Lənkəran

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Lankaran)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Lənkəran
Lənkəranin kaupunkikuvaa.
Lənkəranin kaupunkikuvaa.
vaakuna
vaakuna

Lənkəran

Koordinaatit: 38°45′13″N, 48°51′4″E

Valtio  Azerbaidžan
Piiri Lənkəran
Perustettu 1700-luvulla
Väkiluku (2010) 50 700









Lənkəran (myös Lenkoran, ven. Ленкора́нь) on kaupunki Azerbaidžanissa. Se sijaitsee Lenkoranin alangolla Kaspianmereen laskevan Lənkəranjoen suussa[1] 268 kilometriä Bakusta lounaaseen. Kaupunki on sitä ympäröivän, mutta siihen itse kuulumattoman Lənkəranin piirin keskus. Sen kautta kulkee Bakun ja Astaran välinen rautatie ja M3-valtatie. Kaspianmeren rannalla on satama ja kaupungissa on myös kansainvälinen lentokenttä. Asukkaita on 50 700 henkeä (vuonna 2010).[2]

1700-luvulla Lənkəran oli Tališin kaanikunnan pääkaupunki. Iranilaiset hävittivät sen 1800-luvun alussa ja rakensivat linnoituksen, jonka venäläiset valtasivat vuonna 1813. Vuodesta 1846 lähtien[1] Lənkəran oli Bakun lääniin kuuluneen kihlakunnan keskus. 1800-luvun lopussa siellä asui tališeja, venäläisiä ja armenialaisia.[3]

Nykyään Lənkəran on ilmastoltaan subtrooppisen maatalousalueen keskus, jossa toimii elintarvike-, huonekalu- ja tekstiiliteollisuutta. Kaupungissa on yliopisto ja teatteri. Nähtävyyksiin kuuluu entisen kaanin palatsin paikalle rakennettu historiallinen museo. Lähistöllä sijaitsee Hirkanin kansallispuisto.

  1. a b Bolšaja Sovetskaja Entsiklopedija, tom 14, s. 330. Moskva: Sovetskaja Entsiklopedija, 1973.
  2. World Gazetteer: Azerbaijan: largest cities and towns and statistics of their population world-gazetteer.com. Viitattu 11.3.2011. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  3. Entsiklopeditšeski slovar Brokgauza i Jefrona (CD-rom). Moskva: Adept, 2002 (alkuperäisjulkaisu 1890–1907).

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]