Maatalouslomittaja

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Lomittaja)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Maatalouslomittaja on kunnan palkkaama työntekijä, joka hoitaa maatilaa sillä välin kun maatalousyrittäjä on sairaus- tai vuosilomalla. Maatalouslomitusta on ohjattu lainsäädännöllä vuodesta 1978 alkaen [1]. Nykyinen laki on vuodelta 2008 [2]. Lain mukaan lomittajan tehtävänä on huolehtia maatilan karjatalouteen kuuluvista ja muista maatalousyrityksen hoitoon liittyvistä välttämättömistä tehtävistä.

Tärkein ja yleensä aina ajankohtainen lomittajan työ on karjanhoito eli eläinten ruokinta ja muu hoito. Merkittävin maatalouslomituksen kohde on maidontuotanto. Maatalouslomitusta ei myönnetä kaikkiin kotieläintalouden tuotantosuuntiin, ei esimerkiksi porotalouteen.

Maatalouslomitusta myönnetään myös MYEL-vakuutetulle kasvinviljelytilalle. Sijaisapulomitukseen voi tarvittaessa kuulua viljan- ja heinänviljelytehtäviä, mutta ei metsätaloustyötä.

Maatalouslomittaja on usein moniosaaja. Päivittäiseen työhön kuuluu jatkuva eläinten havainnointi ja tarkkailu, ja lomittajan tulee osata tunnistaa eläimen terveydentilan muutokset ja kiimakierrot. Ongelmatilanteisiin on osattava reagoida nopeasti ja vastuullisesti. Myös erilaisten maatalouskoneiden kuten traktorin käyttö erilaisine lisälaitteineen on arkipäivää maatalouslomittajien työssä.

Maatilojen tuotantosuuntien erikoistuminen sekä tietotekniikan ja muun automaation lisääntyminen vaativat myös lomittajilta erikoisosaamista. Lomittajan tulee osata käyttää tietotekniikkaa esimerkiksi karjan ruokinta- ja lypsymuutoksissa tai maatilan tuotantotoiminnan häiriöttömyyden seurannassa. Vuonna 2006 istunut Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmä esitti maatalouslomittajien työajan ja pätevyysvaatimusten tarkistamista[3].

  1. Laki maatalousyrittäjän vuosiloman ja sijaisavun järjestämisestä (102/1978) Edita Publishing Oy. Viitattu 8. toukokuuta 2007.
  2. Lomituspalvelulaki (1231/2008) Edita Publishing Oy. Viitattu 7. toukokuuta 2007.
  3. [http://www.stm.fi/Resource.phx/publishing/store/2006/07/hl1153118802006/passthru.pdf Maatalouslomituksen kehittämismahdollisuuksia selvittävä työryhmä] Sosiaali- ja terveysministeriö. Arkistoitu 27.9.2007. Viitattu 7. toukokuuta 2007.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä yhteiskuntaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.