivät muinaislinnoista käsin valtaa alueellaan[3].
Muinaislinnojen pääasiallisena käyttöaikana rautakaudella sodankäynti perustui ryöstö- ja hävitysretkiin, joita vastaan ne olivat monessa tapauksessa todennäköisesti suunniteltu. Muinaislinnoja tuskin oli tarkoitettu kestämään pitkiä piirityksiä, mutta sellaisia tuskin rautakaudella yleisesti tehtiinkään. Tilanne kuitenkin muuttui Itämeren piirissä viimeistään 1200-luvulla[4], niin Suomessa kuin Baltiassa.
Esi- tai varhaishistoriallisia mäkilinnoja tunnetaan monissa Euroopan maissa huomattavia määriä. Britanniasta on löydetty yli 2 000 rautakautista linnavuorta, joista noin 600 sijaitsee Walesissa. Linnavuoret ovat olleet tyypillinen puolustusratkaisu myös Pohjoismaissa ja Baltiassa. Ruotsista linnavuoria on löydetty noin 1 100, Norjasta noin 400, Virosta useita satoja, Suomesta noin 100 ja Tanskasta 26. Etenkin keltit rakensivat rautakaudella lukuisia mäkilinnoja.[5]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Suomen muinaislinnat
- Luettelo Suomen muinaislinnoista
- Luettelo luovutetun Karjalan muinaislinnoista
- Luettelo Viron linnoista
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Haggrén, Georg ym.: Muinaisuutemme jäljet. Gaudeamus, 2015. ISBN 978-952-495-363-4
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ahonen, Harri: Muinaislinnat ja linnavuoret: Historiallisia retkikohteita. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2024. ISBN 978-951-858-501-8
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pesonen, Mikko: Vain kiviröykkiöt todistavat muinaislinnasta – linnavuorten verkosto tarjosi suojaa, kun viikingit hyökkäsivät Suomeen. Yle. Viitattu 3.6.2024.
- Rossi, Leena: Lähdetäänkö muinaislinnoja katsomaan? – Arvostelu Harri Ahosen Muinaislinnat ja linnavuoret: Historiallisia retkikohteita -teoksesta . Agricola – Suomen humanistiverkko. Viitattu 8.8.2024.
- SPOR: Bygdeborger i Trøndelag – sett fra et østlig perspektiv (norjaksi)