Luoman Puutuote

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Lillevilla)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Luoman Oy
Yritysmuoto osakeyhtiö
Perustettu 1982[1]
Perustaja Pekka Luoma
Toimitusjohtaja Pekka Luoma
Kotipaikka Seinäjoki
Toiminta-alue Suomi, Saksa, Ranska
Toimiala puutalojen valmistus
Tuotteet kevythirsirakennukset
Liikevaihto noin 27 miljoonaa euroa (2016)[2]
Tytäryhtiöt Luoman Puutuote Oy

Luoman Puutuote Oy on suomalainen vuonna 1982 perustettu kevythirsirakennusten valmistaja, jonka pääkonttori sijaitsee Seinäjoen Ylistarossa. Yhtiöllä on kolme tehdasta Suomessa sekä yksi Pohjois-Saksassa.[3]

Luoman Puutuote Oy tunnetaan Lillevilla-piharakennuksistaan ja -vajoistaan, joita valmistetaan noin 90 000 kappaletta vuodessa. Valikoimiin kuuluvat kevyemmät hirsirakennukset, kuten varastot, vajat, kesäaitat terasseineen, puuliiterit, kuivakäymälät (perinteiset sekä kompostoivat) ja leikkimökit.[1]

Saksan Grabowissa sijaitsevassa tehtaassa valmistuu 50  000 hirsirakennusta vuodessa. Suomessa Luoman tuotanto on keskittynyt kolmeen pisteeseen: Ylistaron Kylänpäähän, Ylistaron keskustaan sekä Vähänkyrön Vedenojalle. Vähässäkyrössä valmistuvat liimatut aihiot, palkit ja lamellit. Siellä on myös höyläys- ja sormijatkoslinja sekä iso vaakavannesaha.[4]

Luoman-konsernin liikevaihto vuonna 2009 oli 42,8 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä 135.[5] Yrityksen vuotuinen sahatavaran käyttömäärä on noin 200 000 m3.[1]

Tuotannosta menee vientiin noin 90 %, yli 30 maahan,[1] pääasiassa Skandinavian ja Keski-Euroopan markkinoille. Saksan osuus myynnistä on noin kolmannes.[4] Kotimaassa jälleenmyyjinä toimivat mm. Bauhaus, Carlson, Stark, Rautanet, K-Rauta, Rautia, Agrimarket, Kodin Terra ja Prisma.

Pekka Luoma perusti kahden miehen yrityksen kotikyläänsä valmistuttuaan Kotkan puutalousoppilaitoksesta. 1980-luvulla yritys höyläsi puuosia maatalouskoneiden valmistajille ja elementtejä talotehtaille. 1990-luvulle tultaessa työntekijöitä oli noin kymmenen. Laman jälkeen Luoman erikoistui kevythirsituotteisiin. Vuonna 2000 yrityksen hallituksen puheenjohtajaksi ja osaomistajaksi tuli Valmetin ja Metson johdossa toiminut vuorineuvos Matti Sundberg.[6]

Puuteollisuusyrittäjät ry valitsi Luoman Oy:n vuoden 2012 puuteollisuusyritykseksi.[7]

  1. a b c d Luoman Oy > Konserni 2012. Luoman Oy. Arkistoitu 13.2.2015. Viitattu 30.9.2012.
  2. https://www.ilkka.fi/tilaajalle/maakunta/markkinoille-puuta-ja-kivea-1.1980155
  3. Luoman investoi tehtaisiin 1.7.2009. YLE Pohjanmaa. Viitattu 30.9.2012.
  4. a b Erkki Valtamäki: Luoman Oy rakentaa hirsirakennuksia Suomessa ja Saksassa. Woodworking Puuntyöstö, Määritä ajankohta! Artikkelin verkkolyhennelmä. (html) Viitattu 30.9.2012.[vanhentunut linkki]
  5. Taulukko 5: Alan suurimpia yrityksiä vuonna 2009 (TOL 16231 Puutalojen valmis- tus) (Lähde: Suomen Asiakastieto Oy). Loukasmäki Pasi, toimialapäällikkö, Kainuun ELY-keskus: Puutalojen ja rakennuspuusepän- tuotteiden valmistus, toimialaraportti, s. 20. Työ- ja elinkeinoministeriö, ELY-keskukset, 2010. ISBN 978-952-227-462-5 Raportin verkkoversio (pdf) (viitattu 29.9.2012).
  6. Anssi Orrenmaa: Luoman Pekka Ylistaron Kylänpäästä - Pohjalaisyrittäjä vailla uhoa. Rakennuslehti, 3.10.2002. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 30.9.2012.
  7. Vuoden Puuteollisuusyritys: Luoman Oy 4.5.2012. Puuteollisuusyrittäjät ry. Viitattu 30.9.2012.