Kulit
Kulit olivat aasialaisia, yleensä Etelä-Kiinasta tai Intiasta kotoisin olevia ruumiillisen työn tekijöitä 1800-luvulla ja 1900-luvun alkupuolella. Ilmausta kuli käytetään nykyisin toisinaan rasistisena solvauksena aasialaistaustaisista henkilöistä.
Orjakaupan jatke
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kulikauppa laajeni 1840–1850-luvuilla. Köyhiä aasialaisia houkuteltiin kuleiksi katteettomilla lupauksilla, osa kidnapattiin, jotkut joutuivat vangeiksi heimoväkivaltaisuuksissa ja jotkut myivät itsensä velkojen takia. Vuosina 1847–1874 Kuubaan kuljetettiin 143 000 kulia täyteen ahdetuilla amerikkalaisilla laivoilla, joilla heitä kohdeltiin julmasti, tautitilanne oli heikko ja kuolleisuus korkea.[1]
Monet aikalaiset ja nykytutkijat ovat kiinnittäneet huomiota yhtäläisyyksiin kulikaupan ja transatlanttisen orjakaupan välillä. Kuleja myytiin kuin työjuhtia, ja olosuhteet plantaaseilla ja kaivoksilla olivat epäinhimilliset. Heidät ostettiin usein viideksi tai kahdeksaksi vuodeksi, mutta monet eivät eläneet niin pitkään. Perun Chinchasaarille (”Helvetin saaret”) vuonna 1861 guanon louhintaan viedyistä 4 000 kulista yksikään ei selvinnyt hengissä.[1]
Kulit kapinoivat usein lähtömaidensa satamissa, laivoilla ja uusiin maihin perille saavuttuaan. Heitä asutettiin yhteen afrikkalaistaustaisten työläisten ja orjien kanssa, ja koska he eivät voineet palata kotimaihinsa tai tuoda vaimojaan luokseen, monet heistä avioituivat afroamerikkalaisten naisten kanssa. Tästä saivat alkunsa eräät nykyiset afroaasialaiset ja aasialais-latinalaisamerikkalaiset väestöt.
Osa kuleista kuitenkin vapautui, kun heidän sopimuksensa päättyi. Heille myös maksettiin palkkaa, toisin kuin orjille, joskin paljon pienempää kuin tavallisille työläisille. Kiinan hallitus pyrki jossain määrin suojaamaan väestöään kulikaupalta, ja lopulta kauppa kiellettiin vuonna 1874.
Pohjois-Amerikka
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kiinalaisten maahanmuutto Yhdysvaltoihin ja Kanadaan perustui lähes täysin vapaaehtoisuuteen, mutta heidän työolosuhteensa olivat ankarat. Heitä käytettiin rautateiden rakentajina, mutta rakennustöiden valmistuttua heihin alettiin suhtautua kielteisemmin. Kalifornian Anti-Coolie Act vuodelta 1862 ja liittovaltion Chinese Exclusion Act (1882) laadittiin rajoittamaan kiinalaisten maahanmuuttoa.
Karibian alue
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä].jpg)
Vuosien 1838–1917 välillä Intiasta kuljetettiin noin puoli miljoonaa ihmistä Brittiläiseen Guayanaan, Trinidadiin, Guadeloupeen, Jamaikalle ja Surinameen. Ennen Kuuban vuoden 1959 vallankumousta Havannassa oli Latinalaisen Amerikan suurin chinatown.
Etelä-Afrikka
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kiinalaista työvoimaa värvättiin Etelä-Afrikan kaivoksille vuosina 1902–1910, koska heille voitiin maksaa pienempää palkkaa kuin afrikkalaisille ja valkoisille kaivosmiehille.[2]
Singapore
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Singaporen kasvu 1800-luvulla perustui pitkälti Etelä-Kiinasta muuttaneiden kulien työpanokseen. Kaikki Singaporen kiinalaiset eivät kuitenkaan ole kulien jälkeläisiä, vaan kaupungissa on myös vanha ja hyvin toimeentuleva kiinalainen kauppiasluokka. William A. Pickeringin virkakaudella kulikaupan räikeimpiä muotoja alettiin torjua uusilla säännöksillä. Nykyinen Singaporen tasavalta ei häpeile menneisyyttään ”kulien kaupunkina”.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Xiaorong, Han: Slave Trade: Coolie Trade. Macmillan Encyclopedia of World Slavery. 1998. Arkistoitu 13.4.2015. Viitattu 14.4.2015. (englanniksi)
- ↑ Harris, Karen L.: ”Not a Chinaman’s Chance”: Chinese labour in South Africa and the United States of America. Historia, 2006, nro 52, s. 177–197 (englanniksi).
- ↑ Kolmannen maailman puheenvuoroja: Kiinalaiset kulit maailmalla ja maailmansodassa Yle Areena. 18.2.2016.
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Meagher, Arnold J.: The Coolie Trade: The Traffic in Chinese Laborers to Latin America 1847–1874. Xlibris Corporation, 2008. ISBN 978-1-4363-0943-1
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kuleja Intiassa Wikimedia Commonsissa
