Neljän tieteen kisat

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Lukion fysiikkakilpailu)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Neljän tieteen kisat ovat MAOL ry:n järjestämät peruskoululaisille ja lukiolaisille suunnatut kilpailut. Peruskoululaisille järjestetään matematiikkakilpailu ja lukiolaisille fysiikka-, kemia- ja matematiikkakilpailut. Datatähti-tietotekniikkakilpailu on nimellisesti lukiolaisille tarkoitettu, mutta siihen saavat osallistua myös peruskoululaiset. Kaikissa aineissa pidetään loka-marraskuussa alkukilpailu, jonka perusteella valitaan noin 20 henkilöä helmikuun alussa pidettävään loppukilpailuun.

Jotkin suomalaiset yliopistot tarjoavat lukiosarjojen loppukilpailuissa kymmenen parhaan joukkoon sijoittuneille opiskelupaikan ilman pääsykoetta. Lisäksi kilpailut toimivat myös karsintakilpailuina kansainvälisiin tiedeolympialaisiin fysiikassa, kemiassa, matematiikassa ja tietotekniikassa.

Peruskoulun matematiikkakilpailu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peruskoulun matematiikkakilpailu on suunnattu lähinnä yhdeksäsluokkalaisille mutta on avoin muillekin peruskoululaisille.

Kilpailu jakautuu kouluilla pidettävään alkukilpailuun sekä kansallisiin loppukilpailuihin. Alkukilpailun perusteella valitaan noin 20 loppukilpailijaa, ja loppukilpailun kolme parasta palkitaan rahapalkinnoin.

Lukion fysiikkakilpailu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lukion fysiikkakilpailussa on kaksi sarjaa, perussarja ja avoin sarja. Perussarjaan saavat osallistua ensimmäisen ja toisen vuoden lukiolaiset, avoimeen sarjaan kaikki. Loppukilpailuun valitaan avoimen sarjan 20 parasta. Alku- ja loppukilpailun perusteella valitaan myös jonkin verran valmennettavia, joille lähetetään ensin postitse tehtäviä. Kirjevalmennuksen jälkeen valitaan valmennusryhmä, jolle pidetään yliopistolla valmennusleiri, ja tästä ryhmästä valitaan joukkue kansainvälisiin fysiikkaolympialaisiin eli IPhO-kilpailuun.

Lukion kemiakilpailu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lukion kemiakilpailussa on kaksi sarjaa, perussarja ja avoin sarja. Perussarjaan saavat osallistua enintään kolme kemiankurssia suorittaneet opiskelijat, avoimeen sarjaan kaikki. Loppukilpailuun valitaan avoimen sarjan 20 parasta. Loppukilpailuun päässeistä kootaan kirjevalmennusryhmä ja näistä myöhemmin valmennusryhmä, jolle pidetään yliopistolla valmennusleiri, jonka perusteella valitaan joukkue kansainvälisiin kemiaolympialaisiin eli IChO-kilpailuun.

Lukion matematiikkakilpailu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lukion matematiikkakilpailussa on kolme sarjaa. Sarjat on jaettu ikäluokittain, mutta käytännössä perussarjaan saavat osallistua lukion ensimmäisen vuosikurssin, välisarjaan ensimmäisen ja toisen vuosikurssin ja avoimeen sarjaan kaikkien vuosikurssien oppilaat. Loppukilpailuun valitaan avoimesta sarjasta 15 ja välisarjasta neljä parasta sekä perussarjan paras. Alku- ja loppukilpailun perusteella valitaan kirjevalmennusryhmä ja näistä myöhemmin valmennusryhmä, jolle pidetään yliopistolla valmennusleiri, jonka perusteella valitaan joukkue kansainvälisiin matematiikkaolympialaisiin eli IMO-kilpailuun.

Datatähti-kilpailu koostuu algoritmiaiheisista ohjelmointitehtävistä sekä tietoteknistä yleissivistystä mittaavista esseetehtävistä. Alkukilpailussa aikaa on kaksi viikkoa ja tehtävät tehdään omalla ajalla. Lähteitä saa käyttää vapaasti. Loppukilpailuun valitaan alkukilpailun 10–20 parasta. Alku- ja loppukilpailun ohjelmointitehtävien perusteella valitaan valmennusryhmä, josta valitaan joukkue ensin Itämeren alueen tietotekniikkaolympialaisiin (BOI) ja sen jälkeen kansainvälisiin tietotekniikkaolympialaisiin.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]