Valtionmetsätorppa
Valtionmetsätorppa (myös kruununmetsätorppa tai pelkkä metsätorppa) oli Suomen valtion metsäalueelle asumista ja maanviljelyä varten vuokralle annettu maa-alue. Senaatti antoi ensimmäiset niitä koskevat yleiset määräykset 1867.[1] Sitä ennen oli ohjeistettu vain uudistilojen perustaminen valtionmetsiin ja muiden niihin rakennettujen asumusten oikeudellinen asema oli kokonaan järjestämättä. Senaatin määräykset valtionmetsätorppien perustamisesta valtionpuistoihin annettiin 1872[2] ja niiden perustamisesta muille valtion maille 1874.[3][4]
Senaatin päätösten perusteella valtionmetsätorppien perustaminen oli mahdollista kaikilla metsähallinnon alaisilla valtion mailla, paitsi niillä jotka oli erotettu muihin viljelystarkoituksiin. Valtionmetsätorpan perustamiseen tarvittiin metsähallituksen lupa. Vuokrasopimuksen torpparin kanssa teki paikallinen metsänhoitaja, mutta siihen oli haettava metsähallituksen vahvistus. Vuokrasopimuksen kesto oli 25 vuotta kerrallaan. Metsänhoitaja suoritti myös torpan verollepanon, jonka senaatti vahvisti. Vero voitiin suorittaa luonnontuotteissa, rahassa tai päivätöissä. Päivätöitä käytettiin silloin, kun torpparin velvollisuuksiin kuului maanteiden kunnossapitoa.[4]
Vuonna 1922 säädetty laki valtion metsämaiden asuttamisesta ja niillä olevain vuokra-alueiden lunastamisesta (129/1922) mahdollisti valtionmetsätorppien siirtymisen torpparin omistukseen. Niistä muodostettiin asutustiloja.[5] Vuonna 1910 valtionmetsätorppia oli 4 216 kappaletta[4] ja vuoden 1936 lopussa 4 552. Vuonna 1936 itsenäisiä, maarekisteriin merkittyjä valtionmetsätorppia oli 4 014 ja itsenäistymättömiä 538, joista 461 oli verotettuja ja 77 ilman veroa.[5]
Vuoden 1936 asutuslaki (332/1936) tuli voimaan vuoden 1938 alussa. Sen mukaan vuokralla olleet valtionmetsätorpat voi lunastaa itsenäisiksi, mutta niistä ei muodostettu enää vuoden 1922 lain mukaisia asutustiloja, vaan uuden lain mukaisia tiloja, joiden käyttöoikeutta rajoitettiin. Tilaa ei esimerkiksi saanut osittaa eikä luovuttaa henkilölle, jota ei voitu hyväksyä valtion asutustoimintaan. Tilan metsän myyntiin tarvittiin kunnan asutuslautakunnan lupa.[5]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Aarnio, Jouni: Kaskiviljelystä metsätöihin. Tutkimus Pielisjärven kruununmetsistä ja kruununmetsätorppareista vuoteen 1910. Joensuu: Joensuun yliopisto, 1999. ISBN 951-708-742-X