Kuu-aurinkokalenteri
Kuu-aurinkokalenteri (lunisolaarinen kalenteri) on kalenteri, joka perustuu sekä Auringon että Kuun liikkeisiin. Tällaisessa kalenterissa kuukausi on sidottu kuun vaiheisiin ja vaihtuu aina uuden kuun aikoihin. Täten kalenterikuukauden pituus on vaihdellen 29 tai 30 päivää. Kuu-aurinkokalenterin vuodessa on yleensä 12 tällaista kuukautta ja näin ollen 354 tai 355 päivää. Tämä on kuitenkin selvästi lyhempi kuin trooppinen vuosi, ja tämän vuoksi aika ajoin vuoteen lisätään 13. kuukausi (karkauskuukausi), jotta kalenterikuukaudet pysyisivät jatkuvasti ainakin suunnilleen samana vuodenaikoina.[1]
Kuu-aurinkokalenterit ovat vanhalla ajalla olleet käytössä monissa kulttuureissa eri puolilla maailmaa. Sellaisia olivat muun muassa babylonialainen kalenteri ja antiikin kreikkalainen kalenteri. Myös roomalainen kalenteri oli alun perin eräänlainen kuu-aurinkokalenteri, joka myöhemmin kuitenkin joutui pahasti epäjärjestykseen, kunnes Julius Caesar vuonna 45 eaa. otti käyttöön ainoastaan Auringon liikkeisiin perustuvan juliaanisen kalenterin.[2][3] Nykyisinkin juutalainen kalenteri on kuu-aurinkokalenteri,[4] samoin Kiinassa vielä joissakin yhteyksissä käytössä oleva vanha kiinalainen ajanlasku.[5] Sitä vastoin islamilainen kalenteri on puhdas kuukalenteri, jossa karkauskuukautta ei ole vaan kalenterikuukaudet kiertävät noin 33 vuodessa kaikkien vuodenaikojen ympäri.[6]
Varhaisimpina aikoina ei ollut vahvistettua sääntöä siitä, milloin kalenteriin lisättiin kolmastoista kuukausi, vaan siitä päätettiin joka kerta erikseen. Kuitenkin jo varhain havaittiin, että 19 (trooppista) vuotta oli melko tarkoin yhtä pitkä kuin 235 kuunvaiheisiin perustuvaa (synodista) kuukautta. Tätä 19 vuoden jaksoa sanotaan Metonin jaksoksi.[7] Tämän vuoksi myöhemmissä kuu-aurinkokalentereissa karkauskuukaudet on lisätty säännönmukaisesti aina seitsemän kertaa kunkin 19-vuotisen jakson aikana. Esimerkiksi juutalaisessa ajanlaskussa se lisätään tämän jakson 3., 6., 8., 11., 14., 17., ja 19. vuotena.[8]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Oja, Heikki: Aikakirja 2007, s. 26. Helsinki: Helsingin yliopiston almanakkatoimisto, 2007. ISBN 952-10-3221-9 Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 22.4.2010). (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Otavan iso Fokus, 1. osa (A-El), art. Ajanlasku, Otava 1973, ISBN 951-1-00273-2
- ↑ Oja, s. 29.
- ↑ Oja, s. 54-56.
- ↑ Oja, s. 26.
- ↑ Oja, s. 57-59.
- ↑ Hannu Karttunen, Heikki Oja, Pekka Kröger, Markku Poutanen: Tähtitieteen perusteet, s. 582, Ursan julkaisuja nro 21, Valtion painatuskeskus 1984, ISBN 951-859-367-1
- ↑ Oja, s. 54.