Litteraturblad
Litteraturblad för allmän medborgerlig bildning (”Kirjallisuuslehti yleistä kansalaissivistystä varten”) oli Kuopiossa ja Helsingissä vuosina 1847–1863 ilmestynyt ruotsinkielinen aikakauslehti. Vaikutusvaltaisen ideologisen suunnannäyttäjän ja mielipiteenmuokkaajan toimittajana työskenteli enimmän aikaa J. V. Snellman.[1]
Saiman lakkauttamisen jälkeen Snellman ryhtyi ystävänsä Elias Lönnrotin kanssa perustaamaan sille jatkajaa. Lönnrot sai luvan julkaista kahdesti kuukaudessa ilmestyvää kirjallisuuslehteä ja Snellman ryhtyi sen toimittajaksi. Litteraturblad för allmän medborgerlig bildning oli ohjelmaltaan suoraa jatkoa Saimalle ja sen kirjallisuusliitteille Litteraturbladille ja Kallavedelle. Sen tärkeimpiä tavoitteita olivat suomalaiskansallisen tietoisuuden herättäminen ja kansallisen sivistyksen kehittäminen.[2]
Litteraturbladin ensimmäinen numero ilmestyi Kuopiossa toukokuussa 1847. Lehti sai reilut 400 tilaajaa, joista liki puolet asui Helsingissä. Lönnrot laati ensimmäiseen vuosikertaan useita suomen kieltä käsitteleviä artikkeleita, joista osa julkaistiin suomeksi. Suurin osa kirjoituksista oli kuitenkin Snellmanin käsialaa. Litteraturbladissa arvosteltiin ja selostettiin koti- ja ulkomaisia tieteellisiä, yhteiskunnallisia ja kaunokirjallisia julkaisuja sekä käsiteltiin kauppaan, teollisuuteen ja koulutukseen liittyviä kysymyksiä. Kenraalikuvernööri Menšikov piti lehteä vallankumoushengen lietsojana ja vaati Kuopion läänin kuvernööriä Gustaf Adolf Ramsayta valvomaan sitä ankarammin. Sensuurin vainoama Snellman siirsi vuonna 1849 lehden painatuksen Helsinkiin Waseniuksen kirjapainoon ja luopui saman vuoden kesällä sen toimittamisesta.[3]
Snellmanin jälkeen lehden toimittajaksi tuli kirjastoamanuenssi Sven Gabriel Elmgren, joka oli aikaisemmin toiminut Helsingfors Morgonbladin toimittajana ja Litteraturbladin avustajana. Elmgrenin aikana Litteraturblad muuttui puhtaasti kirjallis-tieteelliseksi julkaisuksi, jossa yhteiskunnallisesti kantaa ottava aines oli vähäistä. Avustajakuntaan kuuluivat muun muassa Herman Kellgren, A. W. Liljenstrand ja G. I. Liljeström. Lehden levikki laski ja sen ilmestyminen muuttui epäsäännölliseksi.[4]
Snellman palasi Litteraturbladin toimittajaksi vuonna 1855. Lehden sisältö palasi entisiin uomiinsa ja sen levikki nousi yli 600 tilaajaan. Jo ensimmäisessä Snellmanin toimittamassa numerossa Litteraturblad hyökkäsi voimakkaasti Suomen Talousseuran toimintaa vastaan aiheuttaen sanasodan talouspoliitikko Lars Gabriel von Haartmanin kanssa. Kirjallisuuskritiikin ja yhteiskunnallisen aineksen lisäksi Snellman julkaisi lehden kevennyksenä kaunokirjallisuutta, varsinkin Charles Dickensin kertomuksia. Avustajina toimivat muun muassa Fredrika Runeberg ja Agathon Meurman.[5]
Hallitsijanvaihdoksen ja vuoden 1856 professorinimityksen jälkeen Snellman ryhtyi tukemaan Aleksanteri II:n uudistuspolitiikkaa. Litteraturbladin poliittinen merkitys kasvoi samalla vähintään Saiman veroiseksi. Snellman kannatti lehdessään talouselämän kehittämistä, vastusti skandinavistisesti suuntautuneita liberaaleja ja vaati lojalistisessa hengessä maan tulevaisuuden rakentamista suomalaiskansalliselle perustalle.[6]
Snellmanin senaattorinimityksen jälkeen vuonna 1863 Litteraturbladin toimittaminen lienee jäänyt yliopiston kirjaston amanuenssin B. O. Schaumanin vastuulle. Lehden saman vuoden kymmenes numero saatiin ulos painosta vasta syksyllä 1864 ja seuraava numero jäi keskeneräiseksi.[7]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Suomen lehdistön historia 8. Aikakauslehdistön historia: Yleisaikakauslehdet. Kuopio: Kustannuskiila, 1991. ISBN 951-657-325-8