Levamisoli

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Levamisoli
Levamisoli
Levamisoli
Systemaattinen (IUPAC) nimi
(6S)-6-fenyyli-2,3,5,6-tetrahydroimidatso[2,1-b][1,3]tiatsoli
Tunnisteet
CAS-numero 14769-73-4
ATC-koodi P02CE01
PubChem CID 26879
DrugBank DB00848
Kemialliset tiedot
Kaava C11H2N2S 
Moolimassa 204,296
SMILES Etsi tietokannasta: eMolecules, PubChem
Fysikaaliset tiedot
Tiheys 1,31 g/cm³
Sulamispiste 60–61.5 °C [1]
Farmakokineettiset tiedot
Hyötyosuus ?
Proteiinisitoutuminen 20–25 %[2]
Metabolia Hepaattinen
Puoliintumisaika 4–6 h[2]
Ekskreetio ?
Terapeuttiset näkökohdat
Raskauskategoria

?

Reseptiluokitus


Antotapa Oraalinen

Levamisoli on imidatsotiatsoleihin kuuluva heterosyklinen orgaaninen yhdiste. Yhdistettä voidaan käyttää lääketieteessä ja eläinlääketieteessä loismatoja vastaan sekä immunomodulaattorina.

Vaikutusmekanismi ja käyttö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Levamisoli vaikuttaa loismatojen asetyylikoliinireseptoreihin ja se depolarisoi lihassolujen solukalvoja. Ainoastaan (S)-(-)-isomeerilla on vaikutusta loismatoihin ja yhdisteen raseemista seosta kutsutaan tetramisoliksi (CAS 5036-02-2). Yhdiste on tehokas muun muassa sukkulamatoja vastaan. Levamisolia käytetään muun muassa kissojen, koirien, sikojen, lehmien, lampaiden ja siipikarjan madottamiseen. Ihmisten matolääkkeenä sen käyttö lopetettiin Yhdysvalloissa vuonna 1999 ja Kanadassa vuonna 2003. Levamisoli on immunostimulantti ja se vaikuttaa stimuloimalla ganglioiden toimintaa. Levamisolia on tutkittu muun muassa paksusuolen syövän hoidossa. Usein levamisolia käytetään sen hydrokloridisuolana (CAS 16595-80-5).[2][3][4][5][6][7]

Levamisoli on optisesti aktiivinen yhdiste ja sen ominaiskiertokyky kloroformiliuoksessa on -85,1 °.[1]

Haittavaikutukset ja resistenssi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vakavin levamisolin pitkäaikaiskäytön haittavaikutus on agranulosytoosi eli jyvässolukato, jossa valkosolujen määrä elimistössä laskee vaarallisen alas. Useimmiten tila palautuu normaaliksi, mutta myös agranulosytoosista aiheutuvia kuolemantapauksia tunnetaan.[8] Agranulosytoosi johtuu todennäköisesti yliherkkyysreaktiosta[9]. Eräiden eläinten sukkulamatojen on huomattu kehittäneen resistenttiyden levamisolia vastaan[5].

Tärkeä levamisolin synteesin välituote on 1-(2-fenyyli-2-hydroksietyyli)-2-imino-1,3-tiatsolidiini, jota voidaan valmistaa joko fenasyylibromidin ja tiourean välisellä reaktiolla ja suojaamalla yhdiste etikkahappoanhydridin avulla ja pelkistämällä tuotteen ketoryhmä natriumboorihydridillä, styreenioksidin ja tiourean välinen reaktio tai käsittelemällä styreenioksidin ja etyleeni-imiinin reaktiotuotetta kaliumtiosyanaatilla tai tiourealla. 1-(2-fenyyli-2-hydroksietyyli)-2-imino-1,3-tiatsolidiini reagoi tionyylikloridin ja etikkahappoanhydridin kanssa muodostaen raseemisen seoksen eli tetramisolin, josta levamisoli voidaan erottaa resoluutiolla ja reagenssina resoluutiossa käytetään D-kamferisulfonihappoa.[7]

  1. a b Susan Budavari (päätoim.): Merck Index, s. 932. (12th Edition) Merck & Co., 1996. ISBN 0911910-12-3 (englanniksi)
  2. a b c Levamisole DrugBank. Viitattu 18.11.2015. (englanniksi)
  3. Veterinary Drugs, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2000. Viitattu 18.11.2015
  4. Achim Harder: Anthelmintics, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2009. Viitattu 18.11.2015
  5. a b Heinz Mehlhorn, Horst Aspöck: Encyclopedia of Parasitology, s. 46–47. Springer, 2008. ISBN 978-3-540-48994-8 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 18.11.2015). (englanniksi)
  6. Dwight D. Bowman: Georgis' Parasitology for Veterinarians, s. 304–305. Elsevier, 2014. ISBN 9781455739882 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 18.11.2015). (englanniksi)
  7. a b Ṛuben Vardanyan, Victor J. Hruby: Synthesis of essential drugs, s. 588–590. Elsevier, 2006. ISBN 978-0-444-52166-8 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 18.11.2015). (englanniksi)
  8. Jeffrey K. Aronson: Meyler's Side Effects of Antimicrobial Drugs. Elsevier, 2009. ISBN 9780444532725 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 18.11.2015). (englanniksi)
  9. Hannu Komulainen & Jouko Tuomisto: 7. Elintoksikologian perusteita Farmakologia ja toksikologia. Medicina. Viitattu 26.10.2023.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]