LAB

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Lab)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee suomalaista yhtyettä. LAB-ammattikorkeakoulusta on oma artikkelinsa.
LAB
Tiedot
Toiminnassa 1997–2005, 2022–
Tyylilaji alternative rock
Kotipaikka Helsinki, Suomi
Laulukieli englanti
Jäsenet

Ana, laulu
Pekka Laine[1]kitara
Alec Hirst-Gee, rummut
Kirka Sainiobasso, piano

Levy-yhtiö

BMG, Sony Music Finland, Drakkar

Aiheesta muualla
Kotisivut

LAB on suomalainen rockyhtye, joka aloitti vuonna 1997 ja oli ensimmäisiä yhtyeitä Suomessa, jotka yhdistelivät koneita rock-musiikkiin. LABin muusikot ovat vaikuttaneet muissakin yhtyeissä, esimerkiksi Kirka Sainio Airdashissa ja Splendid muun muassa 45 Degree Womanissa.

LAB julkaisi 2000-luvulla kolme studioalbumia, joista kaksi julkaistiin myös Saksassa. Vuonna 2005 yhtyeen albumilta Where Heaven Ends julkaistu single ”When Heaven Gets Dirty” oli Suomen kaupallisissa radioissa kymmenenneksi soitetuin kappale sekä soitetuin kotimainen kappale.[2] Yhtyeen tunnetuin kappale maailmalla lienee kuitenkin ”Beat the Boys” joka oli mukana FlatOut-nimisessä rallipelissä.

Vuoden 2005 lopussa LAB yllättäen lopetti toiminsa ilman erillisiä ilmoituksia. Yhtye palasi levyttämään syksyllä 2022 ja julkaisi singlen ja musiikkivideon ”The Pianist 1910–2016” marraskuussa 2022.[3]

  • Ana – laulu
  • Splendid (Pekka Laine)[1] – kitara
  • Alec Hirst-Gee – rummut
  • Kirka Sainio – basso, piano

Entiset jäsenet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Johannes – kitara
  • Masa – rummut
Pääartikkeli: LAB-yhtyeen diskografia

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]