Lembitu
| Lembitu | |
|---|---|
 Viron vapaussodan muistomerkki Suure-Jaanissa. Se kuvaa ”muinaisen vapaustaistelun” sankaria Lembitua, mutta samalla symboloi Viron vapaussodan osaksi Viron ikiaikaista taistelua vapaudestaan. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | ei tiedossa |
| Kuollut | 21. syyskuuta 1217 |
Lembitu (? – 21. syyskuuta 1217) oli eräs tunnetuimpia virolaisten johtajia taistelussa Kalparitariston valloitusta vastaan 1200-luvun alussa. Hän oli eräs Sakalan vanhimmista eli päälliköistä. Lembitu on tunnettu Matinpäivän taistelusta, jossa hän johti virolaisia saksalaisia vastaan, kaatuen itse. Lembitu ei ollut ainoa virolainen sotapäällikkö, mutta luultavasti heistä vaikutusvaltaisin. Hänestä tuli myöhemmin virolaisten kansallissankari.
Elämäkerta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Varhaiset vaiheet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lembitu mainitaan ensimmäisen kerran Henrikin Liivinmaan kronikassa vuonna 1211, jolloin hän johti sakalalaisia yhdessä Sakalan toisen vanhimman Memen kanssa[1]. Lembitusta ja Memestä käytettyä nimitystä seniores de Sackala eli Sakalan vanhimmat käytettiin tähdentämään sitä, ettei kyseessä ollut koko Sakalan maakunnan hallitsijat. Lembitu oli luultavasti kihlakunnan vanhin Sakalan pohjoisosissa nykyisen Suure-Jaanin alueella. Henrikin kronikka mainitsee Lembitun kylän tai kartanon (villa Lembiti) Navestijoen varrella. Lembitun linnaa kutsuttiin nimellä Leole.[2] Kronikan mukaan saksalaiset ja liiviläiset hyökkäsivät Sakalaan ja tuhosivat Lembitun kylän. Kylässä mainitaan olleen maja, joka toimi kokoontumispaikkana. Kylästä he ottivat kiinni nautoja, hevosia ja muuta karjaa, sekä lapsia ja tyttöjä.[3] Kaiken kaikkiaan tuolloinen sotaretki Sakalaan ei tuottanut sanottavaa menestystä. Sotaretken jälkeen Lembitun vaikutusvalta alkoi ilmeisesti kasvaa ja ulottua kihlakunnan ulkopuolellekin. Vuonna 1212 Lembitun johtamat joukot surmasivat Sakalaa kastamaan lähetetun Salomon nimisen papin. Sen jälkeen virolaisille kantautui tieto, että venäläiset hyökkäävät Viroon. Lembitu kokosi sakalalaiset ja ugandilaiset joukkonsa ja hyökkäsi Pihkovan kaupunkiin. Pihkovan hyökkäyksen todenperäisyys on joskus kyseenalaistettu, sillä sitä ei mainita venäläisissä aikalaislähteissä. Se mainitaan kuitenkin esimerkiksi Henrikin Liivinmaan kronikassa.[2] Seuraava Lembitun ja saksalaisten välinen yhteenotto tapahtui vuonna 1215. Tuolloin ristiretkeläiset kokoontuivat Lembitun linnan lähistölle. Hyökkääjät onnistuttiin lyömään virolaisten vastahyökkäyksellä, mutta saksalaiset kokosivat joukkonsa ja alkoivat piirittää linnaa. Piirittäjät alkoivat polttaa linnan puuvarustuksia ja lopulta virolaiset antautuivat. Saksalaiset vaativat näitä kääntymään kristinuskoon. Näin tapahtuikin ja kaikki antautuneet, Lembitu mukaan lukien, kastettiin. Tämän jälkeen Lembitu vietiin sotajoukkojen mukana Liivinmaalle, jossa hänet vapautettiin kun hän oli antanut saksalaisille panttivankeja.[4]
Kuolema
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 1216 Pihkovan ruhtinas hyökkäsi saksalaisvallan kasvusta huolestuneena Ugandiin, joka puolestaan pyysi apua saksalaisilta. Tällöin Viron läntiset maakunnat liittoutuivat venäläisten kanssa ja virolais-venäläinen joukko piiritti ja valloitti Ugandin keskuksen Otepään. Saksalaisten kostohyökkäys alkoi vuonna 1217 ja kohdistui Sakalaan. Lembitun onnistui koota joukkoja hyökkäystä vastaan kuudesta maakunnasta.[5] Sotilaita oli yhteensä noin 6 000[2]. Tämän lisäksi virolaisille oli luvattu vahvistuksia Novgorodista. Virolaiset kokoontuivat Sakalaan ja kuultuaan tästä saksalaiset päättivät hyökätä heitä vastaan piispa Albertin, Volkwinin ja Kaupon johtamina.[6] Taistelu käytiin Matteuksen päivänä eli 27. syyskuuta 1217 Palajoella lähellä Viljandia[5]. Taistelu päättyi virolaisten tappioon. Lembitun surmasi Veko-niminen lättiläinen soturi. Lättiläiset irrottivat Lembitun pään ja veivät sen Liivinmaalle.[7]
Populaarikulttuurissa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomalainen K. N. Rauhala julkaisi vuonna 1931 Lembitu-näytelmän, joka kuului vuonna 1933 Viron molempien päänäyttämöiden, Tallinnan Estonia-teatterin ja Tarton Vanemuine-teatterin ohjelmistoon.[8]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Henrik Lättiläinen: Henrikin Liivinmaan kronikka. ((Heinrici chronicon Livoniae.) Suomennos: Maijastina Kahlos & Raija Sarasti-Wilenius. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 934) Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2003. ISBN 951-746-521-1
- Seppo Zetterberg: Viron Historia. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 9517465203
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Liivinmaan kronikka, XIV.12.
- ↑ a b c Lembitu... - 1217 eestigiid.ee. Viitattu 9.12.2010. (viroksi)
- ↑ Liivinmaan kronikka, XV.7.
- ↑ Liivinmaan kronikka, XVIII.7.
- ↑ a b Zetterberg 2007, s. 64
- ↑ Liivinmaan kronikka XXI.2.
- ↑ Liivinmaan kronikka XXI.3.
- ↑ Pekka Linnainen: Suomalaisnäytelmä Lembitu juhlisti Viron 15-vuotista itsenäisyyttä Estonian ja Vanemuinen lavalla Estofennia. 14.3.2023. Viitattu 14.3.2023.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Lauri Kettunen : Kauppo ja Lembit, Hakkapeliitta, 26.11.1927, nro 48, s. 8, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot