Kustaa Ylimäki

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Kustaa Paavali Ylimäki)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kustaa Paavali Ylimäki (19. toukokuuta 1897 Alahärmä23. lokakuuta 1984 Alahärmä) oli suomalainen jääkäriyliluutnantti. Hän oli sotilaskoulutuksensa ensimmäisen maailmansodan aikana Saksassa saanut jääkäri, joka sai tulikasteensa Saksan itärintamalla Misse-joella vuonna 1916. Myöhemmin hän osallistui heimosotiin Aunuksessa ja vielä vanhemmalla iällä talvi-, jatko-, ja Lapinsotiin rintamajoukoissa.[1][2]

Perhetausta ja opinnot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ylimäen vanhemmat olivat maanviljelijä Kustaa Ylimäki ja Maija Kaisa Kustaantytär. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1919 Saima Amalia Loukasmäen kanssa. Ylimäki kävi kansakoulun.[1][2]

Jääkärikausi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jääkäripataljoona 27:n 4. komppania.

Ylimäki työskenteli maanviljelijänä Alahärmässä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n 4. komppaniaan 29. helmikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Ylimäki siirrettiin pataljoonan rintamalta paluun 9. heinäkuuta 1917 alkaen pataljoonan 2. konekiväärikomppaniaan, josta hänet siirrettiin 10. tammikuuta 1918 edelleen pataljoonan täydennysjoukkoon, mistä hänet laskettiin siviililomalle, mutta hänen epäonnekseen hän joutui tällä lomamatkalla junaonnettomuuteen Osnabrückin kaupungin lähellä 16. tammikuuta 1918. Hän loukkaantui turmassa pahoin ja oli sen jälkeen hoidettavana Osnabrückin sairaalassa. Kyseisessä onnettomuudessa menehtyi useita hänen jääkäritovereitaan.[1][2]

Sisällissodan jälkeinen aika

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ylimäki palasi takaisin Suomeen päästyään sairaalasta 28. elokuuta 1918. Hän ei täten kerinnyt osallistua Suomen sisällissotaan. Hän kumminkin astui Suomen armeijan palvelukseen 9. marraskuuta 1918 kersantiksi ylennettynä ja hänet sijoitettiin Suomen valkoisen kaartin 1. konekiväärikomppaniaan. Valkoisesta kaartista hänet komennettiin 2. helmikuuta 1919 alkaen Panssarijuna 2:een Viipuriin.[1][2]

Armeijasta hän erosi 16. helmikuuta 1919 vain, jotta voisi liittyä keväällä samana vuonna Karjalan (Aunuksen) retkikuntaan. Hän toimi retkikunnalla joukkueenjohtajana I pataljoonan 1. komppaniassa ja otti osaa taisteluihin Vitelessä, Tuuloksessa, Aunuksenkaupungissa ja Alavoistella. Sotaretkeltä palattuaan hän astui 1. helmikuuta 1921 uudelleen armeijan palvelukseen ja hänet sijoitettiin Viipurin rykmentin I. konekiväärikomppaniaan. Armeijasta hän erosi sairauden takia 30. syyskuuta 1923 ja muutti seuraavana vuonna Kanadaan, missä hän oli siirtolaisena vuoteen 1932 saakka, jolloin hän palasi takaisin Suomeen ja työskenteli sen jälkeen maanviljelijänä Alahärmässä.[1][2]

Talvi-, jatko- ja Lapinsota

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ylimäki osallistui talvisotaan joukkueenjohtajana 31. Pioneerikomppaniassa ja osallistui taisteluihin Taipaleella. Välirauhan aikana hän toimi joukkueenjohtajana Pioneeri pataljoona 3:ssa ja myöhemmin Etelä-Pohjanmaan suojeluskuntapiirissä alisotilasohjaajana.[2]

Jatkosodan puhjettua Ylimäki komennettiin joukkueenjohtajaksi Pioneeripataljoona 1:een. Vuonna 1942 hänet siirrettiin väliaikaiseksi komppanianpäälliköksi Pioneeripataljoona 13:sta. Vuonna 1943 hänet siirrettiin joukkueenjohtaja 15. Tienhoitokomppaniaan, josta hänet siirrettiin viimeisenä sotavuonna Pioneeripataljoona 1:een, jonka mukana hän osallistui myös Lapinsotaan. Hän osallistui taisteluihin Korpiselässä, Loimolassa, Pitkärannassa, Lunkulansaaressa, Tuulosjoella, Aunuksessa, Syvärillä, Latvassa, Äänislinnassa, Syvärinniskalla, Nuosjärvellä, Uomaalla, Kemissä ja Ylimuoniossa.[2]

Sotien jälkeen Ylinen palveli Seinäjoen sotilaspiirin esikunnassa toimistoupseerina vuoteen 1945 saakka, jolloin hän erosi vakinaisesta palveluksesta ja siirtyi maanviljelijäksi Härmän Perämäelle. Hän toimi Sisällissodan Huoltosäätiön Alahärmän osaston sihteerinä ja rahastonhoitajana.[2]


  1. a b c d e Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938
  2. a b c d e f g h Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975